Heräsinpä taas kuudelta. Ei se mitään - kirjat ovat aikaisia aamuja varten. Oli tulossa selkeästi lämmin ja vähätuulinen päivä. Aamiaisen jälkeen suoritin taas kunnollisen rasvauksen ja hyppäsin sitten Einarin kyytiin. Kello oli tuskin yhdeksää enempää, mutta niin vaan oli Eikka-pojan musta ja nahkainen penkki kuuma, että hetken oli sellainen tunne, että beba kärähtää. Vaan ei sitten muuta kuin moottori surraamaan ja taas sen verran syrjäisiä teitä, että opin tajuamaan moottorin voiman. Siitä sitten ajelin Thiraan tai itse asiassa sen ohi Firostefaniin, koska oli tarkoitus mennä katsomaan yhtä sellaista paikka, missä en ole ikinä käynyt. Jäi kuitenkin käymättä, koska en ensin löytänyt sitä polkua, mistä sinne pääsee, koska pysähdyin liian kauas ja sitten kun tajusin, että sinne pitää laskeutua aika kunnolla ja sitten taas nousta aika reippaasti, niin päätin sekä kuumuuden, että jalkojeni takia jättää homman väliin. Firostefani on kyllä niin hieno paikka, että siellä on kiva kävellä ja katsella ja onhan ne maisemat calderaan aivan upeat.

firostefani2.jpgfirostefani1.jpg

 

Tältä reissulta palasin sitten taas Thiran läpi ja Messarian kautta Kamariin. Sen verran nostan tässä etusormea ja kerron, että jos haluaa tutkailla Santorinia kaksipyöräisellä moottoriajoneuvolla, niin suosittelen tanakasti kunnollista kokemusta moisen apparaatin kanssa. Vaikka mopolla tai isommallakin skootterilla ajaminen on helppoa, ei ole todellakaan syytä lähteä tämän saaren liikenteeseen opiskelemaan sen kuskaamista. Tasapaino on osattava säilyttää, vaikka katsoisi sivuille tai taakse ja liikennettä on pystyttävä seuraamaan joka suunnasta, koska täällä ohitetaan molemmin puolin ja läheltä. Siksi suosittelen, että vuokraa sellaisen menopelin vain, jos sen ajamisesta on kokemusta. Niillä on mukava ajaa ja kaksipyöräisellähän pääsee joka paikkaan, mutta mitenkään hillittömän turvallista se ei ole.

einari.jpg

******************

 

Reissusta palattuani kävin uimassa ja syömässä "päivän pitan" Jorgoksessa. Reipas viisitoista vuotta sitten tutustuin täällä asuvaan kreikkalais-englantilaiseen pariskuntaan, joita sitten tapaan nykyäänkin joka kerta täällä käydessäni. Olin sopinut, että Vanessa tulee lasten kanssa tänne hotellille hetkeksi aikaa ja yhden maissa he tulivatkin. Toki olisin tuntenut sekä Alexin että Phoeben, jos he olisivat tulleet tuossa kadulla vastaan, mutta jännä nähdä, kuinka lapset vuodessa kasvavat. Viime kesänä he pelasivat minigolfia tyttärenpoikieni kanssa. Reipas tunti siinä rupateltiin ja sitten kun vieraani lähtivät jatkamaan matkaa, laitoin taas mopoilukamat päälle ja suuntasin kohti Oiaa.

 

Oian kylä on kuuluisa auringonlaskustaan, joka on kyllä hieno, mutta ei se kuitenkaan maailman hienoin ole. Joka ilta sinne niemenkärkeen suuntaa kaikesta huolimatta satoja ihmisiä katselemaan, kun se aurinko putoaa sinne syvyyksiin ja sihahtaa pudotessaan horisontin taakse. Koko hommassa huvittavinta on, että kun viimeinenkin auringon säde katoaa taivaanrannan taakse, alkavat ihmiset taputtaa. Itse asiassa en tiedä, onko enää näin, mutta aina silloin, kun olen siellä ollut, olen kuullut taputukset auringolle. Tällä kertaa kävin vain hetken aikaa ihmettelemässä menoa kylän kaduilla ja palasin saaren itärantaa pitkin takaisin. Sillä puolen tie on hyvinkin rauhaisa ja näkymät aivan uskomattomat. Jo pelkästään niiden takia kannattaa ainakin kerran eläissään käydä Santorinilla.

16061.jpg

 

Paluumatkalla pysähdyin Karteradoksessa ihan pieneen tavernaan, jossa kävin veljeni kanssa sillä viikolla, kun hän oli täällä reissussa samaan aikaan, kun minä pyöritin leirikoulua. En toki ollut työaikana hänen kanssaan liikkeellä, vaan siinä viikonlopun aikana, kun minulla oli vapaapäivät. Erittäin söpö mesta, Taverna Roza. Söin siellä päivän salaatin.

roza.jpg

 

Siitä sitten ajelin Kamariin ja palautin Einarin. Uinti oli siinä kohdassa hyvinkin paikallaan ja vaikka yritin lillua meressä niin kauan, että alkaisi paleltaa, niin en jaksanut olla siellä niin kauan. Aurinko lämmitti kovin ja kun vesikään ei ollut yhtään kylmää, niin yritykseni toteutus jäi puuttumaan.

 

Ilta sitten sujui taas ihan samaan tapaan lukien, kirjoittaen ja ruokaillen. Illan ruokailukohde oli Taverna Pinàkio, missä söin tällaisen soutsukakian tsatsikin kera ja olihan jälleen kerran hyvää. Ruokailun jälkeen luin ja kirjoittelin vähän aikaa, mutta väsy yllätti kyllä kunnolla ja uni nappasi matkamiehen tosi näppärästi.

pinakio.jpg

16065.jpg16064.jpg