maanantai, 25. maaliskuu 2024

Uusi elämä

Tänään, varhain aamulla tai oikeastaan ihan yöllä melko pian sunnuntain vaihduttua maanantaiksi, minusta tuli kuudennen kerran vaari. Meidän nuorimmalle tyttärelle ja hänen miehelleen syntyi tytär ja samalla tällä viikolla kolme vuotta täyttävälle tyttärelle tuli pikkusisko.

Meillä on nyt siis kuusi lastenlasta, joista vanhimman tyttäremme neljä jälkeläistä ovat jo 21, 18, 16 ja 13 eli siis ihan isoja. Laurihan on käynyt jo armeijan ja ajaa työkseen isoja autoja. Artturi ja Aleksanteri ovat lukiolaisia ja Emma siirtyy syksyllä yläkouluun.  Sitten nämä nuorimman tyttäremme kaksi pientä tyttöä eli jakaumakin on tasaisesti 3-3.

Me olemme nykypäivän Suomessa suorastaan suurperhe, vaikka emme  asukaan samassa huushollissa. Rouvalla ja minulla on kolme jo itse asiassa keski-ikäistä lasta, jos keski-iäksi lasketaan 40 ikävuoden tienoo tai jo lähestyvä 40. Meillä on melkoista hulinata, kun kaikki kahdeksan virallisesti perheeseen kuuluvaa täysi-ikäistä ja neljä alaikäiseksi laskettavaa täällä pyörivät. Mahdumme tänne kyllä ihan hyvin.

Tänään oli Hesarissa jälleen juttua syntyvien lasten alati vähenevästä määrästä. Eihän tuo syntyvyyden lasku sinänsä ole ihme, kun eläminen käy jatkuvasti hankalammaksi kallistuvien asuntojen ja  hyödykkeiden, harrastusten ja viihdykkeiden hintojen nousun johdosta. Erilaisten yhteiskunnallisten tukien pieneneminen ja poistaminen uhkaavat ihmisten toimeentuloa ja esim. sairastaminen alkaa olla hyvin kallista. Peruskoulusysteemi on henkitoreissaan ja lapsille ei enää olekaan taattavissa kunnollista koulutusta. Ihmisten palkat laahaavat pohjamudissa ja inflaatio syö rahan arvoa. Lapsi ei enää tuo leipää pöytään, kuten kauan sitten tavattiin sanoa. Toisaalta ihmiset ovat aika mukavuudenhaluisia ja sellainen halu tehdä työtä lasten eteen on ehkä jossain määrin heikentynyt. Lasten kasvatus ja heidän kanssaan päivittäin touhuaminen ei ole mitään kevyttä puuhaa. Lapsettomuuteen on tosi paljon erilaisia syitä, joita en jaksa enkä varmaan edes osaa tässä tuoda esiin. Olihan tuossa aika monta syytä.

Joka tapauksessa meillä on nyt paljon muistettavaa jouluna ja synttäreinä. Lastenlapset ovat isovanhemmille pääasiallisesti iso ilo ja nuo neljä vanhintahan asuvat ihan tässä lähellä ja on ollut tosi mukava juttu, että olemme saaneet osallistua monin tavoin heidän elämäänsä. Pojat ovat jo niin isoja, että heistä on ollut suuresti iloa myös raskaiden kotihommien tekemisessä. Onneksi nämä kaksi pientä tyttöä asuvat kohtuullisen pienen ajomatkan päässä ja kyllä hekin tulevat olemaan paljolti meidän elämässämme mukana. Ainakin toivon ja uskon vahvasti niin.

vau.jpg

maanantai, 25. maaliskuu 2024

Johannes-passio

Aloitimme kuoromme kanssa Johann Sebastian Bachin Johannes-passion treenaamisen heti joulutauon jälkeen. Emme ole viikoittaisissa harjoituksissamme mitään muuta laulaneetkaan, koska teoksessa on paljon treenattavaa ja tosi vaikeita paikkoja.

