Aloitin kuorolauluharrastuksen tosissani jo lähes neljäkymmentä vuotta sitten. Päästyäni ylioppilaaksi kävin ensin armeijan ja siellä meillä oli pienehkö mieskuoro, joka lauloi ainakin itsenäisyyspäivän tilaisuudessa. Aloitin opettajakoulutuksen 1978 ja siellä meillä oli kuoro sekä vapaa-ajalla että tietenkin koulutukseen liittyvänä osana. Niihin aikoihin liityin myös Jyväskylän Studiokuoroon, joten sitä stemmalaulantaa saikin sitten harrastaa oikein tosissaan.

Muutimme Vihtiin 1982 ja kanttori Kilpeläinen nappasi minut välittömästi mukaan laulutouhuihin seurakunnan Kantaattikuoroon. 1990-luvun lopulla aloin säestellä seurakunnan nuorisokuoroa ja niihin aikoihin Pirkko Kela perusti Produktiokuoron ja minä Thromoksen. 2000-luvun alkuvuosina liityin kirkkokuoroon ja sitten jokusen ajan verran johdin Vihdin Viihdekuoroa (nyttemmin Hiiden Laulu), mutta sen johtamisenhan lopetin tässä muutama vuosi sitten. Koulussa on toki aina ollut mukavia lapsikuoroja ja bändejä ja heidänkin kanssaan olen kierrellyt erilaisissa tilaisuuksissa.

Kaikkien näiden kuorojen ja laulu- ja soittoryhmien myötä olen saanut olla mukana esittämässä joululauluja. Vaikka olenkin onnistunut kehittämään joistakin joululauluista henkisen allergian, pidän silti edelleen suurinta osaa joululauluista todella hienoina ja sellaisena joulun fiilistä luovana tekijänä. Kuuntelen hyvin esitettyjä ja sovitettuja tämän ajan lauluja hyvin mielelläni, mutta aika tarkasti valikoiden. Kotona levylautasella viihtyvät vain Rajattoman, Club for fiven ja Juha Tapion joululevyt. 

Viimeksi kuluneiden lähes neljänkymmenen vuoden aikana tuskin on sellaista joulua, ettenkö olisi jossain käynyt jollain tavalla esiintymässä. Koulutyön aiheuttaman kiireen ja stressin vastineeksi on aina ollut erittäin merkittävää ja rentouttavaa saada pukeutua limunaativaatteisiin ja mennä jonnekin laulamaan kauniita joululauluja. Koska Thromosta ja Viihdekuoroa lukuunottamatta kaikki kuoroni ovat olleet seurakunnan toiminnassa, olen saanut laulaa kirkossa niitä parhaita hartaita kipaleita.

*******************

Tämän joulun performanssit alkoivat opettajien pikkujouluissa, missä olin luvannut hoidella yhteislaulujen säestykset. Lauloimme siellä sitten useita kivoja perinteikkäitä ajan biisejä, joskin jouduin säestämään tämän ajan kauheimmatkin laulut, mutta pelimanni soittaa, kun pyydetään (Nisse-polkka ja Kello löi jo viisi).

Lauluyhtye Thromos sai jo aikaisin syksyllä kutsun Naistenmessuille Nummelaan ja siellä me sitten esitimme oikein konserttityyppisen keikan. Se kesti lähes tunnin ja sisälsi parin kepeän rallin lisäksi ihan oikeita joululauluja. Liitänpä tähän yhden hartaan laulumme, jonka esitystiedot näkyvät videolla.

Thromos lauloi siellä messuilla Nummelassa toki monta muutakin laulua. Mainittakoon mm. Carola Häggkvistin Taivas sylissäni, Rajattoman Joululaulu (Tervehtii jo meitä) ja Club for fiven Jumala kuiskaa joulun. Loppukevennyksenä esitimme muutama vuosi sitten sovittamani joululaulusikermän.

***************

jeesusmaria.jpg

Tämän joulun esityksellinen osuus päättyi toissailtana, kun Pirkko Kela vielä kerran (hänhän on jo eläkkeellä omasta kanttorin työstään) kasasi Produktiokuoromme yhteen ja pidimme konsertin - Jeesus ja Maria. Pike on aina ollut taitava keräämään hienoja biisejä ja niinpä emme tässäkään joulupaketissa laulaneet loppuun asti kaluttuja peruslauluja Jouluyö, juhlayötä lukuun ottamatta. 

jouu3.jpg

Käytännössä kaikkiin kuoroprojekteihin, joihin olen osallistunut on aina jossain vaiheessa kuulunut säestäminen. On ollut koko porukan, laulusolistin tai soittajien säestystä. Niin tänäkin vuonna. Yksi lauluistamme vaati pianopohjaa ja sitten laulajien lepuuttamiseksi kolme kuoromme taidokasta viulistia soitti hyvin kauniin trion.

joulu2.jpg

*******

Joulun aika on sellainen hetki vuodesta, että vaikka muuten en tekisi mitään ihmeellistä, niin jonkinlaista laulu- ja soitto-ohjelmaa kaipaan. Lapsuuden jouluihin kuului niin olennaisesti kanttori-isän mukana kulkeminen, että se laulun ja soiton maailma jäi pysyvästi sydämeen. Siitä en pääse irti - en nyt enkä toivottavasti koskaan.