Olemme selvinneet taas jälleen kerran joulusta ja sen myötäjäisjuhlista. Mukava katko kesken kouluvuotta ja jos sitä lunta olisi ollut hiihtoon asti, niin ehkä olisi voinut sanoa loman olleen ihan täydellinen.

********

Uusi vuosi on todellakin aina ollut sellainen lupauksien aika. Onhan se nyt ihan käsittämättömän hölmöä. Juuri keskellä yhtä suurinta vuoden juhlaa, jolloin ollaan totuttu hyvään ruokaan ja hieman rennompiin juhliin, pitäisi sitten tehdä jotain radikaalia. Hurjimmat lupaukset kaiketi sitten liittyvät elämän nautintoihin eli ruokaan, juomiin ja juhlajuttuihin.

Tupakoinnin lopettamista kokeilee yksi jos toinen juuri tässä vuoden masentavimmassa ajassa. Siis masentavimmassa sen takia, että on pimeää ja joskus kylmää tai loskaista. Ei se kyllä minun mielestä ole paras aika päästä eroon moisesta tavasta. Viimeksi kuluneiden ainakin kymmenen vuoden ajan olenkin aina sanonut uuden vuoden lupaukseni liittyvän tupakointiin eli olen sanonut, että en aloita tänäkään vuonna.

Lupaus on aina aika iso juttu ja kun se liittyy hedonismiin, on se aina melkoisen vaikea asia. En ole ikinä pitänyt tipatonta tammikuuta enkä pidä. En sillä nimellä. On hyvin tavallista, että en juo alkoholia tammikuussa, mutta yhtä tavallista on, että juon. Ihan riippuu fiiliksestä ja paikasta.

Voin toki tehdä sellaisen lupauksen, että luen paljon tai kuuntelen musaa tai soitan paljon. Aika ihmeitä pitää tapahtua, että nämä kolme rakasta asiaa jäisivät väliin. Uuden vuoden lupauksen täytyisi kai olla sellainen, joka radikaalisti vaikuttaa elämään ja tekee merkittävän muutoksen johonkin tapaan, kuten tuo tupakan tai alkoholin lopettaminen tai aloittaminen puhumattakaan syömätavoista.

Oli miten oli, en siis tee mitään lupauksia.

************

Minun ikäisen ihmisen on järkevää toivoa jotain. Jätän nyt tässä mainitsematta ne toiveet, että kaikki perhe- ja ystäväasiat olisivat kunnossa ~ sehän on muutenkin lähtökohta hyvälle elämälle. Täytän ensi vuonna kuusikymmentä, joten mielelläni olisin mahdollisimman terve. Siihen on osittain mahdollista vaikuttaa itse, mutta jos joku tauti on tullakseen niin sittenhän se tulee - ei vanheneva ihminen voi loputtomiin välttää esimerkiksi geeneissä kulkevia juttuja. Olkoon tämä yhtenä toiveena.

Toivoisin myös saavani harrastaa edelleen laulamista. En näe sille suuriakaan esteitä, mutta lauluäänen ylläpitäminen ja harjaannuttaminen tuntuu välillä olevan vaikeampaa kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Produktiokuoro lopettaa tänä keväänä eli yksi iso osa lauluelämästäni jää pois. Thromos jatkaa - en näe mitään syytä luopua siitä, mutta toki pitäisi saada jotain uusia juttuja. Viime vuonna kehitimme lauluryhmän toimintaa alkamalla entistä enemmän beatboxaamaan. Meillä on koko ajan mukana hyvin haasteellisia sovituksia, joita tuodaan keikalle heti kun uskalletaan.

Toivoisin edelleen viihtyväni työssäni. En näe sillekään mitään esteitä. Se, että saan jäädä pois ensi vuonna ~ tarkkaan ottaen vappuna ~ on tietysti toivetavoite; siis että pystyn tekemään näitä hommia sinne asti kaikella kunnialla. Aina silloin tällöin kuulen joidenkin opettajien kertovan työstään ja aika helposti ne epäkohdatkin, myös ne hyvät puolet, tulevat esille. En tiedä, onko minulla liian sinivalkoiset tai ruusunpunaiset rillit päässäni, mutta 34 vuoden kokemuksella uskallan sanoa, että jos haluaa positiivista muutosta työhönsä, ei meidän koulu ole ollenkaan huono valinta ~ päinvastoin. Vuodesta toiseen viihdyn tuolla aina paremmin ja paremmin. Meillä on nuoria ja virkeitä, vanhoja ja melkein virkeitä ja tässä välissä sopivan ikäisiä ja virkeitä. Yhteistyö ja -projektit toimivat. Varmasti Suomessa on parempia ja kokeiluiden suhteen uskaliaampia kouluja, mutta emme varmasti ole häntäpäässä siinä suhteessa.

Toivoisin edelleen voivani matkustaa mukaviin kohteisiin. Ikä tuo kulkemiselle rajoitteita ja nyt syysloman jälkeen totesin Irmelille, että en halua enää matkustaa kaupunkeihin. En siksi, etteivätkö ne voisi olla hienoja ja mahtavia kohteita, mutta Nizzan kadut olivat hieman liikaa. Kaupungeissa ei voi välttää päivittäisiä ja pitkiä kävelyitä ja kovat kadut yksinkertaisesti ovat liian kova pala minulle nykyään. Koska harrastan edelleen kreikan kieltä, on matkaamiseni prioriteetti Kreikan saaristo. Pienillä saarilla voin kävellä parina-kolmena päivänä mukavan lenkin, pitää lepopäivää välissä ja vaikka mopoilla tai löysäillä jossain mukavassa paikassa tarvitsematta kokea sellaista tunnetta, että loma menee hukkaan. Kaupungeissa on pakko mennä koko ajan paikasta toiseen ja siellä on nähtävä paljon - muuten ainakin minä koen satsaamani rahan menevän ihan susille.

Vielä toivoisin, että meillä olisi kunnolliset kevät- ja kesäkelit...

**********

Päätän tämän tarinan kylmällä faktatiedolla. Lukuvuonna 2015-2016 meillä täällä Vihdissä on 189 koulupäivää. Näistä tekaisimme syksyllä historiaan 90, joten meillä jäi keväälle 99 päivää. Nyt on jo jaksettu rutistaa kaksi päivää ja puoliväli uhkaa. Vaaka kääntyykin lukuvuoden loppua kohden ensi keskiviikkona, kun koulupäivä on puolessa eli olemme tehneet 94½ päivää. Minulla se sattuu kohdalle klo 10.57,30 ja siitä eteenpäin pidettyjen koulupäivien prosenttiluku on yli 50 ja etenee vääjäämättä ihan pikkuisen yli puolen prosentin suuruisena joka päivä.