Treenasimme torstai-iltaisin koko kuoro yhdessä kaikkia yhteisosia sekä sitten kvarteteissa eli neljän ihmisen ryhmissä koraaleita. Lisäksi kokoonnuimme laulamaan stemmoittain eri iltoina eli siis sopraanot pelkästään omaansa, altot niin ikään, kuten tenorit ja sitten bassotkin. Minä olen tenori ja me kulutimme yhden illan tuossa helmikuun puolivälissä ja kävimme kaikki vaikeimmat ja merkittävimmät kohdat huolellisesti läpi. Sitten vielä viikko sitten pidimme kuoroleirin, jonka aikana lauloimme kaikki teoksen osat ja päätimme leirin kirkossa, minne oli saapunut meitä säestänyt barokkiorkesteri Galantina. Silloin viikko sitten johtajamme sanoi, että tämä on tässä ja sitten vaan rennosti konserttiin. Torstai-illan treeni aloitettiin kuuntelemalla Topi Linjaman esitelmä tästä kärsimyspassiosta ja sitten laulelimme keveästi osia sieltä ja täältä.

Johannes-passio kertoo Jeesuksen kärsimystapahtumat kiirastorstai-illasta kuolemaan ja hieman sen jälkeiseen aikaan. Teksti perustuu Johanneksen evankeliumiin ja kertomusta vie eteenpäin evankelista, jota laulaa tenori. Jeesuksen sanoja laulaa basso ja muuten solistit esittävät aarioita - asiaan liittyviä, mutta eivät kertomusta kuljettavista asioista.

Kuoro laulaa paljon koraaleja eli tavallaan virsiä ja muuten se laulaa isoja ns. turbakuoroja, joiden teksti on suoraan Raamatusta.

Konsertti pidettiin Vihdin kirkossa palmusunnuntai-iltana. Kirkkoon oli saapunut erinomaisen paljon kuulijoita, jotka palkitsivat johtajan ja esittäjät heti passion päätyttyä huikeilla aplodeilla.

Jäimme vielä yleisön poistuttua kirkosta puhumaan ja purkamaan hieman illan kokemusta ja mikäpä olikaan siinä ollessa, kun koimme vahvasti koko esityksen onnistuneen alusta loppuun saakka.

Tällä viikolla, kiirastorstaina, pidämme harjoitustaukoa, mutta sitten taas heti huhtikuun ensimmäisellä viikolla menemme laulamaan ja kohti uusia lauluja.

jp.jpg

sunnuntai, 24. maaliskuu 2024

Potkupalloa...

Jalkapallo on yksi maailman suosituimmista ja eniten pelatuista joukkuepeleistä. Pihapelin saa hetkessä kasaan ja sitä voi pelata ihan missä vaan, kunhan on sopivasti tilaa ja mielellään kohtuullisen tasaista maata ja sitten jonkinlainen pallo. Suurkisat, joista tietenkin MM-kisat joka neljäs vuosi saavat miljardit ihmiset maapallolla innostumaan lajista.

Suomessa on pelattu futista varmaankin aika kauan - en tiedä enkä viitsi edes etsiä, koska se ei sinällään kiinnosta. Kun olin lapsi, tykkäsin jalkapallosta ja me pelasimme kavereiden kanssa todella paljon. Keväästä pitkälle syksyyn. Minä jopa seurasin tarkasti mestaruussarjaa ja tiesin kovat pelimiehet hyvin - Kaj Pahlman, Juhani Peltonen, Simo Syrjävaara, Markku Hyvärinen, Lars Näsman... voi, olihan näitä. Suosikkijoukkueeni oli KuPS (Kuopion Palloseura) ja pelaajafanituksen ykkösenä kuopiolainen Markku Hyvärinen, joka pelaamisen lisäksi toimi Savon Sanomien toimittajana.

Silloinkin piti seurata maajoukkueen edesottamuksia eli toisin sanoen pettymyksiä pettymysten perään. Harjoittelumahdollisuudet Suomessa olivat siihen aikaan mitättömät - ei ollut futishalleja ja pelaajat olivat todella amatöörejä. Varmaan he treenasivat talvisinkin, mutta nykysysteemien mukaisia ammattilaistreenejä ei ollut. Suomalaiset putosivat säännöllisesti ulkomaalaisten pelaajien vauhdista ja verkko heilui reippaasti suomen maalivahtien selän takana.

