Vuosi 1970. Talvi vietettiin tietenkin hiihtoladuilla, hyppyrimäessä ja kiekkokaukalolla. Koulua käytiin tietenkin vahvalla pieteetillä eikä tuohon mitään kummallista saatu muuten mahtumaan. Kun ei oltu hirveästi liikkumassa tai talon töissä, niin aika kului musiikkia kuunnellessa, televisiota katsoessa ja lukiessa. Ainahan sitä tuli käydyksi jonkun kaverin luona, mutta nykypäivään verrattuna se elämä kodin ulkopuolella oli paljon vähäisempää. Lauantaisin ei enää saunan jälkeen ollut tapana mennä lainkaan mihinkään - ei vallankaan pimeän aikaan. Elettiin maaseudulla ja ihmiset saunoivat perinteiseen tapaan lauantaisin ja se oli suorastaan pyhä toimitus. 

Kesällä muutimme pois Hiljalasta. Vuokrasimme noin sata metriä ylempää Luukkaisen talon, joka oli tietenkin tiloiltaan suurempi ja siinä mielessä kaiken kaikkiaan parempi, että saimme kuitenkin oman rauhan ja sitten suurinpiirtein minun ikäiset serkkupojat saivat oman huoneen Hiljalan yläkerrasta. Talossa ei ollut juoksevaa vettä eikä viemäriä, mutta eipä se juurikaan erilaista ollut kuin Hiljalassa, koska sielläkään ei ollut kylmävesiliitäntää kummempaa vesitystä vielä siihen aikaan. Taloa lämmitettiin öljykaminalla, jolla koko alakerta mukavasti lämpeni. Pihassa oli liiteri, jonka yhteydessä oli ulkohuusi ja sauna ja jos en ihan hulluja muista, niin talossa oli mehukellari. Siis sellainen rappusia alas mentävä syvänne, jonka päässä oli pieni kellarihuone.

Syksyllä Jarmo aloitti lukion Saarijärvellä ja me sitten jäimme äidin kanssa kahdestaan siihen asumaan. Se oli vielä sitä aikaa, kun kouluviikko oli kuusipäiväinen ja niinpä Jarmo tuli kotiin vain yhdeksi yöksi viikonloppuisin. Äiti oli edelleen töissä käsivälitteisessä puhelinkeskuksessa, koska Kivijärvi oli vailla automaattia pitkälle 1970-luvulle. Tämä sitten tarkoitti sitä, että minun piti olla yksin itsekseni joka kuudes yö. Eipä tuo mitään haitannut, kun oli telkkari, lukemista ja kahvia. Ei siinä mitään pelottavaa ollut ja vaikka vallankin alkuun mummo kävi usein katsomassa, onko huusholli kunnossa, niin jossain vaiheessa hän kyllästyi siihen. 

Koulu sujui edelleen erittäin hyvin. Keskiarvo oli reippaasti yhdeksän päällä eli eipä tuolla mitään kummallista ollut. Kaikki tuntui helpolta, mutta muistan jo silloin pitäneeni eniten ainekirjoituksesta ja englannista, jotka sitten vuosien varrella osoittautuivat minulle helpoimmiksi ja parhaimmiksi aineiksi. Opettajat olivat Kivijärven keskikoulussa hyviä ja asialleen omistautuneita, joten oppiperusta oli ihan kunnossa.

Syksyllä alkoi oppikoulun kolmas luokka, mikä siis vastaa peruskoulun seitsemättä. Ihan samanlaista se touhu oli kuin ennenkin, joten eipä siinä mitään ihmeteltävää. Kaveripiirit alkoivat muotoutua ehkä tiiviimmiksi eikä enää viitsitty olla niin paljon kenen tahansa kanssa. Noilta ajoilta minulla on näihin aikoihin asti ollut hyvä kaveri, jonka kanssa edelleen ollaan paljon tekemisissä. Toki siinä pyörivät nuo serkutkin, mutta sukulaiset ovat tavallaan asia erikseen.

Kivijärvellä ne tekemiset olivat tosi vähissä, joten lukemisen ja urheilun ja vähäisen pianon näpyttelyn lisäksi suurimpia huveja olivat musiikin kuuntelu ja television katselu. Meillä oli kelanauhuri, jolle nauhoitettiin radion vähäisestä tarjonnasta se, mitä ehdittiin. Radion ohjelmia sitten matkittiin ja niinpä me teimme omia listaohjelmia kerran viikossa ja tässä hommassa oli kyllä pääosassa veljeni. Hän piti kerran viikossa Slutrim-nimistä (Loppusointu) listaohjelmaa, joka toimi yksinkertaisesti niin, että kuunneltiin kelanauhurilta biisejä ja annettiin pisteitä. Äänestykseen osallistuivat serkkupojat ja lähiseudun tyypit ja saattaa olla, että joitakin vierailevia tähtiäkin kävi. Jarmo äänitti nämä biisit ja vähiten pisteitä saaneet joutuivat ylinauhoitetuksi ja seuraavalla viikolla meillä oli taas uudet biisit paketissa. Jarmo piti tarkkaa kirjaa näistä listaohjelmista ja kun siihen aikaan ei ollut tietenkään mitään internetiä eikä sanomalehdissäkään kirjoitettu pop/rock-musiikista mitään, niin pitkän saksan lukijana veljeni joutui arvaamaan, miten englanninkielisten biisien nimet kirjoitetaan. Aika persoonallisia biisien nimiä siellä syntyi siihen aikaan.

Televisiota katsoin into piukeana, mutta en oikeastaan muista, mitkä ohjelmat olivat juuri vuonna 1970 minun suosikkejani. Peyton Place oli hyvin merkittävä ja itse asiassa minä olen ainoa, joka sitä meillä katsoi. Äitihän ei telkkarista välittänyt. Se, mitä ohjelmia tosiaan tuli katsotuksi on hämärän peitossa, koska vuodet ovat tietenkin sekaisin. Aika todennnäköistä on, että silloin tuli ainakin Veijareita ja pyhimyksiä lauantai-iltaisin. Kaikenlaiset kevyen musiikin ohjelmat piti tietenkin katsoa ja joskus tietenkin elokuvia. Olisikohan niin, että Yöjuttu tuli tuohon aikaan. Se oli aika pelottava...

Siinäpä sujui vuosi 1970.