Koko loppuviikon minua piinannut flunssatauti voi edelleen melkoisen hyvin - minä en erityisen hyvin. Koska nyt kuitenkin satun olemaan ainoa, joka on käynyt läpi tuon koulumme kulttuuriyhdistyksen näytelmän valo- äänitehosterumban, niin raahauduin taudista huolimatta koululle Buranan kaikkivoipaisella avustuksella. Raahautuminen on tavallaan huono sana, koska ajoin sinne autolla ja matkaa on hieman vaille kaksi kilometriä. Loppujen lopuksi ihan yksi hailee, missä minä istun - kotona vaiko esim. äänikopissa, kunhan en sitten ihmeemmin itseäni rasita. 

Kolme rosvoa on kaksiosainen näytelmä, jonka ensimmäinen jakso kestää noin 40 minuuttia ja toinen  jakso sitten noin kymmenen minuuttia vähemmän. Selkeästi se on kiinnostava juttu, koska paikalla olleet lapset ovat erittäin hyvin jaksaneet katsoa ja seurata koko jutun. Meidän lastenlapsista kaksi on nähnyt näytelmän ja tykännyt siitä kovin.

Minun tehtäväni on siis hoidella valoja ja ääniä. Tekemistä on ensimmäisellä jaksolla paljon enemmän, mutta kiirettä ei kuitenkaan pääse tulemaan. Niinpä olen voinut melko tarkasti seurata hommaa joka kerta, kun olen paikalla ollut eli nyt neljä varsinaista esitystä ja sitä ennen neljä harjoitusta. Selkeä ja objektiivis-subjektiivinen arvioni on, että homma on koko ajan edennyt ja jäntevöitynyt, jos kohta edes ihan ensi-illassakaan ei ollut mitään valittamista. Kenraaliharjoitusta edeltänyt treeni oli vielä sellainen, että kuiskaajaa tarvittiin aina silloin tällöin, mutta sitten se vaan loksahti paikoilleen.

Minun kioskini sijaitsee auditorion takaosassa, missä saan olla akvaariossani aivan rauhassa, mutta kuulen kuitenkin kaiken lavalla tapahtuvan. Pari kertaa nousen kopin ulkopuolelle nähdäkseni salin puolivälissä toikkaroivan rosvolauman tai kadonnutta raitiovaunua etsivän ryhmän. Siinä on sellaisia kohtia, että minun täytyy kohtuuloisen äkkiä saada valot päälle tai raitiovaunun kolina kuulumaan. Tässä näkymä "työpaikastani".

 rovo1.jpg

******

Kuten näytelmät aina, niin tämäkin päättyy esiintyjien kummarruksiin ja siitä sitten yleisö hiljalleen palaa maan päälle pois Kardemumman kaupungista. Näytelmät ja elokuvat ovat kyllä siitä mielenkiintoisia, että ne luovat sen kaltaisia illuusioita, että ihminen on jossain muualla kuin hän fyysisesti on. Tämä tietenkin silloin, jos se homma onnistuu. Minun mielestäni työkaverini ovat vallan mainiosti onnistuneet tässä hommassa ja niinpä yleisö saa kyllä vastinetta pääsylipun pienelle rahalliseslle uhraukselle. Lapsille ei kulttuuripläjäyksiä ole näillä nurkilla yhtään liikaa, joten siinäkin mielessä olemme hyvällä tiellä tässä hommassa.

rosvo2.jpg