Huhtikuu alkoi jälleen kerran ihan samalla tavalla kuin se on alkanut viimeksi kuluneiden lähes 60 vuoden ajan - minun synttäreillä. Silloin 59 vuotta sitten sattui käymään niin, että minä saavuin tähän maailmaan aprillipäivän iltana ja se nyt sitten on tavallaan ollut yhdenlainen leimamerkki koko elämän. Jonkinlainen aprillipila minä kaiketi olen - melkoisen ekstrovertti touhottaja. 

Synnyin kotona. Kivijärven sairaala oli remontissa eikä sieltä olisi sen ajan kulkupeleillä varmaan päässyt tarpeeksi ajoissa Karstulaan ja niinpä niiden riskien kanssa oli vaan elettävä. Jos olisi ollut joitain komplikaatioita, niin huonostihan siinä olisi käynyt, mutta loppujen lopuksi ei sitten tämän hölmömmin. Isä oli lämmitellyt vesiä ja kantanut kätilöä varten pyyhkeitä ja touhunnut kaikkea sellaista ja loppujen lopuksi oli joutunut jäämään h-hetken ajaksi äidin tueksi. Äiti oli kuulemma huutanut, että kun kerran isä oli siinä alkuvaiheessakin mukana, niin sai luvan olla varsinaisessa syntymässäkin. Huhupuhetta, ehkä, mutta näin muistan kuulleeni. Modernia perhesynnytystä jo vuonna 1957 Keski-Suomen korvessa. Samana päivänä minun kanssani muuten sattui syntymään muuan Jukka Karjalainen, muutamaa tuntia aiemmin.

Tämä on käsittääkseni ensimmäinen kuva minusta. Pää nousee ja silmät seuraavat kohdetta eli onhan tässä jo jokunen kuukausi vierähtänyt. Veljeni oli ensimmäisen kerran minut nähtyään katsonut vähän aikaa ja tuumannut lakonisesti: "Hyi, tyttö!" Lieneekö maalaislegenda?

sakkevauva.jpg

*********

Lapsuudessa näitä synttäreitä piti ihan olan takaa juhlia. Oli kakut ja herkut ja lahjat ja vieraat ja olihan se lapselle hieno juttu elää juhlinnan keskipisteenä. Minä olin jossain vaiheessa hyvin tarkka kakun mallista ja sisällöstä. Sen piti olla sellainen pyöreistä levyistä tehty kerroskakku, välissä mansikka- tai vadelmahilloa ja päällä kermavaahtoa. Mikään muu ei kelvannut ja niinpä äiti joutui tekemään kakun kokonaan uusiksi, kun hän yritti kerran vääntää juhlieni kunniaksi kääretorttua. Legendaakohan, en muista?

Juhliminen loppui aika pian kymmenennen vuoden tultua täyteen, jos kohta kotona juotiin kahvit ja sain aina jonkun lahjan, mutta vieraita ei kuitenkaan kutsuttu. Saattoi olla, että serkut kävivät kahvilla ja kummit myös, mutta ei mitään sen kummempaa.

Kun muutimme Vihtiin vuonna 1982 ei sittenkään vielä suurempaa tohinaa pyöritelty edellä mainittujen perhekahvien lisäksi, mutta silloin kun täytin 30, pyysimme muutaman vieraan ihan illanviettoon synttäreiden varjolla. Nelikymppisistä en muista - ei niitä varmaan ihmeemmin vietetty, mutta viiskymppisethän olivat suuret juhlat noin 130 vieraan voimin toteutettuna.

*****

Nyt on sitten siis tultu pisteeseen numero 59. Vein kouluun opehuoneeseen karkkia lähes 15 eurolla - puoleen päivään mennessä astia oli tyhjä eli turha kuvitella, että säilyttäisi joitain herkkuja koulun opehuoneen pöydällä ~ ei onnistuisi. Syötäväksihän ne olikin tuotu.

Irmeli ja minä emme tänä vuonna ole ostaneet toisillemme mitään synttärilahjoja, vaan laitamme nekin rahat tulevien matkojen kassaan. Kun jo aloin luulla, että en saa (en tosin odottanutkaan) mitään lahjaa tänä vuonna, saapui Essi meille illalla yhdeksän maissa pieni paketti muassaan. Aivan ihana onkin tämä lahja ja sattui juuri sopivasti kohdalleen. Seurasin nimittäin netistä jääkiekon semifinaalien ensimmäistä kierrosta ja olin juuri päässyt lopettamaan ankaran tuuletuksen ja juhlahuudon, kun selvisi, että HIFK vei ensimmäisen ottelun JyP:iä vastaan. Essi tulla tupsahti ovesta ja ojensi kera kauniin laulun minulle pienen paketin ja mitä siellä olikaan. Villasukat ja juuri täsmälleen oikeaa sorttia...

sukka.jpg