Olenko minä addiktoitunut? Olenko addikti? Netistä löysin määritelmän tälle sanalle ja sehän tarkoittaa yksinkertaisesti huumeesta tai lääkeäineesta riippuvainen henkilö. Näillä selityksillä voin huokaista helpotuksesta, koska en ole mitenkään riippuvainen sen enempää huumeista kuin lääkkeistäkään. Pari pilleriä on pakko ottaa joka päivä, mutta niillä hoidetaan geenien mukanaan tuomia sairauksia ja vaikka nuo unohtuisivat, niin en saa minkäänlaista tutinaa enkä vapinaa aikaiseksi.

En ole kuuna päivänä kokeillut mitään huumetta. En ole edes törmännyt moisiin myrkkyihin, vaikka kuulemma erityyppisiä poltettavia ruohoja (marihuana ja hasis) olisi hyvinkin mahdollista saada. Pääni on kuitenkin ihan pienestä pitäen ollut tarpeeksi sekaisin, enkä näin ollen koe minkäänlaista tarvetta sekoittaa sitä yhtään enempää noilla kielletyillä aineilla .

Lääkkeillä on helppo saada addiktio aikaiseksi. Olen kuitenkin ollut siinä mielessä erittäin hyvässä asemassa, että en ole koskaan kärsinyt päänsäryistä, jotka vaivaavat suuren suurta osaa kansakuntamme väestöstä. Päätäni särkee erittäin harvoin ja jos tuo kipuilu jatkuu kokonaisen päivän, otan kyllä helposti buranaa tai vastaavaa. Siihen se sitten kipuilu jää enkä ole joutunut jatkamaan kuuria. Jalkoja särkee usein reumaattisuuden vuoksi ja onhan tuo toinen lonkaa välillä hyvinkin kipeä, mutta näihinkään vaivoihin en ole ihmeemmin lääkkeitä ottanut, joten särkylääkeaddiktiotakaan ei ole päässyt tulemaan.

Kaikkialla maailmassa on tietenkin tuttua ihmisten koukkuuntuminen alkoholiin ja tupakkaan. Tupruttelin nikotiinia elimistööni joskus nuorena - parikymppisestä eteenpäin muutaman vuoden ajan enemmän tai vähemmän, mutta sitten kun aloitin maratonharrastuksen, lopetin koko savustuksen enkä enää poltellut muuta kuin joskus juhlissa ja matkoilla. Syksyllä 1993 olen viimeksi tupakoinut, mutta sen jälkeen en ole edes maistanut eli kohtahan on mahdollisuus viettää 25-vuotisjuhlia. Nikotiiniaddiktio on raju. Tiedänhän minä sen, mutta itse en kokenut tupakasta vieroittumista mitenkään hankalana. Ilmeisesti poltin niihin aikoihin niin vähän, että elimistö ei tarvinnut lisäannosta mitenkään paljon ja jonkinlainen motivaatio ilmeisesti heräsi, kun aloin ajatella terveys- ja taloushaittoja. Jos aski maksaa 5€ ja polttaa paketin päivässä, niin siitä tulee 1825€ vuodessa eli 18250€ kymmenessä vuodessa. Missähän ne minun säästämäni yli 40000€ ovat? Tosin en minä pakettia päivässä polttanut eli säästö lienee todellisuudessa pienempi.

