Nuorison syrjäytyneisyydestä puhutaan paljon ja syystäkin. Kaikille lapsille tai tässä tapauksessa nuorille taataan ihan lakisääteisesti peruskoulutus ja myös mahdollisuus jatkokoulutukseen ja lähes kaikki käyttävätkin saamaansa etua. Toisen asteen koulutus vetää hyvin ja suuri määrä nuoria ainakin lähtee eteenpäin päätettyään peruskoulun.

Viime vuosien aikana toisen asteen koulutus on kuitenkin kärsinyt rajujen säästöjen takia ja mitä kauemmaksi pääkaupunkiseudulta mennään, sitä vaikeammaksi on monen nuoren tie käynyt. Kun minä olin 16-vuotias, oli minulla oppikoulun päätyttyä kolme mahdollisuutta. Lukio lähikunnissa joko Karstulassa tai Saarijärvellä, ammattikoulu Äänekoskella, Suolahdessa tai Jyväskylässä tai sitten jäädä ihmettelemään Kivijärvelle maailman menoa. Saarijärven lukio vei voiton, mutta kyllähän se vaati ponnisteluja. Olin tavattoman innokas lähtemään pois kotoa kouluviikkojen ajaksi ja viihdyin siellä, mutta kyllä tuo aika omat veronsakin vaati - näin jälkikäteen ajatellen. Nyt, yli neljäkymmentä vuotta noiden aikojen jälkeen, voin todeta, että jo silloin osa porukasta putosi kelkasta ~ syrjäytyi. Rohkeutta lähteä kotikonnuilta kauemmaksi koulutuksen ja leivän hakuun ei kaikilla ollut. Kivijärvellä ei ole ollut säännöllistä työtä ja niinpä paikallisen osuusliikkeen baarin edusta on muodostunut vakiopaikaksi kovin monelle minun ikäiselle. Ovatko he elämäänsä tyytyväisiä - sitä minä en tiedä, mutta olisihan sen toisinkin voinut elää.

Niin kauan kuin olen Vihdissä asunut, niin olen havainnut tämän saman ilmiön kuin on tapahtunut Kivijärvellä näinä kymmeninä vuosina. Aina on joitakin, jotka putoavat kelkasta eivätkä kiinnostu mistään ja silloin ainoaksi elämän sisällöksi jää hengaaminen kavereiden kanssa jossain. Meillä täällä kirkolla ei ole hirveästi nuorisolle iltaohjelmaa, jos vähäinen urheilutarjonta (salibandy), kirjasto ja muutama muu pienimuotoinen toiminta ei kiinnosta. Nummela tarjoaisi enemmän, mutta sinne on matkaa ja se vaatisi vanhempien panostusta eivätkä kaikki siihen työn tai muiden kiireiden takia kykene. Sitten on vielä se ryhmä, jota ei mikään kiinnosta. Näistäpä syistä johtuen (luulisin) sitä porukkaa aina kerääntyy S-Marketin kulmille viettämään vapaa-aikaa. Eihän siellä mitään opi eikä maailma kehity, mutta vertaistukea on paljon. Tietty osa vanhemmasta sukupolvesta paheksuu tupakointia, huutelua, roskaamista, syljeskelyä ja mopojen päristystä, mikä sekin on ikiaikainen ongelma. Se paheksuminen.

Tavallaan huolettaa noiden nuorten puolesta. Eikö todellakaan ole mitään muuta sisältöä elämässä kuin kaupan luona hengailu? Eivät he siellä loppuikäänsä vietä, mutta joillakin henkilöillä se touhuilu jatkuu tyhjän päällä jossain muualla ja elämä menee jossain määrin hukkaan. Vakioporukka siellä pyöriskelee aina yhden kouluvuoden ajan vaihtuakseen seuraavana syksynä. 

Enhän minä tietenkään halua kieltää kavereiden kanssa oleskelua, mutta jotenkin aina tuntuu, että kauppojen nurkilla oleminen ei ole se paras vaihtoehto. Mikä se sitten olisi - kyllähän siihen vastauksia löytyy, ellei tämä taloudellinen lama aja kaikkia harrastusmahdollisuuksia alas, mutta miten nämä paikkansa valinneet saisi kiinnostumaan hieman kehittävimmistä toiminnoista? Hieman huolettaa...

s.jpg