Jouluun liittyy useita perinteitä. Monet niistä ovat vahvasti syömiseen liittyviä ja jopa paljonkin minua nuoremmat pitävät kiinni niistä. Yksi suosituimmista ja paljon puhetta herättävistä syömisistä on kinkku. Onko tarpeeksi iso, tarpeeksi suolainen, vähän läskiä vai paljon läskiä. Toki monet suomalaiset ovat jo korvanneet kinkun esim. kalkkunalla, mutta uskoakseni sikapossu edelleen pitää pintansa joulun ajan merkittävimpänä lihatuotteena.

Vanhoihin perinteisiin kuuluvat myös laatikot. Porkkana-, lanttu- ja perunalaatikko etunenässä, mutta meillä oli lapsuudessa myös maksalaatikkoa ja minun perinteisiin se edelleen kuuluu käytännöllisesti katsoen ykkösenä. Sitten ovat kaikenlaiset rosollit ja salaatit sekä kala eri muodoissa olleet aina pöydässä vahvasti esillä. Juomista kai kotikalja on yksi merkittävimmistä perinnejuomista, mutta sitä ei meillä kyllä ole koskaan harrastettu.

Tuosta ruokapolitiikan laajuudesta en ole koskaan ihmeemmin välittänyt - olen ollut tyytyväinen kun on ollut kinkkua ja maksalaatikkoa - jouluaattona olen toki muutakin syönyt, mutta enpä sitten ole suuremmin välittänyt muista.

Kaikesta jouluna suuhun laitettavasta on kuitenkin yksi ylitse muiden. Piparkakut. Ehdottomasti parasta, mitä tiedän. Oikeastaan pipareita paremmaksi iskee vain piparitaikina, mutta koska sen liiallisesta syömisestä tulee huono olo, kannattaa ne piparit kaikesta huolimatta paistaa. 

pipru1.jpg

Pojat olivat meillä ensimmäisen adventin aikana jalostamassa ison kasan taikinaa oikeiksi pipareiksi - oli perinteistä pyöreäkuvioista, tähtiä, aatamia ja eevaa, sähkökitara, pieniä sydämiä ja joitakin muitakin malleja. Yksi ja sama - hyviä ne olivat. Korostan tätä sanaa olivat. Nythän  on niin, että meidän talossa pyrkivät piparit haihtumaan. Meillä on ilmeisesti jonkinlainen sisäilmaongelma, joka hajottaa piparit atomeiksi, jos laatikko on hiemankaan auki. Samanalainen ongelma oli jo vuonna 1972 meillä Kivijärvellä, missä äidin leipoma usean kilon satsi katosi jonnekin parissa viikossa. Ihan en ymmärrä mihin, mutta kaiketi siihen joku realistinen selityskin on. Nyt siis poikien leipomat piparit olivat tipotiessään jo viikko sitten - todella omituista.

Edellä mainitusta syystä kutsuimme pojat uudelleen meille leipomaan vielä vähän lisää. Varsin äkkiä se onnistuikin ja meillä on nyt taas kaksi peltilootaa täynnä pipareita. Ettei haihduttaja pääsisi iskemään, laitoin molemmat purkit tiukasti kiinni jesarilla, jotta ne varmasti pysyvät turvassa joulunpyhiin saakka.

Tässä vielä mestarileipuri työssä.

pipru2.jpg