Tänään meillä kävi ensimmäistä kertaa eläissään kylässä pieni ja söpeli karvakerä tutustumassa "mummolaan". Kesällä syntynyt pikkuinen koira, seltti (vai sheltti, ihan sama) Edwin oli aamukävelyllä Essin kanssa ja sai siis laajentaa kerralla elinpiiriään oikein kunnolla.

Meillä ei ole ollut koiraa tässä talossa juurikaan sen jälkeen, kun oma lapinkoiramme, Minka, kuoli kymmenisen vuotta sitten. Satunnaisia vieraita eli Hatanpään koirat, Pakarisen Hilla ja Heikkilän Muru on meillä ollut ja Muruhan on ollut ihan yökylässäkin. Meillä suvaitaan koiria ja muitakin eläimiä, mutta toive toki on, että omistaja sitten siivoaisi mahdolliset pissa- ja kakkasotkut ja katsoisi sen verran otuksen perään, ettei se söisi esim. huonekaluja.

Edwin on kyllä melkoinen sydämensärkijä ja onpa hän oppinut jo hieman temppuilemaan. Kun hänelle antaa herkkupalaa, hän osaa mennä käskystä istumaan ja antaa tassua ~ how sweet. Valitettavasti kamerastani loppui akku juuri kriittisellä hetkellä ja niinpä se tassukuva siirtyy tulevaisuuteen.

Minulla on ollut koirahaave jo kauan, mutta se on ajoitettu siihen, kun jään eläkkeelle ja sitä päivämäärää ei tiedä kukaan. Periaatteessa siihen ei ole kuin vuosi ja seitsemän kuukautta, mutta todellisuudessa uskoisin tuohon päivään olevan enemmän aikaa. En mene vannomaan. Eläkeukon koiran täytyy olla aika leppoisa ja ei mikään karhun kokoinen, koska on tarkoitus, että isäntä ulkoiluttaa koiraa eikä päinvastoin. Lenkkeilymäärä ei saa olla kymmeniä kilometrejä päivässä, sillä jokainen vuosi vähentää intoa ja ennen kaikkea kykyä päästä liikkeelle tarvittavan paljon. Aika sopeutuvainen sellaisen eläkekoiran on oltava, koska me reissaamme paljon ja ei koiraa aina voi ottaa mukaan. Uskoisin, että Essin huushollista löytyy vielä pitkään koiranhoitajia, koska Emma on vasta 4 eli hän asunee kotona vielä varmasti kolme vuotta - todennäköisimmin 15.

edwin.jpg