Perinteiseen tapaan Lauluyhtye Thromos oli taasen keikalla vuosisatamarkkinoiden aikana Taidetalo Siirilään perustetussa Wichtis Krouvissa. Taisimme nyt olla seitsemännen kerran laulamassa krouvissa ja aina sinne on kuulijoita riittänyt.

Ossi oli vanhaan tuttuun tapaan miksaamassa. Hienosti hoiti hommansa, kuten aina. Lauloimme pääasiassa vanhoja tuttuja biisejä, mutta mukaan ehdittiin treenata kaksi ihan uuden uutta sovitusta. Mestaripiirros ja Siipeen jos sain olivat nämä kyseiset biisit. 

Jo vuosia meillä toiminut täydellinen a cappella toiminta meni nyt hieman sivuraiteille, kun otimme kuuteen kappaleeseen mukaan pianon, kitaran ja basson. Kaivoimme tosi vanhoja Thromos-nuotteja esiin ja lisäksi otimme pari uutta sovitusta ja esitimme sitten nekin krouvin salintäyteiselle yleisölle, joka mukavasti lähti matkaan taputtaen ja laulaen mukana.

Mukava ja vauhdikas ilta, vaikka oli kuuma. Eiköhän sitä taas jatketa jossain vaiheessa.

thr.jpg