Tämä postaus ei ole politiikan puolituntinen, jossa ratkaisisin koko Kreikkaa vaivaavan velka- ja työttömyysongelman, vaan liikumme huomattavasti pienemmissä ja matalammissa sfääreissä. Kyse on harrastuksestani kreikan kielen parissa. Olen tästä toki kirjoittanut usein ennenkin. mutta mukavista asioista voi aina kertoa enemmän ja/tai vähemmän.

Ensimmäiset merkinnät kreikan oppitunneilta on kansiossani niinkin kaukaa kuin 16.10.1990 - kokonaista kaksikymmentäkuusi vuotta sitten. Alussa oli sellainen tunne, että tätähän oppii tuosta vaan ja sanat ja lauseet lätkähtivät päähän ihan kevyesti. Kun sitten kesällä 1991 menimme Kreikkaan valkeni kylmä totuus melkoisen nopeasti eli saihan sitä jotain sanotuksi, mutta ei siitä mitään ymmärtänyt. 

Kävin tunneilla kerran viikossa kutakuinkin 90-luvun loppuun, mutta ryhmä pieneni koko ajan, johon varmaankin sellaiset hauskkudet kuin paratatikos ja aoristos olivat suurena syynä. Kyseiset omituisuudet liittyvät erittäin hankalaan verbioppiin, jossa on ensiksikin muistettava ulkoa hirveä määrä asioita ja sitten osattava tajuta, milloin kyse on jatkuvasta ja milloin päättyvästä tekemisestä. Vihdin kansalaisopiston tunnit loppuivat sitten joskus 90-luvun lopuilla.

2000-luvun alussa tunnit jatkuivat Lohjalla ja sitten 2009 lopetin, kun pitkäaikainen opettajamme päätti uransa Hiiden Opistossa. Palasin tunneille sitten 2014 ja olihan se hauskaa, kun ihan samat naamat, joita tuijottelin kreikan tunneilla koko 2000-luvun alun, yhä edelleen olivat ryhmässä ja ovat edelleen.

krei.jpg

*********

Kreikan kielessä on meille suomalaisille ääntäminen helpointa. Äänteet ja kirjaimet vastaavat toisiaan hyvin paljon eikä kielessä ole meille vieraita äänteitä. Melkoisen nopeasti opiskelija oppii myös sitomaan muutamat diftongit yhteen eli esim. ei lausutaan i:ksi ja ai e:ksi. On niitä muitakin. Kielssä on lisäksi hyvin samanlainen äänne kuin englannin the-artikkelissa ~ sitä ei siis lausuta d:ksi eikä th:ksi vaan siihen väliin niin, että kieli on etuhampaiden välissä tai oikeastaan yläetuhampaiden takana.

Kirjaimet eivät ole hankalia. Ne oppii parissa viikossa, kun vaan lukee tekstejä. Eihän niitä siinä vaiheessa vielä tarvitse ymmärtää.

Sijamuodot ovat paljon muistamista vaativia. Sekä artikkeli että sanan vartalo muuttuvat eri tilanteissa eivätkä aina ihan säännönmukaisesti ja eri suvuissa ihan eri tavalla eli on vaan paljon muistamista.

Äsken mainitsemani verbioppi on sikamaisen vaikeaa ja sitä tässä on monet vuodet kerrattu ja uudelleen luettu ja taas kerrattu ja unohdettu ja taas kerrattu.

**********

Oli nyt sitten miten vaan ja kuinka päin vaan, niin kyllä minä joka vuosi olen selvästi jotain oppinut. Pystyn keskustelemaankin perusasioista ihan asiallisesti ja jopa lukemaan sanomalehtiä, mutta ei tämä silti niin sujuvaa ole kuin muinoin koulussa oppimani englanti. Ilmeisesti umpiluu paksuuntuu iän myötä.

biblio.jpg