Se oli lokakuussa. Eräänä iltana tuli mieleeni, että olisipa mukavaa mennä kerrankin Vain elämää-livekonserttiin. Tänä vuonna varsinkin ohjelma kiinnosti minua suuresti, koska ohjelman ryhmässä olivat vuosien varrella suuriksi suosikeikseni nousseet Hector ja Mikko Kuustonen.

Niinpä tilasin liput. Laitoin sähköiseen kalenteriini oikein näkyville, että Hartwall-areena, 31.12. klo 20.00 - konsertti. Siis huomatkaa tuo päiväys. 

No niin. Eiliseen iltapäivään klo 16.26 saakka kuvittelin, että konsertti on tosiaankin tänään uuden vuoden aattona. Olin aikanaan saanut liput sähköpostiin ja samantien siirtänyt ne kansioon "pääsylippuja" katsomatta niitä sen kummemmin. Tämä paras koneeni, jonka työpöydälle olin tuon kansion tehnyt, oli huollossa pari viikkoa ja niinpä en ollut kertaakaan katsonut lippuihin. Eilen sitten klo 16.25 avasin juuri huollosta tulleen koneen siirtääkseni valmiiksi liput kännykälleni, kun huomasin kylmän totuuden. Konsertti on perjantaina 30.12. Kyllä, paikka ja kellonlyömä olivat mielessäni oikein, mutta päivä väärin. Vaan eipä mitään paniikkia. Olihan meillä vielä aikaa kolme ja puoli tuntia.

vain.jpg

Liikkeelle lähtö tapahtui ripeästi ja olimme jo vähän jälkeen kuuden tien päällä. Helsingissä valitsin valitettavasti väärän reitin ja jouduimme matelemaan ruuhkassa lähes puoli tuntia, mutta sittenkään lopultakaan ei tullut mikään absoluuttinen kiire.

************

hartwa1.jpg

Paikkamme olivat korkealla. Eipä siitä enää olisi pitkää matkaa ollut kattoon, mutta ei se tuolla hehtaarihallissa haitannut. Näkyvyys tuon ison ruudun ansiosta oli loistava ja kuuluvuus jopa hieman liiankin hyvä. 

Turha tässä nyt alkaa luettelmaan illan biisejä, mutta kokonaisuudessaan mahtava kolmituntinen yhdellä puolen tunnin tauolla ryyditettynä. Ylhäällä oli tosi kuuma, joten ihan hyvä, että saimme taukoilla. Laulajat olivat valinneet uskoakseni parasta antiaan siitä ohjelmasarjasta ja kyllähän niistä biiseistä syntyi huimaava fiilis, mikä taas näkyi hyvin siellä lavalla touhunneiden laulajien ja soittajien yhteispelistä. Bändi oli kerrassaan mahtava - kaikki kiitos heille.

Joku niistä hiljaisista biiseistä -en enää edes muista, kirvoitti upean "kännykkämeren". Aika vaikuttavaa, kun tuhannet kännykät liikkuvat upeana "kynttilämerenä".

hartwa2.jpg