Torstaina Suomi kohtasi EM-karsintojen sääliosastossa Walesin. Viime EM-kisojen hypetys on hyvin muistissa ja ehkä ihmiset ja futisfanit alkoivat kuvitella, että niistä kisoista eteenpäin Suomen Huuhkajat ovat aina suurkisoissa pelaamassa. Totuus on kuitenkin raikkaasti erilainen.

Suomi on ja tulee olemaan jalkapallon minimaa. Suurten jalkapallomaiden juniorityö on ammattimaista ja tehokasta ja monissa huippumaissa ollaan kuta kuinkin valovuoden verran Suomen edellä jo juniorisarjoissa. Niinpä aikuisikään päästessään maajoukkuepelaajat jäävät vääjäämättä kovatasoisten pelimaiden taakse ja pettymyksen kierre jatkuu. Aina maastamme löytyy muutama kova kundi, kuten Litmanen, Hyypiä ja Pukki, mutta kun näitä superkovia heppusia ei löydy edes joukkueellista, eivät mahdollisuudet kansainvälisissä taistoissa juurikaan ole realistisia.

Huuhkajat hävisivät Walesille kuulemma ponnettoman yrityksen jälkeen tylysti 4-1 ja kesän EM-kisat jäivät haaveeksi. Milloinka Suomi seuraavan kerran pelaa futista arvokisoissa, on sitten arvoitus? Naisten maajoukkue on pärjännyt paremmin vuosien varrella, mutta ei heilläkään niin valoisalta näytä, että suomalaiset voisivat taas riemurinnoin kantaa siniristilipun stadioneille ja riehua siellä sen verran, että huomatuksi tulee.

Onneksi on jääkiekko. 

torstai, 21. maaliskuu 2024

HIFK kyntää syvällä

Jääkiekon playoff-pelit alkoivat eilen totisilla väännöillä vailla ihmeempiä yllätyksiä. Tappara vei TPS.n lopulta helposti. Kärpät jauhoi Jukurit aika lailla jäänrakoon ja aika lailla odotettavissa on, että Ilves vääntää tänään KalPa:sta voiton.

Pelicans ja HIFK aloittivat eilen. Koko kauden ajan hyvin ailahtelevasti ja epävarmasti pelannut HIFK otti ansaitusti turpaan. Pelaaminen oli kohtuullisen luokatonta ja pisteenä iin päälle lopussa vielä Leo Komarovin idioottimainen käyttäytyminen poiki sekä viiden minuutin rangaistuksen että ulosajon.

Lähes kaikki asiantuntijat ja HIFK:n kannattajat ovat hehkuttaneet koko alavireisen runkosarjan ajan, että kun pleijarit alkavat, nähdään HIFK, joka vie ja muut vikisevät. Onko joku ihan tosissaan uskonut siihen? Kun pelaaminen on läpi kauden ollut välillä aivan toivotonta säheltämistä, niin miten ihmeessä se voisi parantua viikon tauolla runkosarjan jälkeen, kun vastaan asettuu loppukaudesta kovaan nousukiitoon kuntoutunut Pelicans.

HIFK puurtaa samalla mielikuvituksettomalla taktiikalla pelistä toiseen ja niin se teki eilenkin. Pitkä päätyyn ja perään ja halleluja-toive, että siitä päästäisiin eteenpäin. Seurauksena on kuitenkin säheltämistä päädyissä, yksin yrittämistä, missä yksi kuljettaa ja 11 muuta jäällä seilaavaa sälliä seuraa, mitä tapahtuu. Yleensä puolustava joukkue vie kiekon, pääsee nopeasti hyökkäykseen ja sitten nähdään hienoja kuvioita, joiden päätteeksi seuraa joko hyvä tilanne tai parhaassa tapauksessa näyttävä maali HIFK:n puolustuksen soheltaessa yhdessä kasassa ihan miten sattuu. Keskimäärin HIFK puolustaa hyvin ja sillehän on tehty tällä kaudella vähiten maaleja, mutta kun sen oma maalinteko ontuu pahasti, on liian moni ottelu päätynyt niukkaan tappioon ja sama kuvio näkyy jatkuvan nytkin. HIFK:n alivoimapeli on ollut todella vahvaa, mutta siitä ei ole lopputuloksiin suurta hyötyä, kun he eivät millään saa sitä hyökkäystoimintaa toimimaan.

