Tämä vuosi alkaa kallistua kohti viimeisiä henkäyksiään. Uusi vuosi tuo tullessaan suuren juhlavuoden täällä Suomen perukoilla ja mikäpä sen mukavampaa. Kulunut vuosi on omassa elämässäni ollut vallan tavallinen. Mitään kummallista ja maata mullistavaa ei tapahtunut, mutta käydään nyt kuitenkin vähän läpi tätä mennyttä.

Tammikuu

Vuosi alkoi kovalla pakkasella. Kävin tammikuussa monta kertaa Nordenskiöldillä katsomassa jääkiekkoa. Lunta tuli vasta kuun puolivälin jälkeen ja hiihdot jäivät siis kaiken kaikkiaan aika vähälle. Thromos treenaili hiljalleen. Kävimme Emman kanssa Lohjalla Joonan luona luistelemassa ja ihan kuun alussa Kotkassa, missä vietimme yön. Minun piti lähteä Educa-risteilylle, mutta selän nyrjähtäminen söi matkan. Kreikan tunnit jatkuivat edelleen koko kevään ajan keskimäärin joka toinen perjantai-ilta.

Helmikuu

Sain luetuksi Victor Hugon Kurjat, hyvä opus, mutta toki vanhakantainen ja siinä mielessä vaikea luettava. Vietimme 35-vuotishääpäivää juhlistaen sitä Helsingissä Wellamo-ravintolassa Katajanokalla. Olin säestyskeikalla helmikuussa, kun Hiiden Laulu lauleli Nummelassa. Hiihtolomalla käväistiin Helsingissä ja Kotkassa. Hiihdot jäivät lopulta aika vähiin.

Maaliskuu

Jatkoimme Thromos-treenejä ja pidimme ystäväillan Siirilässä kuun puolivälissä hyvällä menestyksellä. Hiihtokelit hupenivat ja laitoin aika hyvissä ajoin sukset varastoon. Maaliskuu oli muuten aika passiivinen ajanjakso - koulua ja vapaa-aikaa, mutta eipä juuri enempiä juttuja. Pääsiäinen sattui tänä vuonna maaliskuulle ja toki siinä sitä vietettiin - Joona, Laeticia ja Jonathan kävivät meillä ja Essin porukka myös, siis yhtä aikaa eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Koulumme taideyhdistys esitti lastennäytelmän "Kasper, Jesper ja Joonatan", jossa en ollut mukana paitsi, että hoidin valot ja taustaäänet. Näytelmä oli jälleen kerran succé.

Huhtikuu

Kevät hiippaili hiljalleen, mutta tosi hiljalleen. Lämpötilat pysyivät alhaalla, toki nyt plussalla, mutta mitään hurjaa kiirettä renkaiden vaihtoonkaan ei ollut mitään hoppua. Siinä kuun puolivälissä ne vaihdatin. Sairastin koko lukuvuoden ainoan flunssan, joka vaati parin päivän poissaoloa koulusta. Irmeli oli siskonsa kanssa viikon Italian reissulla ja siihen kohtaan sitten sijoitin perinteisen kevään aloituskävelyni Salmissa, kun sattui olemaan aurinkoinen päivä. Vapunaattona tapahtui sellainen ihme, että meillä pestiin auto. 

Toukokuu

Vapunpäivänä käytiin syömässä brunssi Nummelassa. Toukokuu alkoi sitten upeilla ja lämpöisillä päivillä. Helatorstain viikonloppuna lapset olivat meillä hoidossa, kun Essi ja Jussi olivat reissussa juhlimassa Jussin synttäreitä. Käytiin retkillä ja touhuttiin kotioloissa. Aleksanteri esiintyi kitararyhmän kanssa kirkossa. Jääkiekon MM-kisoja jännättiin asiaankuuluvalla hartaudella. Jo ennen helaviikonloppua siivosimme huolella Ulkohuoneen eli kannoimme kaikki huonekalut pihan puolelle ja sitten ne pestiin painepesurilla ja aineella. Irmeli siivosi Ulkohuoneen lattian ja perinteiseen tapaan öljysi sen ja taas oli tila kuin uusi. Olimme Produktiokuoron kanssa viettämässä iltapäivää Hvitträskissä ikään kuin kuoron toiminnan päättäjäisjuhlan merkeissä. No ei kuoro kyllä siihen loppunut, koska keräsimme itsemme syksyllä muutaman harjoituksen myötä esityskuntoon. Paul saapui loppukuusta meille viettämään pitämättömiä lomapäiviään ja pääsi mm. tutustumaan suomalaiseen kouluun. Irmeli vei hänet myös ihmetttelemään Sibeliuksen kotia, Ainolaa.

Kesäkuu

Koulu loppui ja alkoi loma. Ensimmäinen viikkoni sujui työn merkeissä, koska kuulun koulun johtoryhmään ja meillä oli joitakin tulevan lukuvuoden suunnitteluprojekteja. Kesäkuun toisen kokonaisen viikon vietin Santorinilla. Vihdissä oli lähetysjuhlat, joita vietettiin tuossa kylällä - käytiin katsomassa. Kerttu ja minä kävimme Club for fiven keikalla Tapiolassa. Juhannus vietettiin Vihdissä. Toisena juhannuspäivänä käytiin Kotkassa Irmelin tädin 80-vuotispäivillä.