Alkoholi on tietenkin toinen yleisesti hyväksytty addiktion aiheuttaja. Missä se raja kulkee, että onko jo koukkuuntunut vai onko hallinta täydellinen? Siihen on varmaan hirveän vaikea vastata. Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana olen jatkuvasti vähentänyt juomistani, koska se vaan ei ole oikein maistunut minulle. Pari olutta tai pari viiniä silloin ja tällöin, mutta sitten on väsymys vienyt voiton ja niinpä määrät ovat jääneet alhaisiksi jo kauan sitten. Liekö sitten joku vanhenemiseen liittyvä juttu tai joku vatsahappo tai muu entsyymivaiva, mutta jo pitkän aikaa olen tullut alkoholista huonovointiseksi ja päätynyt närästymään oikein kunnolla? Niinpä tein jo reippaasti yli vuosi sitten päätöksen, että mitä turhaa litkiä moisia juomia, kun niistä ei ole muuta kuin harmia. Minä ja alkoholi emme enää ole kavereita. Absolutisti en kuitenkaan ole - kyllä minä hyväksyn alkoholin juonnin, mutta se ei vaan ole enää minun juttu. Ehkä ensi kesänä tai viiden vuoden päästä, mutta pärjään mainiosti ilmankin, joten mitä turhaa. Eipä siis ole addiktiota siihen suuntaan.

Lääkärit puhuvat paljon makean addiktiosta. Minut on pienenä lapsena totutettu pullaan, leivonnaisiin, karkkiin, sokeriin ja kaikkeen makeaan niin täydellisesti, että nuo tuotteet maistuvat edelleen. Välillä on kuitenkin pitkiä jaksoja, että en syö mitään makeaa, mutta jonkinlainen sokerihiiri minä kyllä olen. Limsa ei kuitenkaan ole sellainen, joka minua houkuttaisi kovasti. Harvoin minä limsaa ostan, mutta toki joskus. Jyväshyvän kaurakeksit ovat ehkä vakavin herkuttelukoukkuni.

Vaan löytyypä yksi oikein ISO KOUKKU. Olen nääs nimittäin saanut ihan pienen pienestä alkaen juoda rajattomasti kahvia. Olen aivan varma, että luustoni ja pehmeät kudokseni ovat kofeiinin kyllästyttämät ja mahdollisessa ruumiinavauksessa sisältäni höyrystyy vahva tummapaahtoinen tuoreen kahvin tuoksu vastapainona muille samalla laitoksella mätäneville kalhoille. Sen mitä nyt muistan, niin olen kerran elämäni aikana ollut kuukauden juomatta kahvia jonkun hullun vedonlyönnin seurauksena. Sehän oli ihan kamalaa. Fyysiset vieroitusoireet ovat lähinnä päänsärkyä, mutta kofeiini haihtuu elimistöstä nopeasti ja kahvin tarve katoaa muutamassa päivässä, mutta henkisesti se on raastavaa. Kahvi tuoksuu kaikkialla. Siitä ei pääse pakoon missän päin maailmaa ja minun maailmani on joka tapauksessa ollut pääasiassa Suomessa, missä juodaan kahvia reippaasti joka paikassa. Kahvia tarjotaan kylässä, sitä litkitään työpaikoilla, mikä tahansa linja-auto- tai rautatieasema tai vastaava paikka levittää ihanaa kahvin tuoksua ympäristöön ja niinpä vähänkin kofeiiniaddiktoitunut ihminen on kovilla.

Kerran laskin juoneeni kaksi säiliörekallista kahvia elämäni aikana ja tämän laskutoimituksen jälkeen olen varmasti kasvattanut juomamäärää mukavasti. Sen verran olen viisastunut, että olen luopunut työpaikkatervan juonnista itse asiassa jo viisitoista vuotta sitten. Koulussa kahvi seisoo pitkän aikaa pannussa ja kuten melkein kaikissa työpaikoissa, niin porukat kantavat sinne tarjouskahveja ja kun olemme täällä kotona jo kymmenen vuoden ajan juoneet vain kalliita vahvapaahtoisia tummia sekoituksia, niin ne halpahallisumpit eivät oikein maistu. Suurin syy kahvin lopettamiseen töissä oli kyllä silloin alkanut verenpainetauti. 

Kylläpä taas tänään jo suhteellisen varhain aamulla keittiössämme alkoi tuntua ihana tuoksu, kun herkullinen kahviherkkuni valui hiljalleen mokkamaisterin suodattimen läpi levittäen suloista aromiaan koko kartanomme joka soppeen. Näin se lähti taas päivä liikkeelle. 

kahvi.jpg