Viikonloppuna sain toteuttaa viimeinkin pitkäaikaisen haaveeni. Tuo haave oli jo vajaa kymmenisen vuotta sitten jäädäkin pysyvästi toteutumattomaksi, kun haaveen kohde ilmoitti silloin, että kiertely ja isot keikat päättyvät. Niin vaan veri veti takaisin stagelle ja me pääsimme rouvan ja hänen siskonsa kanssa nauttimaan suomalaisen pop-rock-singer-songwriter-genren merkittävän edustajan musiikista. No, siis otsikkonihan sen jo paljasti. Herra Heikki Harma eli Hectorhan se laulumies on.

Minä olin aika pieni poika, kun kiinnitin huomioni keltaisesta putkiradiosta kiirineeseen lauluun, jossa laulettiin sotilaasta, joka aina taistelee ja milloin Kiinan, milloin Vietnamin puolesta. Se biisi teki vaikutuksen pieneen poikaan ja jätti pysyvän jäljen tuonne jonnekin harmaan aivomassan hedonisen alueen syviin kätköihin.

Lukioikäisenä sitten innostuin huomattavassa määrin Hectorin musiikkiin. Mirandos ja Nostalgia olivat sen verran isoja juttuja, että niitä piti kuunnella paljon ja sitten niitä jo veivattiinkin orastavalla kitaransoittotaidolla. Hector ei kylläkään kolahtanut kaikkiin kavereihini, mitä toki ihmettelin, mutta tuon ajan maailmassa myös laulujen viestit merkitsivät paljon ja Hectorhan oli aika vahvan radikaali noihin aikoihin. Toki minullekin laulujen sanat olivat merkitykselliset, mutta jo nuorena musiikin piti ensin miellyttää minua ennen kuin kykenin syventymään sanoihin. Jos laulajan ja miksei soittajienkin kyvyt miellyttivät, oli minulle tavallaan ihan sama, mitä siellä sanottiin - oli sitten punaista tai valkoista.

En minä mitenkään fanaattisen syvästi ole koskaan uppoutunut Heikki-herran uraan ja tekemisiin, mutta on meillä aika paljon hänen levyjään ja niitä on myös kuunneltu. Juuri nytkin kuuntelen vuonna 1978 julkaistua Kadonneet lapset-levyä (tosin cd:nä). Joka tapauksessa hänen musiikkinsa on kulkenut mukanani kutakuinkin yhtä kauan kuin hän on ensilevytyksestä alkaen ollut tietoisuudessani.

Hector piti nyt siis 50-vuotisjuhlakiertueen, joka päättyi sitten Helsinkiin viime lauantaina. Yhdessä hänen kanssaan lavalla oli mahtava bändi ja vierailemassa kävivät Irina Björklund, Mikael Gabriel, Elastinen ja bändissä laulanut Aili Ikonen. Hector itse, huolimatta kunnioitettavasta 70 vuoden iästä, oli kovassa vedossa. Ihan nuoruuden korkeuksiin ei ääni enää noussut, mutta sama väkevä ja toisaalta herkkä tunne kuului biiseistä. Hector on aina ollut hyvä laulaja ja kun tuo puhepuolikin käy sujuvasti, niin lauantai-iltainen yli kolmetuntinen spektaakkeli tuntui hujahtavan ja sellainen ajatus, että vielä lisää kävi minun päässäni, kuten varmaan monen muunkin. Melkoisen vaikuttava oli encore-biisi, johon Heikki-poika pyysi yleisöä kertosäkeeseen mukaan - Blowing in the wind. Melkoinen meininki, kun yli kymmentuhantinen yleisö laulaa tuoreen Nobel-kirjailijan tunnetuinta biisiä.

hec.jpg