Rokotevastaisuus on kauhea asia. Eilisessä Hesarissa oli laaja kertomus Pietasaaresta, missä asiasta on tullut oikein kansanliike. Siellä muutamat henkilöt käyvät vilkasta keskustelua siitä, kuinka vaarallista ja epäterveellistä rokottaminen on. He ovat tämän elämän junan vapaamatkustajia, jotka liikkuvat junavaunun ulkoterassilla ja ovat koko ajan vaarassa pudota ja vauhdin kiihtyessä lopulta lentävät kyydistä pois.

Kuinka moni rokotusten vastustaja on lääketieteen ja/tai farmakologian asiantuntija? Kuinka moni heistä on antanut paljon työ- ja vapaa-ajastaan tutkimalla vasta-aineiden kehittymistä ja tautien leviämistä? Mitä enemmän rokotuksia jätetään ottamatta, sitä varmempaa on, että tulevaisuudessa nyt jo unhoksiin vaipuneet taudit palaavat. Suomalaisia on aikoinaan kuollut esim. tuhkarokon jälkitauteihin. Maaperässämme on valtavasti jäykkäkouristusbakteereja ja vaikka nykyään osataan hoitaa moinen tauti melko tehokkaasti, vammautuu tai pahimmillaan kuolee 10-30% tartunnan saaneista. Kuinka moni tänäänkin törkkää kätensä tai jalkansa ruosteiseen naulaan? Kuinka moni astuu ruusun tai orapihlajan piikkiin? Aivan oikein. Jopa näistä viimeksi mainituista luonnossamme esiintyvistä  kasveista voi saada jäykkäkouristuksen. Entäpä polio? Se vammautti vielä 1950-luvulla maassamme paljon lapsia ja he joutuvat sitä tuskaa kantamaan koko elämänsä.

Tautien häviäminen on selkeä ja vankka todiste rokotusten tehosta. Sivuvaikutuksiakin on, mutta niiden osuus on tutkimusten mukaan huomattavasti vähäisempi kuin positiivinen teho. Suomessa viime vuosina paljon puhututtanut punkkiongelma ja niiden otusten kautta saatava puutiaisaivokuume on saatu Itävallassa kuriin koko maan kattavalla rokotusohjelmalla. Kuinka monen täytyy vammautua eliniäkseen tai peräsit kuolla TBE-tautiin, ennen kuin kiivaimmat skeptikotkin uskovat rokotusten hyödyn.