Heinäkuu

Heti kuun alussa käytiin Jyväskylässä ystävämme 60-vuotisjuhlissa. Sitten lööbailtiin kotioloissa kevyesti odottelemassa, että josko kesä tulisi. Se oli vähän siinä ja tässä, tuliko se. Kyllä uimaan päästiin ja retkeiltiinkin vähän. Lipetin isäntähommia tein yhdessä Markun ja Irmelin kanssa. Tein vähän talon puuosien kyllästyshommia, mutta osa jäi ensi vuoteen, kun ihottuma alkoi vaivata. Kävin Kivijärvellä, mistä vuokrasin aika suuren kesäasunnon kolmeksi yöksi. Samalla reissulla meillä oli 40 vuotta ylioppilaaksi-juhla lukiolla. Minä en tosin päässyt silloin yo:ksi, mutta kun kävin lukiota sen porukan kanssa, niin sain kutsun. Olihan niitä vanhoja ihmisiä mukava tavata. Paikalla oli myös useita opettajiamme. Treenailin Markun kanssa duomusaa yksiä synttäreitä varten. Loppukuusta vielä kävimme Irmelin kanssa Tallinnassa ja tutustuimme siellä mm. KGB-museoon.

Elokuu

Irmelin äiti joutui vaihtamaan palveluasuntoa, käytiin tutustumassa siihen ja samalla ihan lähistöllä olevaan hienoon Langinkoskeen. Kävin Markun kanssa duokeikalla. Thromos aloitti taas kesätauon jälkeen treenit. Olympiakisatkin olivat, mutta epäinhimillisestä seuranta-ajasta johtuen jäivät kisat kutakuinkin väliin. Thromos esiintyi taas Kuoro goes kapakka-juhlissa. Koulu alkoi 10. päivä (tai siinä tienoilla). Thromos esiintyi perinteiseen tapaan Wichtis krouvissa markkinoiden aikaan. Juhlimme vielä Pekan synttäreitä kuun lopussa (tai syyskuun alussa)

Syyskuu

Tämä kuukausi oli melkoisen tavanomainen. Koulua, Thromos-treenejä, kreikan tunnit alkoivat. Muistojen kirjaan on hyvä kirjailla, että säätila oli koko syyskuun ajan aivan erinomainen. Meillä oli yksi äärimmäisen tylsä VESO-päivä kuun lopussa lauantaina. Seurasin tietenkin kieli pitkällä Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelua, mutta pettymyshän siitä lopulta tuli ja mikä uskomattominta, niin homma ratkesi siihen, että Ruotsin keihäsmiehet veivät pisteet tylysti. Markku ja minä purimme Lipetin saunan atomitilaan, koska siellä piti tehdä perusparannuskorjaus. Teimme useita sieniretkiä eli Irmeli keräsi sieniä ja minä filmasin.

Lokakuu

Edelleen hyvät ilmat, mistä hyvä osoitus, että kuljin ihan säännöllisesti mopolla kouluun ja itse asiassa vielä marraskuunkin puolella. Olin myös aloittanut ihan säännölliset sauvakävelylenkit elokuussa eikä yhtään lenkkiä tarvinnut peruuttaa huonon sään takia. Vietimme yhden päivän Helsingissä museossa, syömässä ja elokuvissa, kun meitä alkoi ahdistaa se, että lööbasimme kaikki viikonloput kotona. Pihatöitä riitti haravan ja leikkureiden kanssa, mutta koska syksy tuli hitaasti, niin ei tullut paniikkia. Syyslomalla kävimme Kärkkäisten luona. Meillä alkoi myös uusi harrastus, kun aloimme seurata Artturin uutta harrastusta. Hän on nimittäin paikallisen salibandyseuran 05-syntyneiden junioreiden liimanäppi ja kävimme katsomassa hänen peliään. Se oli sitten huikeaa touhua. Suruakin riitti, koska Kivijärven setäni, Jussi, kuoli ja näin viimeinen setäni on nyt pois näistä sfääreistä. Hautajaisiin en sitten lopulta päässyt, koska serkut joutuivat järjestämään ne arkipäivänä.

Marraskuu

Marraskuu alkoi kylmänä ja yllätys, yllätys, tuli lunta ja itse asiassa paljon. Niin paljon, että pääsin kaksi kertaa hiihtämään isänpäivän aikana Nummelaan. No, sitten kaikki kyllä suli pois, joten eipä siitä sen enempää. Vietimme yhden viikonlopun Lipetissä. Käytiin taasen kerran katsomassa Artturin peliä ja minä olin kuuntelemassa Hiiden Laulun konserttia Nummelassa. Töissä oli kiirettä, kun piti hoitaa arviointikeskustelut. Ammattijärjestötyöt alkoivat hiljalleen päästä loppusuoralle. Jo syyskuun yleiskokouksessa minut valittiin pois yhdistyksen hallituksesta. Thromos treenaili joululauluja kuten myös Produktiokuoro. Blogini täytti kymmenen vuotta. Adventtina kävin luonnollisesti kirkossa laulamassa Hoosiannaa.

Joulukuu 

Thromos lauloi Naistenmessuilla ja olisi meillä ollut toinenkin keikka, mutta kaatui sairasteluun. Itsenäisyyspäivä mennä hujahti. Kävimme Hectorin keikalla Hartwall-areenalla. Kävimme seuraamassa Essin, Jussin, Emman ja Nellin esiintymistä cheerleading-performanssissa ja minä kävin sitten heti perään kuuntelemassa Händelin Messias-oratorion kirkossa. Viimeiset kouluviikotkin sujahtivat pääasiassa juhlien valmistelussa. Koulun päättymispäivänä Produktiokuoro esiintyi iltakonsertissa kirkossa. Joulu tuli ja meni. Kerttu ja Paavo olivat ihan yökunnissa ja Kertun poikakaveri, Miksakin kävi itse asiassa kaksi kertaa. Joulun jälkeiset päivät kuluvat perinteisesti lööbaillen ja aattoiltana on tavoitteena mennä Hartwallille kuuntelemaan Vain elämää- konserttia.

*************

Tässä siis vuosi 2016 pieneen tilaan zipattuna.