Tämä on erikoinen päivä tämä helmikuun seitsemäs. Olen päässyt armeijasta 7.2. ja ne kerrat, kun olen syystä tai toisesta ollut sellaisessa leikkauksessa, että olen ihan joutunut yöpymään sairaalassa, niin kuinka ollakaan, se on sattunut juuri tähän ~ 7.2.

Tämä juttu ei kuitenkaan mitenkään liity edellä mainittuihin, sinänsä merkityksellisiin tapahtumiin. Tämä helmikuun päivä nimittäin sattuu olemaan meidän hääpäivämme. Tänään vietämme 35-vuotisjuhlaa ja vaikka meillä eivät pöydät notkukaan kakkuja ja herkkuja - itse asiassa emme tätä mitenkään suuresti vietä - niin joka tapauksessa tämä päivä on tässä ja merkitään aikakirjoihin. Kävimme kyllä eilen illalla Helsingissä syömässä loistavassa ravintolassa Katajanokalla. Suosittelen sitä, Wellamo on paikan nimi.

***************

Mistäköhän tämä juttu oikein alkoi? Yliopistoelämään se liittyy, koska Irmeli ja minä tapasimme siellä. Minä olin jo opiskellut vuoden ja kun Irmeli tuli lastentarhanopekoulutukseen, samaiseen OKL:ään, niin kyllä niillä käytävillä ja ainakin päärakennuksen kahviossa tavattiin. Ihan varmaa on, että jotenkin sitten tutustuimme paremmin ylioppilasravintola Ilokivessä, missä minä olin laulamassa ja Irmeli oli sitten kiinnittänyt huomionsa pitkätukkahippiin.

Syksyllä 1979 aloimme seurustella ja sitten keväällä -80 menimme kihloihin ja siitä sitten päästäänkin helmikuuhun 1982.

Vihkimyspaikaksi valittiin Jyväskylän kaupunginkirkko. Minä olin edellisen kesän ollut Jyväskylän kaupunkiseurakunnan hommissa ja kun tunsin papit, niin pyysimme mielestäni mukavaa herraa vihkimään meidät. Pekka Mustonen, nuori mies ja taisi olla seurakunnan nuorisopastori siihen aikaan, tuli sitten hoitamaan tämän tehtävän. Häihin kutsuttiin vähän väkeä - ihan lähimmät sukulaiset ja joitakin tuttavia. Me emme halunneet suuria häitä eikä meillä tietenkään opiskelijoina olisi ollut rahaakaan sellaisten järjestämiseen. Olisiko siellä sitten ollut yhteensä parikymmentä vierasta? Sitä luokkaa...

 kirkko.jpg

Vihkimys alkoi kahdelta mukavan pilvipoutaisen päivän vallitessa. Minulla on sellainen käsitys, että ei meitä mitenkään jännittänyt eikä ollut mitään kauhumonetteja. Vuosien varrella olen ollut aika paljon kanttoreiden sijaisena ja soitellut häämarsseja ja täytyy kyllä todeta, että melkoista jännitystä olen nähnyt. Siis todellista vapinaa ja sanoissa sekoilua ja suoranaista paniikkia. Sellaista meillä ei kyllä ollut. Ehkä hieman jännitystä.

Olimme valinneet häämarsseiksemme Johann Sebastian Bachia. Kaikki ne Mendelssohnit ja Kuulat ja prinsessamarssit oli hyvin nopsaan suljettu pois ja kun minä tuohon aikaan harrastin urkujen soittamista ja tunsin biisejä, niin käytyämme kuuntelemassa kanttori Elina Sompin esityksiä ehdokasbiiseistä, valitsimme yhden C-duuri-preludin ja koraalin "Herr Christ, der einige Gottes Sohn". Opiskelukaverimme Juha soitti kirkossa ja tilaisuudessa huilua. 

Parikymmentä minuuttia se seremonia kai kokonaisuudessaan kesti - siitä minulla ei ole sen tarkempaa faktatietoa, mutta hyvin se meni ja tahdoimme reippaasti ja Pekka sai julistaa meidät aviopariksi.

Vaatteista osaan sanoa, että Irmeli teki tuon asunsa itse ja käytti siihen paljon ihan varsinaista käsityötä (= neulaa ja lankaa). Kukkapuketissa on tulppaaneja ja kingsterin tai himpsterin tai jotain sellaista oksia. Minulla oli smokki - se oli helppo valinta, sillä lauloin tuolloin Jyväskylän Studiokuorossa ja esiintymisasumme oli juuri tuo.

cuple.jpg

*************

Juhlapaikka oli ilmeisesti Keski-Suomen marttojen omistama kokous- ja juhlapaikka. Äiti sen oli löytänyt ja tiennyt sen olemassaolosta ja hän sitten sen varasikin ja hoiti ne tilaukset ja järjestelyt. Marttala sen paikan nimi oli ja meidän pieni hääseurueemme mahtui sinne hyvin.

