Päästiin siis jo vuoteen 1969. Elämä pyöri ihan samoissa kuvioissa kuin ennenkin eli asuimme Kivijärvellä, Hiljalassa ja elinpiiri oli muutaman kilometrin sisällä. Tuosta vuodesta muistan sen mahtavan jutun, että Jorma Kinnunen heitti keihään maailmanennätyksen ja ensimmäiset avaruusmiehet laskeutuivat kuuhun. 

Kotielämässä ja -ympäristössä ei tapahtunut mitään kummallista - aamulla kouluun, illalla pääasiassa lukemista ja urheilua. Kevät meni edelleen keskikoulun ekaluokkalaisena ja homma kävi helposti - itse asiassa jossain määrin liiankin helposti, koska siinä kohtaa olisi pitänyt oppia tekemään koulutöitä oikein kunnolla, mutta kun se oli niin helppoa, niin eihän siihen viitsinyt panostaa ylimääräistä. Kokeisiin luin suurella huolella niin, että osasin käsiteltävän asian kutakuinkin ulkoa. 

Kotitouhuilu tuskin oli sen kummempaa kuin ennenkään. Siinä enon talossa asuttiin ja jonkin verran opeteltiin tekemään talon töitä, mutta ei se mitenkään pakottavaa ja rankkaa ollut. Hieman siinä oppi näkemään jo, kuinka rankan kautta ihmisen leipä ansaitaan. Aamusta varhain pitkälle iltaan.

Melkein sanoisin, että kesä tuli vietetyksi kutakuinkin kokonaisuudessaan kotioloissa. Ei mitään ihmeellistä, koska meillä ei ollut autoa eikä ollut varaa matkustaa minnekään eikä se kyllä ollut vielä silloinkaan ajan tapa. Urheilua ja lukemista, joten loppukesästä ei ollut mikään ihme, vaikka koulun alkamista jo kovasti odoteltiin. Veljeni pääsi ripille kai juhannuksena. Hän oli leirillä Vanhan pappilan tiloissa, mutta ei oikein pitänyt siitä meiningistä. Myöhemmin sitten ajatukset muuttuivat. Meillä oli ihan juhlat, mutta kuinka paljon oli vieraita. En muista. Jarmo sai lahjaksi taskukameran, joka palveli kauan ja uskollisesti. Hyviä kuvia sillä pienellä laatikolla tuli. Kesällä kävimme Vesannolla ensimmäisen kerran poismuuton jälkeen. Tapasin vanhoja luokkakavereitani ja oli oikeasti mukava tavata.

Jos en ihan väärin muista, niin siellä elokuun viimeisillä viikoilla sattui sellainen haveri, että veljeni heitti sellaisen risukeihään tuosta säärestäni melkein läpi. Parilla tikillä siitä selvittiin, mutta onhan se arpi siinä edelleenkin. Kyseinen homma oli kyllä oli kyllä ihan vahinko, mutta eväät pahempaankin olisivat voineet olla. Hidas vaan olin, enkä osannut väistää.

Koulu sitten tietenkin jatkui keskikoulun toisella luokalla ja se oli edelleen ihan hirveän helppoa. Toki tein läksyt ja luin, mitä piti, mutta eipä siihen hirveästi tarvinnut panostaa. Kokeisiin keskittymällä pärjäsin erittäin hyvin. Talven aikana innostuin entistä enemmän urheilemaan, kun Kivijärvelle tuli maan- ja luonnontiedon opettajaksi aikoinaan hyvin aktiivinen jääkiekkoilija, joka sitten ohjasi meitä nappuloita jääkiekon jalolle polulle. Opin jopa luistelemaan kunnolla. Pelaaminen oli ihan ykkösasia, mutta ei siinä havereilta vältytty. Yksi kaveri sai kiekon naamaansa ja eihän siihen aikaan mitään häkkejä käytetty ja niinpä hampaita meni poikki (meni minultakin sitten myöhemmällä iällä). Jotkut saivat luitakin poikki - lähinnä solisluuonnettomuuksia ja kylkivammoja ja toki erinäisiä ruhjeita, kun varusteet olivat mitä olivat. Minä sain kovan tällin nilkkaan ja siitä tuli parin viikon kainalosauvakuuri, mutta ei siellä mitään murtumia ollut - kunhan vaan ihan ruhje. Jääkiekkokipinä kuitenkin syntyi. 

Oppikoulun toisella luokalla - oliko se nyt sitten syksyllä vai keväällä - alkoi nuoruuteni ikävä osuus, jota en tietenkään muistele hyvällä, mutta kun se sinne kuuluu, niin pakkohan se on ottaa tähän. En koskaan ole saanut tietää, miksi kiusaaminen kohdistui minuun - ei sitä siihen aikaan paljon selvitelty, enkä kyllä ole myöskään koskaan yrittänyt ottaa sen enempää selvää siitä. Olisihan tässä nimilistaa jaettavana, mutta niin lapsellinen en ole, että alkaisin lähes viidenkymmenen vuoden takaisia asioita kaivelemaan. Ilmeisesti ne tyhmäpäät eivät edes tajunneet, kuinka raskasta se oli, eikä kenellekään ole tullut edes mieleen pyytää anteeksi. Tokkopa edes muistavat koko juttua. Minä en kuitenkaan koskaan unohda rikottua polkupyörää, potkukelkkaa, särjettyjä suksien siteitä, revittyjä ja sotkettuja kouluvihkoja ja monia muita juttuja, jotka saavat jäädä nyt omaan arvoonsa.

Oppikoulun toiseen luokkaan sijoittuu sitten myös ensimmäinen oikea ihastus - jääköön hänkin mainitsematta.