Näinä pitkinä lomapäivinä joutuu aina hieman keksimään jotain tekemistä, ettei ihan tule lomalöysä kehiin. Olen kyllä tässä nyt loman aikana käynyt monta kertaa kävelylenkillä ja ne ovat kuitenkin olleet noin puolentoista tunnin pituisia siivuja, joten aivan sohvaperunana tässä ei olla oltu. Kuitenkaan se, että katsoo telkkaria, lukee ja lenkkeilee ei ihan pelkästään riitä kahden viikon loman ohjelmaksi - niin tai riittää, mutta on kovin yksioikoista, joten jotain vaihtelua täytyy kuitenkin keksiä. Me olemme toki menossa lauantaina konserttiin Helsinkiin, mutta aina sitä jotain täytyy kehitellä.

Meillä on tapana käydä pikku retkillä Salmissa tai Nuuksiossa - useimmiten Salmissa aina lomilla. Joskus siihen riittää pelkkä viikonloppukin, eihän tuo kaukana ole. Saimme matkaan kaksi poikaa ja yhden koiran ja sitten mentiin taas ja kuten monta kertaa ennenkin, kohteena oli Iso-Parikas.

Ihan ensiksi päästyämme perille pojat halusivat kokeilla järven jäätä. Tämä homma oli kyllä ihan turvallista, koska olimme ihan rannassa - siis korkeintaan kaksi metriä kiinteältä maalta. Ilmeisesti jää on kyllä ihan kestävää, mutta kun nyt on välillä ollut pakkasta ja välillä lämmintä, niin koskaan ei voi olla ihan varma.

IMG_0973.jpg 

Nämä seudut ovat kyllä kovasti tuttuja jo pitkän ajan takaa, mutta eipä tuo haittaa. Salmin alue, kuten Nuuksiokin, on aina hyvin hoidettu ja siellä on hyvä vaellella ja retkeillä vuodenajasta riippumatta. Reitit on hyvin merkitty ja niinpä siellä on kätevää mennä ja valita sopivan mittainen lenkki.

IMG_0974.jpg

Meillä oli Edvin (koira) mukana ja periaatteessa se olisi voinut juosta irtokoiranakin, mutta kun emme ole ihan varmoja siitä kuinka, se meitä tottelee ja jos vaikka tulee vieraita koiria vastaan, niin olisihan siellä saattanut tulla ikäviä tilanteita. Hieman Edvin oli kyllä huolissaan, kun pojat juoksentelivat oikeastaan koko lenkin ajan polun vieressä parkouraten kallioilla ja kukkuloilla. Paimenkoiran luontohan on sellainen, että lauma pitäisi pitää kasassa ja eihän se millään Edvinin pirtaan sopinut, että poikaset menevät missä sattuu. Tässä nyt sentään mennään ihan nätisti samaa polkua.

IMG_0975.jpg

 

Salmin retkeen kuuluvat aina eväät ja niin tälläkin kertaa. Eväinä oli savulenkkiä ja mehua. Hyvin maistui...