Meidän oli tarkoitus lähteä Jyväskylään viettämään 35-vuotishääpäiväämme eli paluu rikospaikalle oli suunniteltu. Nyt kuitenkin kävi niin, että emme sinne päässeet, kun selkäni oli epävakaa ja olisi saattanut kipeytyä entisestään pitkällä ajomatkalla. Niinpä sitten suuntasimme pääkaupunkiin syömään, että edes jotenkin tämä juhla tulisi markkeeratuksi ja jäisi muistojen kirjaan.

Olimme Thromoksen kanssa viime syksynä Art goes Kapakka-viikolla Katajanokalla Wellamo-nimisessä ravintolassa, missä sitten laulaa luikautimme ensin omat laulumme ja sitten niitä encoreja vaikka kuinka paljon, kun yleisö hiukan innostui meidän performanssistamme. Kun Jyväskylä peruuntui, niin päätimme mennä Helsinkiin ja valitsimme kokeilukohteeksi tämän Wellamon, mikä sitten osoittautui aivan mahtavaksi myös ruoan ja palvelun osalta.

********

Wellamo on pieni. 20-30 istumapaikkaa siellä taitaa olla ja tarjoilijan mukaan kannattaa aina, vallankin viikonloppuina, tehdä varaus hyvissä ajoin, koska se on myös suosittu. Sisäinen atmosfääri on mukava - musiikki ei pauhaa eikä edes helise, koska siellä ei mikään soi. Ihmisten hiljainen keskustelu pyörii, mutta ei se tuntunut haittaavan. Pikainen silmäys lauantaina ja muistijäljet elokuun keikalta kertoivat minulle, että paikka on melko lailla vähintäänkin 30 ikävuotta ohittaneiden paikka vailla yläikärajaa. Tämä nyt tietenkin vain kahden käynnin perusteella, mutta enpä usko hirveästi harhautuneeni tässä arvelussa.

wellamo3.jpg

Ruoka on edullista. Söimme alkupalat, pääruuan ja kahvit päälle - Irmeli otti pari lasia viiniä ja minä sitten autoilijana tyydyin veteen. Sen lisäksi, että ruoka oli hyvää, se oli myös hyvännäköistä. 

wellamo2.jpg

**********

Olen aika takuuvarma, että menen vielä joskus tuonne Wellamoon uusintaretkelle ihan siis syömään. En pelkästään katsomaan. Niin hyvä maku siitä jäi. Suosittelen ~ netistä löytyy kuukelin kautta.

wellamo1.jpg