Näin syksyn tullessa alkaa taas kiinnittää huomiotaan siihen, että pimeys koittaa joka päivä aikaisemmin ja aikaisemmin ja kun sattuu huono tuuri eli oikein pilvinen päivä, niin jopa keskellä päivää tarvitsee sisällä valot. Meidän keittiömme on aina hieman hämäräinen ja kun nämä silmät eivät nuorru, niin tarvitsemme siellä erittäin paljon valoa, jotta näämme lukea lehdet ja laittaa ruokaa. Äitini, joka oli hypernuuka eikä millään uskonut sähkönkulutuslaskelmiamme, piti aina mahdollisimman pieniä lamppuja ja vielä peitti niitä mitä uskomattomimmilla lampunpimentimillä. Muistan, että sekä keskikoulu- että lukioaikanakin minun oli hankala tehdä läksyjä meidän huushollissa, kun joka huoneessa oli niin riivatun pimeää. Itse asiassa ostelin salaa tehokkaampia lamppuja ja vaihtelin niitä kotona. Todellakin lukeminen oli tavattoman vaikeaa niissä oloissa jopa viisitoistavuotiaalle plus miinus muutama vuosi.

Meillä ei nuukailla valojen kanssa, joskin pyrimme aina pitämään valot pois, jos emme oleile kyseisessä huoneessa. Reipas viikko sitten Irmeli toi kotiin uuden keittiön kattovalon, koska kaipasimme pientä vaihtelua ja hieman lisää kirkkautta kehiin. Minä sitten vaihdoin sen lampun paikalleen, mutta siinäpä kävi köpelösti. Koukku, johon kiinnitin valaisimen, pääsi irti katosta ja seurauksethan olivat surkeat. Siitä enemmän pari tarinaa aiemmin.

Nyt Irmeli sitten osti uuden valaisimen ja minä puolestaan hankin tormakkaamman koukun. Siitä sitten töihin, mutta se ei siinä mielessä ollut niin liian helppoa, koska meillä ei ole sitä systeemiä, että törkkäistään se nykyvalaisimissa oleva töpselssön pistokkeeseen, vaan meillä on edelleen vanha sokeripalameininki. Siinä olikin ensin selvitettävää, koska katossamme vakkaristi kiinni oleva sokeripala on kaksijohtoinen ja uusissa lampuissa on kolme johtoa - siellähän on myös maajohto. No, minun piti siis ensin saksia se pikkutöpsykkä irti johdosta, sitten kuoria varsinainen sähköjohto auki sekä vielä ne sisällä olleet kaksi sähkönkulkuun osallistuvaa pikkujohtoa auki siten, että kuparit olivat näkyvissä. Maajohdon eristin ja taitoin sivuun.

lampunlaitto.jpg

Vaikein vaihe oli saada ne kuparilangat huolella sokeripalaan. Ei siinä muuten mitään, mutta kattovalaisimen ripustaminen on aina niskarasite, kun joutuu seisomaan huonossa asennossa, sijoittamaan johdot paikoilleen ja samalla pitämään valaisimen kiinnityssysteemiä paikallaan, jotta ylipäätään ylettää tekemään jotain. Lopulta onnistui. Vielä piti kiristää kiinnityssysteemi paikoilleen ja uudet ruuvata uudet lamput kiinni ja sitten eikun testaamaan. Naps ja valo tuli! Irmeli laittoi lopuksi vielä valaisinsuojan, vai miksi sitä nyt kutsutaankaan, paikalleen ja taas meillä oli kirkas keittiö.

lamppupaikallaan.jpg

***********

Minä olen hieman sairaillut tämän viikonlopun aikana ja siksi vallankin eilen pelkästään lepuutin itseäni ja katselin televiissiota ynnä luin sekä että kuuntelin radiota. Tosi löysää, however. Tänä aamuna vointi oli jo selkeästi parempi, mutta jouduin silti peruuttamaan Thromoksen treenit, mitä ei taida olla tapahtunut koskaan ~ tosin en minä sitä niin tarkasti muista. No niin, olo siis oli sen verran parempi, että päätimme lähteä kevyesti kävellen matkaan. Menimme Salmen ulkoilualueelle ja lampsimme siellä hitaasti, mutta varmasti pienen reissun. Mikäs oli kävellessä, kun ilma oli vielä ihan kesäisen oloinen. Lämpötila reilustikin yli 15 astetta - ei kuitenkaan kahtakymmentä - ja aurinko paisteli.

salmessa.jpg

Syksyn saapuminen on kyllä jo vakaasti käsillä. Pudonneita, kellastuneita ja itse asiassa ihan ruskeitakin lehtiä on jo maassa ja siellä täällä virkeät värit loistavat etenkin vaahteroissa. Hyvältä tuo luonto näyttää, mutta toisaalta jännä nähdä, miten äkkiä lehtipuut sitten ovat paljaana. Ei siihen välttämättä mene kuin kuukausi, jos sitäkään.

nuukseli.jpg