Voisin kopioida tämän postauksen aiemmilta vuosilta, mutta ehkä löydän kuitenkin joka vuosi jotain pientä uutta sanottavaa. Talvipäivänseisaus tarkoittaa käytännössä vuoden pimeintä päivää täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. Se, että meillä on tuo päivän pituuden vaihtelu vuoden aikana melkoisen suuri johtuu siitä, että maapallo on napojensa suhteen kallellaan aurinkoon päin. Joulun aikaan pohjoisnapa on kallistunut poispäin auringosta ja etelänapa puolestaan sitten on koko ajan auringonpaisteessa. Kesällä, kun meillä on juhannus, asia on kokonaan päinvastoin.

Maapallo on jaettu vaakasuoriin leveyspiireihin ja se keskellä oleva, joka on yhtä kaukana pohjois- ja etelänavasta on leveyspiiri 0 eli päiväntasaaja. Muita maapallon valaistusjuttuja ajatellen tärkeitä levyespiirejä ovat pohjoinen ja eteläinen napapiiri sekä Kravun ja Kauriin kääntöpiirit.

Tässä alla olevassa kuvassa näkyy maapallon asento talvipäivänseisauksen aikana. Kuten näette, on maapallo kallellaan. Koko Etelämanner on valoisa ja samalla Pohjoisnavan ympärys viettää pimeyden aikaa. Koska maapallo on tässä asennossa suhteessa aurinkoon, niin tasan keskellä päivää eli klo 12.00 aurinko paistaa aivan kohtisuoraan Kauriin kääntöpiirillä (Tropic of Capricorn). Nyt kun lähdemme kohti kevättä siirtyy tuo kohtisuora paiste eli zeniitti hiljalleen kohti päiväntasaajaa ja saavuttaa sen maaliskuun lopulla, kun on kevätpäiväntasaus. Siitä sitten zeniitti siirtyy kohti Kravun kääntöpiiriä saavuttaen sen silloin, kun meillä on kirkkainta eli juhannuksena. Maapallon kallistuskulmahan ei muutu ollenkaan ja kun lennämme tuolla avaruudessa auringon ympäri, niin tasan puolen vuoden päästä olemme auringon toisella puolella ja pohjoinen puolisko kylpee valossa.

450px-Earth-lighting-winter-solstice_EN.

Koska siis tuo auringon zeniitti alkaa hiljalleen siirtyä pohjoiseen, tarkoittaa se sitä, että päivä hissukseen pitenee täällä meidänkin korkeudella. Kovin se hissunkissuista onkin tuonne helmikuuhun saakka, sillä kun palaamme kouluun tammikuun yhdeksäntenä, ei tuo kevään tulo vielä millään lailla erotu. Tammikuun lopussa päivä on täällä meidän korkeudella (Helsingin taso) kutakuinkin puolitoista tuntia pidempi, mutta onhan aurinko kuitenkin noussut jo kaikkialla Suomessa.

Nythän on niin, että kallistuksen takia aurinko laski Utsjoella marraskuun lopulla ja nousee sitten seuraavan kerran tammikuun 16. päivänä. Tätä aikaa kutsutaan kaamokseksi. Kaamos kestää reippaan kolme, lähes neljä viikkoa talvipäivän seisauksen molemmin puolin. Jos Lapissa ei olisi lunta, olisi tuo aika monelle melkoisen sietämätöntä ankaran pimeyden takia. Lappilaiset kertovat kuitenkin kokevansa, että Etelä-Suomessa on aina joulun aikaan pimeämpää, mikä varmasti johtuu nykypäivän vähälumisista tai lumettomista jouluista.

Sekä eteläisellä että pohjoisella pallonpuoliskolla on ns. napapiirit. Meillä Suomessa napapiiri tiedetään parhaiten siitä, että Rovaniemen kaupunki on juuri sillä kohdalla. Napapiirit määriytyvät sillä tavoin, että pohjoisessa sen kohdalla aurinko ei nouse talvipäivän seisauksen aikana, mutta se on sitten ainoa päivä eli tavallaan virallinen kaamos kestää päivän. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä pidempi tuo kaamos on ja kaikkien pisimmillään se on Pohjoisnavalla, missä se kestää puoli vuotta (syyskuun lopusta maaliskuun loppuun). Eteläisellä pallonpuoliskolla on vastaavasti talvi silloin, kun meillä on kesä. 

Mitä sitten, jos maapallo ei olisi kallellaan aurinkoon päin? Ei olisi pimeyttä talvella eikä valoisaa kesällä tähän tyylliin, mihin ollaan totuttu. Kaikkialla maapallolla päivät olisivat kutakuinkin 12 tuntia pitkät ja niin muodoin myös yöt. Tilanne olisi siis hyvin samankaltainen kuin nykyään maaliskuussa tai syyskuussa. Se aiheuttaisi myös sen, että ilmastomme olisi aika pysyväistä sorttia. Päiväntasaajan alueella aina hillittömän kuuma ja meidän korkeudellamme hyvin leuto - ei kesälämpöä eikä talvipakkasia, vaan siellä 10 ja 20 asteen välissä lämpötilat pyörisivät. Kasvillisuus ja eläinten esiintyvyys olisi hyvin erimuotoinen - kovin sitä olisi vaikea kuvitella.

Muistan ensimmäisen kerran 1980-luvulla kuulleeni kaamosmasennuksesta. Oikeasti on olemassa ihmisiä, joille tämä pimeys on hyvin raskasta. Serotoniini-nimisen hormonin erittyminen lakkaa tai vähenee heillä siinä määrin, että työ- ja elämäteho laskevat hyvin alas ja he ihan oikeasti sairastuvat. Määrällisesti pahasta kaamosmasennuksesta kärsii noin 1% ihmisistä, mutta onhan se Suomessakin melkoinen joukko, koska yksi prosentti suomalaisista on hieman yli 50 000 ihmistä. Kaamosmasennus on kuitenkin onneksi ohimenevää ja sitä voidaan nykyään hoitaa. Yksi tapa on ns. kirkasvalohoito, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ihminen istuu päivittäin eräänlaisen "kasvilampun" alla tietyn ajan. Valona käytetään ns. valkoista valoa, josta on UV-säteet suodatettu pois, ettei tapahtuisi silmävahinkoja. Kirkasvalohoidossa ihmisen on nimittäin oltava lähellä valonlähdettä ja silmät auki. Vakavissa tapauksissa käytetään lääkkeitä. Hyvin yksinkertainen hoitotoimenpide olisi mennä viikoksi tai pariksi vaikkapa Kanarian saarille tai ylipäänsä minne vaan, missä on aurinkoista. Parinkymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana tuhannet ja taas tuhannet suomalaiset muuttavat talveksi Espanjaan tai Kaliforniaan tai minne vaan, missä on aurinkoa ja tulevat takaisin kotimaahan samoihin aikoihin kuin ensimmäiset muuttolinnut.

Minä en kärsi mitenkään sen enmpää kaamosmasennuksesta kuin kaamosrasituksestakaan. Tässä on jo vajaan kuudenkymmenen vuoden aikana oppinut uskomaan, että kesän jälkeen tulee syksy, sitten talvi ja sitten taas alkaa olla kirkasta ja kevät kollottelee tuoden lopulta kesän tänne Pohjan perukoille.