Nukuimme harvinaisen pitkään, lähes puoli kahdeksaan. Oli tavattoman mukavaa, että ei ollut kiire yhtään minnekään. Keitin kahvia ja söin aamiaista ja katsoin kesken jäänyttä jutua boksilta. Yhdeksän maissa lähdimme kirkolle, koska torilla oli markkinat. Siellä oli pääosin ihan turhaa tavaraa ja pelkästään vanhoja ihmisiä (lue: samanikäisiä kuin me). Arvelimmekin, että lapsiperheet tulevat hieman myöhemmin. Käytiin lankakaupassa, mistä minä en sattuneesta syystä ostanut yhtään mitään ~ kas kummaa.

Kirkonkyläreissun jälkeen lepuutimme hetken itseämme ja sitten lähdimme yhden maissa Helsinkiin. Olimme edellisellä viikolla sopineet tapaavamme Laetician, Joonan ja Jonathanin kaupungissa, mutta vasta viideltä ja niinpä päätimmekin mennä syömään. Ajoimme suoraan Nordenskiöldin hallin parkkipaikalle ja jätimme Niilon sinne paikalle ihmettelemään. Kävin viime talvena Mikon ja Markun kanssa Chico'sissa ja pidin siitä, joten päätimme mennä kokeilemaan, millaista ruokaa sieltä löytyisi.

Hyvä sapuska sieltä löytyi. Söimme Napapiirin sankari-burgerin, jossa oli iso pihvi, leipäjuustoa, karpalokastiketta, majoneesia ja bulbusta (= sipulia). Lisäksi ranskikset ja pikkelöityä kaalia. Se oli sellainen spesiaalijuttu, jonka mukaan sai leffaliput eli vaikka ruoka olikin kallis, niin siitä kun miinustaa leffaliput, niin hinta jäi kohtuulliseksi.

chico.jpg

**********

Chico'sista kävelimme 50 metriä pohjoiseen ja menimme kivaan pieneen englantilaistyyliseen pubiin, WilliamK:hon. Otimme siideriä ja olutta ja istuskelimme rauhassa tuon melkoisen mojovan lounaan jälkeen. WilliamK on kivan tuntuinen paikka ~ se, millainen siitä sitten tulee, kun paikka täyttyy, on sitten tietenkin kokonaan toinen juttu. En muuten ottanut kuvaa salamalla, mutta istuin ihan ikkunan vieressä ja siksi naamani on niin kirkastettu. Irmelin olkapään takana näkyy punapuseroinen mies, joka oli menossa selkeästi samaan paikkaan kuin me - paidassa luki HIFK.

william.jpg

*********

WilliamK:sta purjehdimme sitten Nordenskiöldille, missä oli varsinainen Hesa-reissumme kulminaatio ~ HIFK - HPK-matsi! Irmelihän ei olisi suurin surminkaan lähtenyt katsomaan jääkiekkoa, mutta kun kaverimme olivat tulossa, niin kylläpä hän sitten innostui asiasta.  Joona on nippa nappa vaille kaksivuotias, mutta jaksoi hirveän hyvin olla hallilla koko pelin ajan, jos kohta kaikenlaista oheistekemistä piti keksiä.

hifk.jpg

********

Me tulimme hallille hyvissä ajoin ja niinpä meillä oli aikaa kierrellä hieman katselemassa hallin käytäväputiikkeja. Siis eihän siellä ole juurikaan muuta kuin juoma- ja syömäkojuja, mutta sitten tietenkin erilaisia fanituotteita on runsaasti saatavilla. Irmelillä on pyöräilykypärä, jota hän haluaa täyttää sopivilla tarroilla ja niinpä tämän reissun tuloksena hänen kypäräänsä ilmestyi nyt komea tarra.

kyp%C3%A4.jpg