On joukkueella yksi hyvä ketju, joka kykenee vahvoihin hyökkäyksiin ja niiden päälle aiheuttamaan vaaran paikkoja vastustajan maalille. Kyseessä on Jääskä-Vesalainen-Pakarinen trio, jonka pelaamista haittaa tosin jonkin verran Vesalaisen jatkuva yksinyritteliäisyys, mikä hyvin usein johtaa kiekon menetykseen. Parhaimmillaan Vesalainen on kuitenkin loistava syöttöjen jakelija, kuten eilenkin HIFK:n siirryttyä eka erän lopussa johtoon. Muut ketjut sitten pyörivät enemmän tai vähemmän kulmissa ja eivät millään pääse maalintekoalueelle.

Alivoima toimii, kuten totesin, mutta ylivoima on kummallisen köppäistä. Vastustajan kannattaa melkein hankkia jäähyjä, niin silloin ei IFK:ta vastaan tarvitse kuin vähän kiekkoa sohaista. Vaaraa ei ole, joskaan ei siinä maaleja tehdä, mutta jos vastustaja pääsee parinkin maalin johtoon, voi se kaikessa rauhassa sitten jäähyillä, koska silloin ainakaan HIFK ei tee maalia.

Näistä ongelmista on puhuttu koko kauden ajan ja näillä tullaan menemään vielä jäljellä olevat kolme ottelua. Sittenhän pleijarit ovat ohi, Pelicans jatkaa ja HIFK lähtee kesälomille ja viimeistään ensi kuun lopussa aletaan taas julistaa ensi vuoden mestaruutta. Valitettavasti mestaruuteen ei ole mitään mahdollisuutta ennen vuotta 2027, koska umpisurkea valmennustoimi on saanut jatkoaikaa kevääseen 2026 saakka. Hyvässä valmennuksessa tämä joukkue kykenisi parempaan ja ennen kaikkea yllätyksellisiin ratkaisuihin. Siellä on niin paljon maajoukkueessa arvokisamitaleille päässeitä pelaajia, mikä kertoo henkilökohtaisista taidoista, mutta pelillisesti joukkue on vain kasa hyviä indiviualisteja, jotka eivät saa peliä kulkemaan, koska valmentaja ei yksinkertaisesti osaa niitä suunnitelmia laatia.

Niinpä minä en vieläkään pääse juhlimaan suosikkijoukkueeni voittoa tai edes mitalipeleihin menemistä, mikä jossain määrin on harmittavaa. Ei minun elämäni siitä mihinkään kaadu, eläke ei nouse eikä laske, lumityöt ei lopu, selkään ei satu tai ole sattumatta, kevät ja kesä tulevat vääjäämättä, kuorolaulut jatkuvat, sähkökitara ulisee ja mitä kaikkea tässänyt onkaan, vaikka HIFK jäisi kokonaan pleijareiden ulkopuolelle ja taistelisi SaiPan kanssa runkosarjan jäännöspisteistä ja ensi keväästä alkaen putoamisesta Mestikseen, mutta olisihan se kiva nähdä oman suosikkijoukkueen menestyvän. Sitähän se urheilu ja fanitus on.

tiistai, 19. maaliskuu 2024

Rock-musasta kuoroon ja päinvastoin

Musiikin harrastajat ja toki ammattilaisetkin ovat hyvin erikoistuneita. Tavallaan heistä ( = meistä) voisi käyttää sanaa segregoituneita, vaikka se ei nyt ihan tähän kontekstiin asetukaan ainakaan täydellisesti. Vuosien varrella, joita minun elämääni on jo tullut kohtuullisen paljon, on vastaani tullut ihmisiä, jotka ovat kuin nykyajan poliitikot. Heille on olemassa vain yksi totuus. Jos olet yhden lajin kannattaja, et voi olla toisen, vaikka tavallaan saman otsikon alla liikutaankin. Sitä olen pohtinut, että mikä meitä erottaa ja onko se välttämättä oltava niin oman genren sisällä.

Kaikki, jotka minut tuntevat tai vähintään tietävät, ovat hyvin tietoisia musiikkiharrastuksestani. Ihan kaikille ei kuitenkaan ole selvää, että olen koko ikäni palvellut vähintäänkin kahta herraa - on siihen mahtunut enemmänkin kuin kaksi, mutta mietitäänpä tätä.