Tarjoiluja tietenkin oli, mutta minä olen niitä ihmisiä, joka ei näitä paljon muista. Enhän minä useimmiten enää illalla muista, mitä koulussa on syöty lounaaksi. Kuva paljastaa, että kahvia ja kakkua oli ja jos joku haluaa tarkempaa selvitystä, niin kannattaa kysyä Irmeliltä. Joissakin kuvissa porukka syö soppaa eli sellaista me varmaan söimme. Irmeli muuten muistaa tarkkaan, mitä esimerkiksi söimme Kreikassa kesällä 1992 tavernassa, joka oli Plataniaksen keskustassa (?). Minä taas en muista sitäkään, teimmekö perinteisen jalanpolkaisun kakkua leikatessamme, mutta tässä demokratiassa se olisi ehkä jäänyt turhanpäiväiseksi tempuksi ~ tässä kartanossa päätetään asioita kolmessa osassa - Irmelillä on oma hallinto-osionsa, minulla omani ja joistakin jutuista teemme valinnat yhdessä. Kätevää jopa ilman polkaisuja. 

kakkua.jpg

*********

Vieraat siis olivat ihan lähisukulaisia. Irmelin vanhemmat ja äitini tapasivat ensimmäistä kertaa näissä juhlissa. Sellaista kyläreissua puolin tai toisin ei sitten koskaan saatu onnistumaan. Välimatka oli liian pitkä Kivijärven ja Kotkan välillä. Tulihan noita ristiäisiä, rippijuhlia ja ylioppilasjuhlatkin, joissa he sitten saivat tavata,

appianopit.jpg

*********

Irmelillä on kaksi siskoa ja sillä nyttemin kuolleella siskolla oli perhettä jo tuohon aikaan. Pojat olivat pieniä vielä tuolloin. Helena-sisko oli tietenkin matkassa ja pian nuo siskokset ovat taas ihan reaalisesti matkalla.

laukkoset.jpg

********

Äidilleni oli hyvin tärkeää, että saatiin sellaisia kuvia, joissa on kuhunkin asiaan liittyvät henkilöt pönöttämässä mieluiten rivissä ja vankasti tälläytyneinä. Sellaisia tilannekuvia hän vieroksui. No, tässä on pönötystä kerrakseen. Tuore aviopari ja sitten miniät.

withmother.jpg

mini%C3%A4t.jpg

**********

Minullahan on yksi veli ja toki meistäkin piti saada tällainen pönötysjuttu. Kuvia on muuten loppujen lopuksi aika vähän, mikä toki on ymmärrettävää, koska siihen aikaan otettiin vain filmikuvia, jotka piti kehittää ja se oli jopa kallista. Toisaalta sitten harkittiin kuvien ottoa ihan huolella.

veljet.jpg

*******

Irmelin suku on melkoisen paljon suurempi kuin minun ja jos olisimme lähteneet täti-setä-eno-serkku-linjalle kutsuissa, niin meillä olisi yhtäkkiä ollut sata vierasta ja enemmänkin. Niinpä oli pakko tehdä sellaista kutsukarsintaa, jonka eteen joutuu aina suurten juhlien alla. Minun puoleltani tuli hieman enemmän sukua, koska he kaikki ensinnäkin asuivat ihan lähellä ja isän kuoleman jälkeen lähisuvustani tuli tavallaan vielä läheisempi kuin se muuten olisi ollut.

Niinpä kutsuimme juhliin hyvin läheiset enoni ja Kivijärven sedän perheineen. Monella tapaa voi sanoa, että he olivat minulle aika lailla isän korvikkeena niihin aikoihin, kun sitä isää ei enää ollut.

Tässä Sulo (-eno) ja Pirkko ja Pirkon sylissään veljeni vanhin lapsi - Ulla, joka olikin siihen aikaan äitini ainoa lapsenlapsi. Näitä lastenlapsia äitini sitten lopulta sai kahdeksan. Pirkko ja Sulo elelevät edelleen Kivijärvellä siinä talossa, johon äiti ja Sulo syntyivät. Eno on asunut samassa talossa kohta 83 vuotta. Kuinka paljon Suomessa on ihmisiä, jotka ovat asuneet noin pitkän ajanjakson syntymästään saakka yhdessä paikassa? Olisi mielenkiintoista tietää.

hiljalat.jpg

***********

Tässä taas setäni Jussi ja sitten Kyllikki ja serkut Soili ja Jukka. Kyllikki ja Jussi ovat kummejani. Jussi elää vielä, Kyllikki kuoli kaksi vuotta sitten. Näitä serkkuja jopa tapaan silloin tällöin.

jussikyllikkisoilijukka.jpg

**************

Viimeisessä kuvassa ovat serkkuni Antero ja äitini pitkäaikainen ystävä Paavo. Anteron kanssa asuimme samassa kortteerissa lukioaikana ja vaikka emme ihan hirveästi tapaa, niin kuitenkin silloin tällöin ja onhan ne puhelimet keksitty. Paavo asuu Kivijärvellä ja silloin tällöin jutellaan puhelimessa ja aina minä häntä käyn tapaamassa, kun Kivijärvellä käyn.

paavoantero.jpg

*********

Tällainen oli päivä 35 vuotta sitten. Niin se vaan aika on hurahtanut.