Irmeli käy aika usein tähän aikaan vuodesta lomalla jossain kaupungissa joko siskonsa tai jonkun muun ystävän kanssa. Juuri nyt hän on Helenan eli siis Pennin eli siis siskonsa kanssa Italiassa. Tämän reissun tarkempi kohde on Firenze. Jos haluaa ja aikoo tutustua Etelä-Euroopan isoihin ja merkittäviin kaupunkeihin, on tämä huhtikuu varmasti parempi ajankohta kuin kesäkuukaudet ensinnäkin siksi, että siellä on vähemmän populaa tähän aikaan ja toisekseen siksi, että ei ole vielä niin kuuma. Siellä on nytkin parhaimmillaan ollut reippaasti yli 20 astetta eli niin kuin meillä hyvänä kesäpäivänä.

Nämä reissut ovat olleet siis aika usein tässä huhtikuun puolivälin ja vapun välissä eli onhan se kevät meilläkin melkoisen hyvässä jamassa yleensä tähän aikaan. Minä olen tavannut käydä kevään ensimmäisellä kävelyretkellä Salmissa aina silloin, kun Irmeli on tuolla Euroopan reissulla. Sen verran olen siihen ehtoa asetellut, että viitsiäkseni mennä tuonne metsäreissulle, on pitänyt olla hyvä ilma. No, tänäänhän oli hyvä ilma. Aurinko paistoi heti aamusta kirkkaasti ja lämpötilakin nousi nopeasti. Lähdin Salmiin puoli kymmenen maissa ja kävelin siellä noin tunnin mittaisen pätkän. Ensin oli viileää, mutta auringon noustessa alkoi tulla melkoisen lämmin ja itse asiassa minulla oli lopulta melkoinen hiki.

salmi2.jpg

Tuossa on retkikuva, josta tarkkaavainen lukija näkee välittömästi, että sehän on otettu autossa. Mikäs se sellainen retki oikein on ollut. Totuus on kuitenkin juuri sitä, mitä kuva näyttää. Otin nimittäin tämän vuoden ensimmäiset Salmi-kuvat vasta autossa, koska puhelimeni akku simahti metsässä enkä siis saanut siellä otetuksi kuvaa lainkaan. Autossa kiinnitin ipo-puhelimeni akkulaturiin ja näppäsin sitten tuon kuvan.

Kävelemäni lenkki oli noin kuuden kilometrin mittainen. Salmin polut olivat jo aivan kuivat ja mukavan pehmeät eikä metsässä näkynyt enää lunta eikä jäätä kuin ihan nimeksi hyvin varjoisissa paikoissa. Ihan hurjasti ei näkynyt kukkiakaan, mutta linnut kyllä pitivät konserttia minkä ehtivät. 

Tässä vielä toinen kuva.

salmi1.jpg