Juuri kun tuossa tuota kotikuntani vanhaa autokantaa käsittelin, niin löysin kuvan vanhasta autostani. Uskoakseni tämä on ainoa kuva, jossa tuo ensimmäinen oma automme on ikuistettu. Kuva on otettu marraskuussa 1982, jolloin eräänä viikonloppuna rohkeasti lähdimme ajelemaan Vihdistä Kivijärvelle. Matkaa oli tuolloin reippaasti yli 400 kilometriä, koska nopeimmat moottoritiet ja kaupunkien ohitustiet eivät olleet valmistuneet ja erinäköistä ja -kokoista mutkaa ja mäkeä mahtui reissuun. 

Ostimme Minin OKL:n kurssikavereilta, jotka vaihtoivat uudempaan malliin - muistaakseni Talbotiin. Onkohan sitäkään automerkkiä enää ollenkaan? Mini maksoi 4000 markkaa ja kyllä se hintansa arvoinen lopulta oli. Kurssikaverini Merjan isä oli todellakin rakentanut tuon auton kahdesta kolarikulkuneuvosta ja sittemmin autokorjaajani, Antti Myllyniemi-vainaa, ihasteli sitä, kuinka hienosti koko auto oli tehty. Sisätilat oli vuorattu nahalla ja kaikki pultit ja mutterit olivat kuulemma viimeisen päälle.

Ostin sen toukokuussa 1982 ja se kesti käytössämme elokuuhun 1983 saakka, jolloin kansi halkesi ja oli viisainta lopulta vaihtaa se hieman uudempaan - alkoi perheemme Lada-aika. Ajoimme Minillä reippaasti yli 20000 kilometriä ja tuohon aikaan liittyy myös Irmelin ajokortin hankinta-aika. Samana päivänä, kun hän sen kortin sai, lähti hän käymään Helsingissä itse ajaen. Minä en varmaan ollut siiheksi kertaakaan käynyt omalla autolla Helsingissä - maalaispoika ujosteli. Siihen aikaan piti uuden ajokortin haltijalla olla 80 kilometrin nopeusrajoituslätkä takaikkunassa vuoden verrran näkyvissä, mutta kohtuuden nimissä on sanottava, että eipä Minillä sitten juuri kovempaa päässytkään. Lada oli sitten kyllä ihan toista luokkaa - iso ja nopeampi, jos kohta kolho, mutta Lada-asiasta tarinaa toiste.

Meitä oli silloin vain kolme - Essi oli syntynyt keväällä 82 ja aluksi hän kulki vaunun kopassa auton takapenkillä ja sittemmin hankimme turvaistuimen, jonka Antti pulttasi turvahihnoilla lattiaan kiinni. Melkoinen homma, mutta Minin takapenkillä ei ollut turvavöitä ja siksi piti tehdä tällainen erityistyö. Olihan se joka kerta melkoinen insinöörityö se auton pakkaaminen, kun lähdettiin vähän kauemmaksi tai pidemmäksi aikaa, mutta eipä tuo haitannut. Aina saatiin kaikki kulkemaan.

Mini oli huippujuttu ja siitä se lähti meidän autoistuminen käyntiin, eikä se oli vieläkään päättynyt.

mini.jpg