Essin keskimmäinen poika on alkanut ihan oikeasti harrastaa kilpaurheilua. Kyseessä on nykyään vallan suosittu salibandy. Vaikka kaikki tyttärenpojat ovat vallan innokkaita liikkujia, eivät he kuitenkaan koskaan ole erikoisen suuresti olleet innostuneita mihinkään laajamittaisiin kilpasuoritelmiin. Kun Lauri ja Artturi olivat alle kouluikäisiä, he kävivät pelaamassa jalkapalloa, mutta sekin sitten jäi muiden touhujen alle. Lauri on keskimääräistä ikäistään ehkä hieman nopeampi ja on pärjännyt mainiosti koulun kisoissa, mutta ei ole koskaan innostunut mistään kilpailullisesta.

Viime keväänä Artturi kuitenkin sai päähänsä mennä kokeilemaan säbää Vihdin Salisusien treeneihin. Varmaankin kyse oli suuressa määrin siitä, että hänen luokallaan on monta asiasta innostunutta ja kun siinä luokassa sattuu olemaan hyvä kaverimeininki, niin Artturi sitten lähti kuvioihin mukaan. Aika pian valmentaja olikin sanonut, että nuori mies on ihan kelvollinen pelaamaan ja että hän varmasti saa mailatekniikan hiljalleen kuntoon. Kesän jälkeen hän oli oikein ollut testeissä ja saanut sielläkin ihan hyvät arvioinnit.

Sitten kävikin niin, että joukkueeseen tarvittiin maalivahti. Ihan sitä minä en nyt tarkkaan tiedä, kuinka Artturi siihen verkonvartijaksi on singahtanut, mutta siinä se herra nyt seisoo - paljon vartijana. Toissa viikolla jo kuulin, että hän on valmentajien ja pelikavereiden mielestä hyvä siinä hommassa. Säbä on niin nopeaa ja hyökkäyksiä tulee yhtenään, että maalivahti on todella tiukilla ja erittäin merkitsevä joukkueelleen.

Lauantaina oli nyt sitten pelihommat - oikein kaksi peliä Masalassa Kirkkonummella. Essi siitä meille vähän vihjaisi ja mehän ajattelimme, että mennään Raakikselle (= Raaka-Arska) hurraamaan ja kannustamaan. Vähänkö meitä vanhuksia jännitti? Eka peli oli kuitenkin aika helppo tapaus verenpaineen suhteen. VSS (Artturin joukkue) pyöritti vastustajaa melkein miten päin vaan ja lopputulos oli 11-1. Artturi sai koskea palloon varmaan viisi kertaa. Toinen matsi olikin sitten hillittömän tiukka. VSS johti koko ajan yhdellä maalilla, mutta aina vaan se vastustaja otti kiinni ja tasoihin. Noin puolitoista minuuttia ennen pelin loppua Artturin joukkueen hyökkääjät runnoivat maalin ja alkoi jännityksen täyteinen lopputaistelu. Vastustaja painoi kovasti päälle ja he onnituvatkin lataamaan pari kolme kovaa kutia kohti Raakiksen vartiomaa pömpeliä, mutta siinä kohtaa poika venyi oikein tosissaan ja onnistui pitämään maalinsa puhtaana pelin loppuun saakka ja niin homma päättyi lukemiin 6-5.

goalie.jpg

*********

Kaikkein huvittavinta tässä spektaakkelissa oli Irmelin osuus. Hän lähti seuraamaan peliä tosi mielellään, mutta kun kysyin etukäteen, että katsotaanko molemmat matsit, niin hän tuumasi, että ei kertakaikkiaan urheilua yli sietorajan. Peli vaan oli kerrassaan niin jännää, että pitihän ne molemmat matsit katsoa ja ihan oli hyvä, ettei ollut verenpainemittaria matkassa - sen verran kovaa oli tuo homman vierestä seuraaminen.

urheilumummo.jpg