Minä olen kuorolaulaja. Käytännössä koko kuoroharrastukseni on ollut veisaamista erilaisissa seurakunnan porukoissa eli hyvin vahvasti uskonnollisissa piireissä. Mutta minulla on ollut ja on edelleen myös kevyempi puoli. Johdin muutaman vuoden Vihdin Viihdekuoroa ja samaan aikaan olin myös Thromos-lauluyhtyeen laulaja ja samalla sen johtaja. Molempien ohjelmisto oli vähintäänkin kevyttä, joskaan ei mitenkään rajua.

kamari.jpg

Olen ollut kauan jo jonkinlainen poppari. En ole hirveän paljon esiintynyt, mutta viime vuosina kuitenkin jonkin verran ja nyt vajaan kaksi vuotta riehunut ( = kevytriehuntaa) eräänlaisessa bile-bändissä tai vähintäänkin hyvinkin kevyen musan esitysporukassa. Minähän olen oikeasti pianisti ja laulaja, mutta AVK-bändissä olen tarttunut kitaroihin ja hiljalleen myös alkanut vinguttaa sähkökitaraa ihan rock-meiningillä. Siis särö päällä ja hanikat kaakkoon. Tässä kuvassa vievaan kyllä akustista, mutta on se sähkärikin siinä lavalla

avk.jpg

Tämän kevään kuviot ovat kuoromme suurprojekti, Johann Sebastian Bachin Johannes-passio palmusunnuntaina ja sitten myöhemmin AVK:n keikkoja, missä sitten taas rokataan ja rollataan. On myös mahdollista ja jopa todennäköistäkin, että eräs projekti laulajaystäväni Pekan kanssa tullaan tekemään. Siis aika paljon riittää touhua musiikin kentällä.

Meneekö tässä puurot ja vellit sekaisin? Joskus, kun olen vähän mainostellut esiintymisiä, on minulle sanottu, että kun sinä laulat tai teidän porukka esittää vaan niitä Jeesus-lauluja, niin ei niitä viitsi tulla kuuntelemaan. Toisaalta on myös tullut päinvastaista kommenttia. Siinä kyllä huomaa, että henkilö ei ole ihan selvästi ole tietoinen asiasta tai ei ole kuunnellut minua, joten jääköön lopulta omaan arvoonsa.

Minä en pysty suuntaamaan mielenkiintoani vain yhteen genreen. Tai totta kai kykenisin, mutta näiden musiikkityylien molemmat nämä ääripäät ovat ihan yhtä merkittäviä ja antavat minulle ihan yhtä paljon. Se, että laulamme kuorossa kolmen f:n volyymilla ( = todella voimakkaasti) hurjistunutta väkijoukkoa kuvaten ja huutaen "Kreuzige" ( = ristiinnaulitse) orkesterin jyristäessä pohjalla hyvin vahvana on musiikillisesti yhtä hulppeaa kuin revittää sähkökitaralla vaikkapa Eaglesin "Take it easy". Molemmat ovat ihan huippua, vaikka toki sisältö on täysin eri maailmaa. Juuri tällä hetkellä en pysty sanomaan, kumpi on itselleni tärkeämpi musiikin ilmaisumuoto. Molemmissa on omat hyvät puolensa. On hieman todennäköisempää, että bändisoitto jää minulta ennemmin kuin kuoro, mutta siihen on olemassa ihan muut syyt kuin musiikilliset mielenkiinnon kohteet.

Jos joku asia on miellyttävä ja antaa henkisesti hyvän olon tunnetta, niin miksi siihen ei tarttuisi, jos mitenkään olisi mahdollista. Jos pitää kahvista ja teestä, voi toki juoda molempia. Jos tykkää Ranskasta ja Kreikasta, voi käydä molemmissa. Jos tykkää rakkauselokuvista ja action-meiningistä, niin totta kai voi katsoa molempia. Jos tykkää futiksesta ja lätkästä, niin totta kai voi seurata molempia. Se, että taistelee henkeen ja vereen jonkun yhden asian puolesta ja samalla vastustaa ankarasti kaikkea muuta, ei sovi ainakaan minulle.