Heräsin tuttuun tapaan juuri kukonlaulun aikaan. En kylläkään kuullut kukkoa, mutta melkoinen sirputus tässä läheisyydessä kuului. Mitä lie tipuja? Istuin parvekkeella kirjan ääressä ja sitten selasin netistä uutisia ja kamala tapaus Vihdissä iski kuin naula jalkapohjaan. Meiltä muutaman kilometrin päässä on ammuskeltu ja poliisi ja ilmeisesti ampuja kuolleet ja yksi toinen poliisi vakavasti loukkaantuneena. Käsittämätöntä ja pelottavaa. Tapahtui tällaista missä tahansa, se on kamalaa, mutta vielä käsinkosketeltavampaa se on, kun tällainen hirmuteko sattuu omissa nurkissa. Ei voi kuin olla empaattinen ja esittää myötätuntoa kaikille asianosaisille. Toki työssään kuolleiden tai loukkaantuneiden poliisien lähimmille, mutta kyllä sitä empatiaa pitää riittää nyt myös ampujan läheisille. He vellovat kamalassa häpeässä ja tuskassa oman surunsa lisäksi ja kuinka paljon he olisivat voineet asiaan vaikuttaa, sitähän me emme varmaan koskaan saa tietää.

*********************

Aamiaiselle siitä sitten. Söin rauhassa ja höpötin samalla naapurin kaverin kanssa. Syönnin jälkeen aloitin osapakkauksen eli aloin heitellä tavaroita matkalaukkuun.Täällä päässä se on helppoa, kun heittelee kaapeista ja laatikoista kaiken, niin eiköhän sitä sitten ole samat romppeet matkassa kuin tullessakin. Tuliaisia en ole ostanut, koska olen täällä sen sata kertaa (no, ehkä 15-20) käynyt ja toisaalta olen liikkunut hyvin pienellä budjetilla.

18063.jpg

 

Kun sitten sain tuon osapakkauksen valmiiksi, lähdin uimaan. Pikku pulahdus ja pieni virkistys. Vesi oli todella lämmintä ja aaltoili oikein mukavasti niin, että oli hauska kellua aaltojen päällä. En viitsinyt uida kovin pitkään, mutta siinä vedestä noustessani kiinnitin huomioni pieneen tyttöön - ehkä kuusivuotiaaseen. Hän nimittäin oli yksin uimassa. Käsissä oli kellukkeet, mutta ei mitään muuta uintivarustusta. Ajattelin, että hänen vanhempansa ovat varmaan siinä rannan uimapedeillä, mutta siinä olikin iso joukko japanilaisia, mutta ei ketään kreikkalaisen oloisia. Pyörittelin päätäni suuntaan jos toiseen, mutta missään ei näkynyt sen näköisiä ihmisiä, jotka olisivat vahtineet tuota lasta. Niinpä kysyin häneltä, missä hänen vanhempansa ovat. Tyttö osoitti kadulle päin ja sanoi jotain, mistä en saanut selvää. Sitten hän kääntyi ja pulahti uimaan. Ei kai siinä muuten mitään, mutta Kamarin ranta syvenee hetkessä ja jos isot aallot nappaavat tuollaisen lapsen, on se menoa hetkessä. Kun en nähnyt siis ketään seuraamassa tuon lapsen toimia, menin kysymään lähimmästä tavernasta, josko siellä joku tietäisi lapsesta. No, se tarjoilija, jolta kysyin, kertoi tytön olevan hänen ja että hän siinä seurailee tytön uimista. Voi taivas sentään. En minä antaisi uimataidottoman lapsen olla ja vallankaan pulikoida itsekseen tuollaisessa paikassa. Maassa maan tavalla - huh huh.

