Elämä on ajoittain luopumista jostain sellaisesta asiasta, joka on syvällä sydämessä ja erikoisen tärkeä. En nyt kuitenkaan kirjoita kuolemasta, joka on loppujen lopuksi se kaikkein lopullisin ja tunnetasoltaan ihan oma lukunsa. Ei tässä ole tapahtunut mitään radikaalia elämän muutostakaan, joka esimerkiksi vaikuttaisi loppuelämääni muuten kuin siten, että tätä osaa maallisesta kulkemisesta ei enää ole. Kyse on minulle ja monelle muulle yhdestä niin rakkaasta harrastuksesta, kuorolaulusta. Ystävämme Pirkko Kela jää eläkkeelle kanttorinvirastaan tänä keväänä ja eläkkeellelähtöjuhlassaan hän halusi laulattaa kuoroaan, joka on täällä meidän nurkilla tunnettu nimellä Produktiokuoro.

Joku saattaa olla sitä mieltä, että mitä sitä vetistelemään. Eihän se ole kuin lauluporukka, joka silloin tällöin keräytyi yhteen, harjoitteli stemmat kohdilleen, kävi esittämässä ne laulut ja sillä selvä. Totuus on kuitenkin toinen. Vaikka minulla ja melkein kaikilla kuoron laulajilla on muitakin kuoroja ja lauluryhmiä, joissa käymme laulamassa, niin Produktiokuoro on ollut se Piken kuoro - ei mikään muu. Kuoro on johtajansa instrumentti ja se saa voimansa johtajan intensiteetistä. Jokainen, joka tuntee Piken, tietää millaisella riemulla ja voimalla hän paneutuu lauluihin ja ennen kaikkea hakee niihin tulkintaa tekstien kautta. Hän ei riehu eikä päsmäröi tahtipuikko kädessä, vaan heittää persoonansa likoon ja laittaa laulut elämään ja välittämään niiden viestin.

Produktiokuoro on, kuten kuorot yleensäkin, ihan oma yhteisönsä. Sinne ei ole tultu vuosien aikana vain ja ainoastaan laulamaan, vaan olemme jutelleet asioista, eläneet yhdessä monenlaisia elämän vaiheita, on naurettu ja on itketty, on menty hieman merta edemmäs kalaan - nimittäin Viroon. Lopulta on aivan mahdollista, että emme tapaa joitakin ryhmän laulajia enää koskaan kuoron nyt lopettaessa toimintansa. Se on tavallaan surullista. Kuoro on kuin pitkään yhdessä ollut koululuokka ja tällaisten yhteen hiileen puhaltavien aikuisten ryhmässä se toiminta on pelkästään mukavaa. 

produ1.jpg

******

Piken läksiäiskonsertti ei ollut pelkästään laulua. Esitimme jo muutama vuosi sitten toteutetun multitaiteellisen kokonaisuuden, missä ennen Vihdin seurakunnassa töissä ollut Juha Auvinen ja toinen Juha, Ahvenharju nimeltään olivat kasanneet laulujen aiheisiin sopivan kuvakoosteen. Koko esitys kesti hieman alle tunnin ja kuten on helppo uskoa, saimme salintäyteiseltä yleisöltä suuren suuret aplodit. Meillä oli suuri ilo saada jälleen esiintyä huikean pianistiystävämme, Juho Keräsen, säestyksellä. Tarkkana sai olla, että muisti laulaa, kun välillä piti kuunnella nuoren miehen meininkiä flyygelin ääressä.

produ2.jpg

**********

Varsinaisen esityksen päätyttyä oli sitten toki kiitospuheiden ja -lahjojen aika. Ensiksi sellotaiteilija Hannu Kiiski soitti, hänen jälkeensä Eija Nurmio ja Erkki Hakkarainen lukivat kaksi aiheeseen sopivaa runoa. Piken poika, Anssi, lauloi oman laulunsa "Parasta aikaa". Seurakunnan työntekijät kiittelivät ja jakoivat kukkasia ja muitakin lahjoja ja ennen kahvitusta me kuorolaiset esitimme Pikelle kiitoslauluna yhden ohjelmistomme kauneimmista lauluista "Olkoon ylläsi kirkas taivas". Kuoro oli valtuuttanut minut sanomaan muutaman sanan ja sen teinkin. Koska olen hillittömän monisanainen puhuja, kirjoitin tarinani etukäteen ja se ei sitten kestänytkään paria minuuttia enempää. Pisteenä iin päällä Pike lauloi vielä koko yleisölle kiitoslaulun.

produ3.jpg

*******

Kun kaikki laulut oli laulettu ja puheet pidetty, oli kahvin aika. Iloinen puheensorina täytti Nummelan seurakuntakeskuksen ja vaikka olo olikin jossain määrin haikea, pystyimme toki myös iloitsemaan. Silti on pakko hieman pieni suru puserossa todeta, että tämä on nyt tässä.