Olemme jo pitkällä tämän syksyn kuvioissa. Kouluhan alkoi ihan just tässä äsken, mutta niin vaan ollaan jo kaksi kuukautta touhuttu ja kun laitetaan sama aika eteenpäin, niin olemme jo joulukuussa ja lähellä pyhiä ja juhlaa. Jos en ihan väärin muista , niin olemme olleet koulussakin jo 43 työpäivää, mutta se saattaa kyllä olla virhelaskelma. Ihan vaan päästä heitin tällaisen luvun.

Muistatteko omasta kouluajastanne, mikä oli yksi odotetuimpia juttuja? Ainahan ne lomien alkamiset ja pitkien koerupeamien päättymiset olivat sellaisia, mutta melkoisella innolla odotettiin luokkakuvausta. Valokuvaajien bisnes, totta kai, mutta toki kaikkien koululaisten omiin albumeihin tai muualle muistoihin jäänyt pläjäys. Ihan hiljakkoinhan laitoin tähän blogiin kuvan 50 vuoden takaa, kun olin kolmasluokkalainen ja tulihan siinä sitten muistelluksi tuota kouluvuotta hieman lähemmin. Tuo muisteluhetki todisti sen, että vanhat luokkakuvat ovat merkityksellisiä ja niiden mukana kulkevat muistot - niin hyvät kuin huonotkin - ovat tärkeitä.

Meillä kävi kuvaaja tässä viikolla. Nykytekniikalla voi ottaa kuvan missä vaan ja vaikka monet koulumme luokat halusivat mennä ulos muistoja tekemään, niin minä käytin veto-oikeuttani ja sanoin heti, kun kuvaaja kysyi: "Luokassa". Niinpä kuva otettiin ja yhtä sairaana ollutta tyttöä lukuunottamatta, koko luokka pääsi taas ikuistukseen. Pääsi myös kuvaaja...

luokkakuva.jpg

*********

Iski taas ruuanlaittolaiskuus yhtenä päivänä. Niinpä menimme ns. ulos syömään eli tuohon kirkonkylään yhteen ravintolaan. Minä en syönyt tuota kuvassa näkyvää burgeria, vaan ihan vaan tuota edessäni olevaa kanapihviä - burgeri oli rouvan sapuska. Hyvää oli eikä jäänyt nälkä.

ismet.jpg

*******

Eilen aamulla ajettiin Kotkaan jälleen kerran tapaamaan Irmelin äitiä. Hän on vähän sairastellut ja lääkitys tuntuu vaikuttavan hieman asioiden muistamiseen ja järjestämiseen. Kyllä hän  enimmäkseen kaiken muistaa ihan oikein, mutta pieniä katkoja joissakin oli. Ei sinänsä ihme, koska hän on 93-vuotias, mutta toisaalta hän on enimmäkseen ollut hyvin terävä ihan näihin aikoihin saakka. Saa nähdä sitten, kun tuo tauti on ohi, että palaavatko muistihommat normaaleiksi vai onko ikä hiljalleen tekemässä tehtäväänsä. Eipä hän mitenkään valitellut oloansa eli siinä mielessä kaikki kunnossa.

Kävimme sitten hautareissun jälkeen syömässä eräässä paikassa, missä olen kerran ennenkin käynyt. Irmeli kehui tuota paikkaa, kun oli siskonsa kanssa aiemmin käynyt siinä ja saanut kuulemma hyvät sapuskat. Minä kävin ensimmäisen kerran siellä joskus reipas kuukausi sitten ja silloin ruoka oli pettymys. Tällä kertaa pettymys oli vielä suurempi. On erittäin harvinaista, että minä jätän ruuan syömättä, mutta nyt kävi näin. Tämä sai siis olla viimeinen kerta, kun sapuskoin tuossa ruokapaikassa. En yleensä ole ronkeli - päinvastoin. Jätän syömättä ja ottamatta ne ruokalajikkeet, joista en pidä kuten sienet, mutta tässä eilen syömässämme ateriassa ei ollut varsinaisesti mitään sellaista, mistä en pidä, mutta muuten aika pohjanoteeraus.

Näin talven alla käytiin laittamassa haudoille (Irmelin äidin vanhemmat ja isä) havuja ja kanervia. Nyt kun ei vielä ole ollut pakkasia, niin helpostihan nuo viherrykset maahan menivät. Kerran jouduimme laittamaan kasvit jäiseen maahan ja sitä ei kehtaa helpoksi väittää. Olisi tarvittu rautakanki, jota ei tietenkään silloin (eikä kyllä koskaan muutenkaan) älytty ottaa matkaan. Harva ihminen liikkuu autolla rautakanki hansikaslokerossa.

haata.jpg

************

Kotiin palasimme sitten Helsingin kautta. Essi nappasi lapsoset ketterät kotihaasta ja lähti viettämään syyspäivää Linnanmäelle. Väkeä oli melko vähän ja niinpä he saivat aivan rauhassa riehua puoli päivää ja juosta laitteesta toiseen ihan vapaasti. Essi luonnollisesti pakkasi lapsille hirveät määrät lämmintä vaatetta, mutta loppujen lopuksi huvireissulla ei tullut kylmä. Me siis ajoimme myös sinne ihan tapaamaan heitä ja toisaalta Irmeli haluaa aina vuoristorataan, joten kävimme siinäkin riemupelissä. Melkoinen päivä siis.

lints.jpg