Vuosi 1974. Täytin 17. Hiihdon MM-kisat Falunissa Ruotsissa ja se kuuluisa vuosi, jolloin siirryttiin puusuksista lasikuituun. Suomen menestys jäi kahteen mitaliin - hopeaan ja pronssiin Juha Miedon ja Helena Takalon hiihtojen ansiosta. Euroviisuissa jyräsi ABBA Waterloollaan ja Suomen sijoitus 12/19 - Carita Holmström. Yleisurheilun EM-kisoissa Roomassa suomalaisilla oli hurja menestys neljä kultaa, yksi hopea ja viisi pronssia ja kokonaissijoitus mitalien määrän mukaan huikeasti viides.

Talvi alkoi tietenkin normaalilla koulunkäynnillä ja lukio-opiskelu maistui - keskiarvoni parani ja oikeastaan vain matematiikan hankaluudet harmittivat. Olin löytänyt hyviä kavereita Saarijärvellä ja tavallaan ikävät muistot kiusaamisista väistyivät. Oikeastaan se touhu oli vallan leppoisaa. Silloin tällöin viikonloppuisinkin hengailtiin Saarijärvellä, jos vaan meillä oli joku kyyti paikallisiin menopaikkoihin. Muuten en muista koko talven kuvioista mitään ihmeellistä, paitsi sen, että veljeni ei tykännyt armeijasta ja sitä tarinaa aina välillä saatiin kuulla.

Vielä edelleenkin soitin Kivijärven pelimanneissa, mutta en niin aktiivisesti kuin edellisvuonna, koska he treenasivat viikolla ja minähän olin Saarijärvellä. Yksi viikonloppu vietettiin Jyväskylässä, missä YLE:n studiolla äänitettiin muutama ohjelmistomme biisi. Olihan se hienoa, kun saatiin oikein studiossa touhuta. Vappuna olin hillittömässä flunssassa - piti lähteä serkkupoikien kanssa jonnekin vähän vappua viettämään, mutta jätinpä väliin.

Kesäloman alkaessa oli tavallaan tylsää, koska ensin minulla ei ollut Kivijärvellä mitään tekemistä. Kesän aikana luin paljon, pelattiin jalkapalloa ja silloin tällöin kävin Saarijärvellä viikonloppuisin, kunhan vaan kyyti järjestyi. Katajan tehtaalla olin töissä jonkin aikaa, mutta muuten en oikeasti muista koko kesänä tapahtuneen oikeastaan mitään kummallista. Eihän me tietenkään missään lomaa vietetty eli oli pääasiassa melkoista lööbaamista koko kesä. Varmaan ihan hyvä. Ihan loppukesästä eli oikeastaan ja syksyn puolella kävin elämäni ensimmäisen kerran oikein "Hellssingissä", kun lähdin Kivijärven Osuuspankin reissulle katsomaan Suomi-Ruotsi maaottelua stadionille. Olin siellä erään tuttavamme luona yötä ja tämän perheen isäntä sitten ajelutti meitä ympäri kaupunkia ja se, mitä jäi mieleen, oli se, että ajattelin etten kuuna päivänä aja autolla siellä "hirmuisen suuressa kaupungissa". No, sekin ajatus sitten muuttui.

Syksyllä sitten taas palattiin kouluun, mikä oli minusta ihan sairaan mukavaa. Samassa koulussa olivat nyt molemmat äidin puolen serkkuni, joista vanhemman kanssa asuin edelleen samassa paikassa kuin eka kouluvuonna. Matematiikkaa lukuunottamatta sain kokeista pääasiassa ysejä ja mm. ainekirjoituksesta olin saanut hyvin kiinni ja siinäkin alkoi opettajan tiukkuudesta huolimatta tulla hyviä tuloksia. Hyvän kaverini innoittamana aloin lenkkeillä ja vallan nopsaan kunto kasvoi niin, että tein monta kertaa viikossa yli kympin juoksulenkin eli kasvatin peruskuntoa. Koulupäivät olivat pitkiä eikä siinä mitään kummallista ollut - illat tein läksyjä ja kävin juoksemassa ja sillä tavoin aika kului näppärästi. 

Mummo eli äitini äiti loukkaantui pahasti syksyllä, kun hän meni setvimään lehmän sotkeentunutta liekaketjua. Siinä se lehmä vähän pillastui ja mummon jalka sotkeutui siihen ketjuun ja poikkihan siellä sitten joku luu meni. Siitä seurasi aika pitkä sairaala-aika jalka kipsissä ja liekö se sitten syynä, että aineenvaihdunnan hidastuminen vauhditti mummoon iskenyttä syöpää. Joulun tienoilla Juliana jo kellersi pahasti eikä mikään ruoka maistunut ja niillä tienoin hän sitten joutui sairaalaan.

Jarmo-veli oli aloittanut ATK-alan opiskelunsa pääkaupunkiseudulla syksyllä ja hän ei sitten käynyt Kivijärvellä koko syksynä. Jostain kumman syystä äiti ei kertonut veljelleni, että mummo oli huonossa kunnossa ja siitäkös velimies sitten suuttui asian viimein tullessa hänen tietoonsa. Nämä oli aina vähän ikäviä nämä veljen purkaukset.

Syksyllä 1974 aloin oikeasti kokea stressiä matematiikan ja fysiikan takia. Ihan tänä päivänä uskallan sanoa ääneen, että opettajat olivat huonoja. Kyllä he asiansa tiesivät, mutta opettamisen tavat olivat miljoonan vuoden takaa. Hillitön esitelmätahti ja jos et pysynyt kärryillä, niin mitäpä sitten - ei sen väliä. Etenkin matematiikkaa opettanut koulumme rehtori oli pelottava eikä häneltä voinut kysyä, jos jotain ei ymmärtänyt. Stressitila painoi suorituskykyäni hitaasti alaspäin ja siitä seurasi, että aloin oikeasti ahdistua koko hommasta. Siihen aikaa ei ollut mitään psykologeja eikä kuraattoreja ja niinpä tuo ahdistus vain pääsi kasvamaan. On vaikea enää muistaa ja tajuta asioita yli neljänkymmenen vuoden takaa, mutta nykypäivän tietämyksellä itsestäni, uskon, että olin vaipumassa masennukseen. Sitä ei silloin vielä tajuttu lainkaan ja pidettiin ihan vaan vanhojen eukkojen heikkoutena ja horisemisena. Eihän nuoret voineet masentua. Homma meni sellaiseksi, että en sitten edes yrittänyt selvitä matematiikan ja fysiikan tehtävistä ja niinpä numerot heikkenivät niissä aineissa. Vielä lukion tokalla kaikki muut oppiaineet pysyivät kiitettävän puolella eli muutenkin vahvat aineeni olivat edelleen stressaantumisesta huolimatta hyviä.  

Joululoma meni sitten hieman raskaissa merkeissä mummon sairauden takia, mutta ehkä se rauhoitti hetkeksi. En kylläkään muista juuri mitään koko ajasta eli ehkä se stressaantuminen ja masennuksen hiipiminen vaikutti niin, että en enää oikein muista koko ajasta kovinkaan kummallisia.

Siinä joululomalla oltiin kavereiden kanssa Karstulassa ihan vaan hengailemassa paikallisella tanssilavalla ja siellä tutustuin hyvän ystäväni serkkuun. Noista ajoista sitten hiljalleen, todella hitaasti ja hiljalleen, otti ensiaskeleensa melkoisen pitkään kestänyt seurustelu tämän tytön kanssa, mutta siihen palataan tulevissa tarinoissa.