Kuten niin monesti ennenkin, sain taasen viettää isänpäivää. Jostain luin, että tätä sinänsä yliturhaa kaupallista töhötystä on vietetty vasta vuodesta 1987 alkaen. Niinpä minulla lienee nyt 29 tällaista juhlapäivää. Vuosien aikana olen saanut runsaasti lahjoja - on tullut pehmeitä ja on tullut kovia paketteja ja aina ne ovat olleet mieluisia. Viime vuosina olen helpottanut perheen elämää laittamalla hyvissä ajoin toivomuslistan jostain kirjasta ja sitten nöyrästi anellut, että jos vaikka joku niistä kirjoista saisi majan tässä kartanossa. Sama lista on ollut sitten käytössä myös joululahjan suhteen miinus se isänpäiväksi saatu nide. Tänä vuonna en kuitenkaan tehnyt kirjatoivetta, koska en ole oikein ehtinyt tutkia, mikä kirja minua miellyttäisi. Ehkä saan tässä ennen joulua senkin tehdyksi - saisivat nuo lapset aika pienellä paineella miettiä mahdollista lahjaa ja kirjan saa niin halvalla, että kun kolme lasta ostaa sen kimpassa, niin bankrotti ei iske heidän huusholleissaan.

Tämän vuoden lahja oli siis ylläri. Toki siitä oli jo puhetta viime vuonna, mutta silloin katsoimme yhdessä, että minun kokoa oleva, sopiva juttu olisi liian kallis. Nyt lukija varmaan arvaakin, että kyseessä on vaatekappale. Lähdenpä liikkeelle siitä, että minä pidän jääkiekosta. Lapseni tietävät sen mainiosti. Minulla on Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelipaita ja myös siihen sopiva huivi ja metallinen sinivalkoinen palomieskypärä. Totta kai on itsestään selvää, että kun Suomi pelaa, niin kaikki muut joukkueet ovat paperia ja kannustus on 135 prosenttia. Lapseni tietävät myös tasan tarkkaan, että isukilla on Suomen liigassa suosikkijoukkue. Sen suhteen en ole niin fanaattinen kuin maajoukkueen. Kun suosikkini putoaa esim. neljännesvälierissä ennen liikan loppuotteluita, niin jos kakkosjoukkueeni on vielä mukana, niin osaan ihan näppärästi siirtyä sen puolelle. Tässä kohtaa paljastan, että kakkossuosikkini on JyP. Totta kai. Minä olen Keski-Suomessa synytynyt, savolaiseksi "tuumoojaksi" kasvanut ja vielä Jyväskylässä oppinut, niin tottahan se JyP täytyy olla. Miksi minä en sitten ole JyP-fani? 

Palataanpa ajassa 50 vuotta taaksepäin. Lapsena olin urheilupoikanen viimeiseen asti. Ihastuin jääkiekkoon ihan pienenä - ehkä toka- tai kolmasluokkalaisena. Kuulin isommilta pojilta, että jokaisella täytyy olla suosikkijoukkue ja niinpä minä aloin tutkia silloista korkeinta sarjaa eli sehän oli jääkiekon Mestaruussarja. Meille tuli Urheilun Kuva-Aitta ja sitä lukiessani alkoi silmissäni vilistä punainen peto. Ei kai niistä silloin puhuttu petolaumana, mutta jokin siinä HIFK:ssa oli, mikä iski minuun kipinän. Olisiko ollut Carl Brewer, Heikki Järn, Esa Peltonen vai mikä? Kyllä minä sen muistan, että HIFK:iä moitittiin kovasta pelitavasta, mutta kyse on jääkiekosta ja sehän on havaittu, että siinä ei pehmoilemalla pärjää, jos kohta ei myöskään järjettömyyksillä. HIFK:in maine sikajoukkueena on kuitenkin turhan sitkeästi säilynyt, sillä ei se nykyään ole yhtään sen kummallisempi kuin muutkaan liigajoukkueet. Viimeisinä liigavuosinaan Jokerit oli paljon pahempi, mikä tietysti osaltaan johtui siitä, että ottivat sinne Jarkko Ruudun. Kaikki jääkiekon ystävät muistavat, kuinka Jokerit runnoi Ville Peltosen pelikyvyttömäksi jokunen vuosi sitten. Tämän vuoden liigassa IFK on jäähyillyt keskitasoisesti. Pelicans johtaa tuota kyseenlaista tilastoa 304 minuutilla 20 ottelun jälkeen, HIFK:llä on 181 ja se sijoittuu nyt seitsemänneksi siinä tiedostossa.

On minulle monta kertaa nälvitty (noin leikkimielisesti) tuosta HIFK-fanituksesta, mutta tässä asiassa minun on sanottava, että en ole takinkääntäjä. Kun on alle kymmenvuotiaasta ollut yhden joukkueen kannattaja, niin en näe mitään syytä alkaa heilua tuuliviirinä, koska jääkiekon kannattaminen on lopulta ihan yhdentekevää. Ei sitä niin vakavasti pidä ottaa.

Niinpä lahja oli mieluinen kuin mikä. Se saa tulikasteensa Nordenskiöldin hallilla joulukuun puolivälissä, ellen nyt sitä ennen saa aikaiseksi mennä, mutta näyttää aika tiukalta tämä loppusyksyn aikataulu.  

ifk.jpg 

**********

Mustang-moponi on jaksanut palvella uskollisesti jo neljän kesän ajan. Ostin sen maaliskuussa 2011 ja olen ajanut sillä pääasiassa tässä kotinurkissa. Muutaman kerran olen huristanut hyvänä kesäpäivänä Lipettiin, kerran Nummelaan ja kerran Ojakkalaan, mutta muuten olen ihan tyytynyt tähän kylällä asioimiseen. On sitä silti kummasti kilometrejä tullut. Muutaman kerran jo Suomen päästä päähän.

mopo.jpg