 

Palasin sitten hotellille ja otin kevyen suihkun. Ajattelin tässä kohtaa käydä vielä tervehtimässä Alekosia ja kiittelemässä taas hyvästä palvelusta. Toteutin suunnitelman. Juttelimme aika kauan, mutta sitten hänelle tuli asiakas ja teimme vain pikaisen lopputervehdyksen. Kävin hakemassa viimeisen latteni tällä erää ja sitten oli taas mentävä hotellihuoneeni ilmastoituun viileyteen. Lämpöä oli nimittäin jo aamulla hyvinkin 30 astetta.

alfamoto.jpg

 

Luin netistä uutisia ja sitten Facebookia ja olihan toki ymmärrettävää, että pääaihe oli Vihdin poliisiampuminen. Melko selvää alkoi tämä juttu olla ja uskoakseni tapahtumien kulku on jo hyvinkin viranomaisten tiedossa. Viestittelin myös perheemme whatsappsissa, koska viikonlopun ohjelma oli melkoisen vilkas ja sain erilaista informaatiota eri jutuista.

************

Kirjoittelin sitten tätä tarinaa, kunnes kahden maissa lähdin vielä uimaan. Se oli pikainen uinti ja nyt pikkutyttö oli saanut luotettavan tuntuisen seuralaisen - siis ison tytön.

Uinnin jälkeen sitten otin kunnon suihkun ja saatuani lopulta matkavaatteet päälle, lähdin syömään.  En mennyt kadun ylitystä kauemmaksi eli istahdin Myth of Santoriniin ja söin mahtavan hyvän souvlaki kotopoulon. Ihan mielettömän hyvää, mutta julmetun iso annos, mutta nälkä katosi kyllä pitkäksi aikaa.

mythofsanto.jpg

18066.jpg

 

Ruokailun jälkeen tein sitten lopullisen pakkauksen ja suljin pakaasin. Punnitus kertoi huikeasta 14,8 kg:n tavaramäärästä. Tyhjensin kassakaapin ja katsoin vielä kerran kaikki laatikot ja vaatekomeron ja kun aloin olla satavarma siitä, että kaikki on kunnossa, poistuin huoneestani ja siirryin pihaan odottamaan lentokenttäkuljetusta. Siinä rupattelimme kovasti muiden pois lähtevien kanssa ja kohta se bussi sitten tulikin. Sisäinen termostaattini kertoi, että ehkä on aika lähteä pois - alkoi nimittäin olla lievä hiki, kuten mittaria vilkaistessa voi helposti uskoa....

18067.jpg

 

Matka Kamarista lentokentälle kesti korkeintaan kymmenen minuuttia ja ehkä parikymmentä minuuttia piti jonottaa, että saimme laukut lopulta punnitukseen ja lähtöselvityksen valmiiksi. Santorinin pieni lentokenttä on aikaisen pieni ja turvatarkastuksen jälkeen siirryimme kansainväliseen ahtauteen, koska siellä tilassa oli varmaan kolme koneellista ihmisiä sillä hetkellä. Kävin pikku putiikissa pikku ostoksella ja sen jälkeen istuimmekin lentoaseman toisen kerroksen ulkoalueella odottamassa Finnairia, joka ajallaan saapuikin. Seuranani olivat hotellissa tutuiksi tulleet naapurit.

Koneeseen päästiin puoli kahdeksan maissa ja Finnairin Airbus nousi sulavasti ilmaan melko tarkkaan kahdeksalta. Matka sujahti nopeasti ja nukahdinkin vasta ihan matkan lopussa ihan vähäksi aikaa. Eurooppa oli rankasti pilvien peitossa ja vaikka minulla oli ikkunapaikka ei siitä juuri mitään kummallista päässyt näkemään. Niinpä luin kirjaa ja kirjoitin tätä tarinaa.

Kone tupsahti Helsinki-Vantaalle hieman ennen puolen yön tietämää ja kun matkatavarat oli saatu hihnalta, olikin enää se jännityksen paikka, kummalta puolelta noiden liukuovien takaa saavun. Toinen tyttäreni oli vastassa ja arvasi väärin.

18068.jpg

 

Matka kotiin synkkien pilvien täyttäessä taivaan kesti korkeintaan tunnin ja siinä tämä reissu sitten oli.