Vuosi 1972. Olympiavuosi ja se vuosi, joka nosti suomalaisen kestävyysjuoksu-urheilun maailman huipulle. Lasse Virénin kaksi ja Pekka Vasalan yksi juoksumitali Munchenin kisoissa olivat mannaa suomalaisille. Talvikisat Japanissa, Sapporossa, menivät huonosti aiempiin kisoihin verrattuna, mutta sentään viisi mitalia, joskaan ei yhtään kultaista. Jääkiekon MM-kisat olivat Prahassa ja siellähän kaikkien hämmästykseksi tsekit veivät mestaruuden. Suomi oli neljäs.

Minun talveni kului samoin kuten aina. Hiihtoa, lätkää, lukemista, telkkaria, musajuttuja ja koulua. Täytin 15 vee ja sain lahjaksi viulun. Välittömästi asiaan eli katsoin tietosanakirjasta, miten se viritetään ja aloin soittaa. Se kävi helposti. Onneksi en ymmärtänyt, että viulunsoitto voi olla vaikeaa. Opin aika paljon pelkästään soittamalla virsiä - kätevää. Virret ovat helppoja.

Olin oppikoulun neljännellä ja edelleen erittäin hyvä oppilas. Siihen aikaan muistan eka kerran tosissani ajatelleeni, että mitä sitä sitten, kun on päässyt keskikoulusta, mutta koska pääosin kaikki kaverit olivat lähdössä lukioon Saarijärvelle, paitsi yksi hyvä ystäväni, joka muutti koko perheen kanssa Karstulaan, niin olin toki lähdössä sitten lukioon. No, vielä silloin ei jatkojutuista ollut huolta, joten kesäksi 1972 päästiin vielä ihan leppoisissa tunnelmissa.

Koska olin 15, oli myös aika mennä rippikouluun. Koska Kivijärvellä oli vain yksi pappi ja hän oli lestadiolainen, ei koko rippikoulusta ollut minulle oikein minkäänlaista todellista iloa. Itse asiassa ajatusmaailmani kääntyi hyvin ateistiseksi pitkäksi aikaa. Paras kaverini ei halunnut viettää leirillä öitään, joten minä ajattelin, että enpä minäkään. Kirkkoherra kyllä nikotteli asian kanssa, mutta kun sanoin, että rippikoulu jää tähän, jos en pääse kaverin kanssa yöksi kotiin, niin kyllä hän sitten antoi luvan. Siinä sitä sitten poljettiin aamuin illoin (paitsi kaveri surrasi mopolla) eli kunto kasvoi. Rippikoulusta jäi pelkästään huonoja muistoja lukuun ottamatta noita illan mukavia pyöräretkiä pois ahdingosta ja ahdistuksesta.  

Kesällä olin jonkin verran töissä siellä vaneritehtaalla - ihan varmaan viikon tai kaksi jotain pientä väsäämässä. Kesän suurin juttu oli sitten heinäkuussa kansanmusiikkileiri Kaustisella, minne pääsimme Markku-serkun kanssa viikoksi viulua vinguttamaan. Siellä oli ihan sikamaisen hauskaa ja opin jopa lisää tuota jaloa taitoa. Opin myös ymmärtämään, että muusikot ovat vallan villiä sakkia. Toki tajusin, että en mikään erikoinen soittaja voinut olla, mutta oli ne opettajat vähän ihmeissään, että kuinka joku voi kuitenkin senkin verran osata, vaikka oli vasta kolme kuukautta soittanut. Ihan täydestä meni meikäläisen soitto niissä pelimannipiireissä. Syksyllä sitten liityimme serkkupojan kanssa Kivijärven pelimanneihin eli ihan bändisoitantaa. Ei me varmaan missään kesälomareissuilla käyty - mitä nyt taas vähän Jyväskylässä ja siinä jossain lähellä. Mökillä kai olisi voinut olla, mutta aloin viihtyä siellä aina vaan vähemmän ja vähemmän.

Yleisurheilun lopetin kai käytännössä kokonaan. Muistaakseni en enää tuona kesänä osallistunut mihinkään kisoihin. Jalkapalloa kyllä käytiin pelailemassa, mutta urheilemiset olivat siinä.

Syksyllä äiti osti talon Kivijärven kirkonkylän ulkopuolelta. Matkaa keskustaan ja kouluun oli varmaan kolmisen kilometriä ja minä kyllä tulkitsin tuon paikan "korveksi", koska se oli niin kaukana kylältä. "Korpitalossamme" oli kuitenkin ylellisyyksiä, kuten suihku, keskuslämmitys ja sisävessa, joten mukavaahan ja ennen kaikkea vaivatonta se siinä mielessä oli. Pyörällä pääsin näppärästi kouluun naapurin Markun ja melkein naapurin Vilhon kanssa yhtä matkaa. Kyllähän se matka sitten syksyllä ja talvella ärsytti, kun oli pimeää, kylmää, märkää ja liukasta, mutta niin siihen vaan totuttiin.

Syksyllä siis alkoi viimeinen oppivelvollisuusvuosi keskikoulun viimeisellä luokalla. Ihan sama meininki kuin ennenkin eli pärjäsin ihan hyvin ja meillä oli tavattoman mukava matematiikan opettaja, jonka ansiosta sitten tavallaan taisin tehdä elämäni yhden suurimmista typeryyksistä seuraavana keväänä, mutta palataan siihen.