Siirryyttiinpä vuoteen 1980. Täytin juhlavat 23 vuotta. Oli olympiavuosi. Talvikisat kilpailtiin Lake Placidissa, missä suomalaisurheilijat saivat yhdeksän mitalia - yksi kultainen, viisi hopeaa ja kolme pronssia. Kultaa sai mäkihyppääjä Jouko Törmänen. Nämä kisat jäivät historiaan ensinnäkin sen takia, että Juha Mieto hävisi kullan 15 kilometrin hiihdossa partakarvan mitalla (=yksi tuhannesosasekunti) ja siitä, että USA:n miesten kiekkojoukkue teki ihmeen ja voitti Neuvostoliiton loppuottelussa. Kesäkisat Moskovassa olivat aika torsot, sillä läntinen maailma boikotoi kisoja, koska Neuvostoliitto osallistui Afganistanin sisällissotaan. Suomi saavutti lopulta kolme kultaa, yhden hopean ja neljä pronssia. Kullan saivat Pertti Karppinen soudusta, Esko Rechardt purjehduksesta ja Tomi Poikolainen jousiammunasta. Euroviisut hujautettiin Hollannissa ja siellä Vesku Loiri yritti Huilumiehellä saada aikaan menestystä, mutta toisin kävi - viimeinen sija napsahti kuudella pisteellä, kun voittaja, Irlannin Johnny Logan sai 143 pistettä. Viisuihin osallistui 19 maata. Jääkiekon MM-kisoja ei pidetty olympiavuoden takia.

Alkuvuosi meni kättä kuntouttaessa. Kaikki muu onnistui, mutta minulla oli siinä kohtaa telinevoimistelukurssit liikunnan erikoistumiskurssilla ja sitä en pystynyt tekemään. Homma laitettiin toimimaan sillä tavalla, että osallistuin telinevoimistelun erkoistumisjaksolle seuraavana talvena. Vasen käsi oli hieman voimaton ja holtiton ja siitä johtuen pianonsoitto oli hieman hankalaa. Niinpä keksin sitten mennä vapaahetkinä Musica-rakennuksen saliin soittamaan urkuja oikealla kädellä ja jaloilla. Eihän se mitenkään kuulunut ohjelmaan, mutta olipa oma huvinsa.

Opiskeluun kuului kasvatustieteellisen tutkimuksen tekeminen ja erilaisten oppituntiharjoitusten teko erikoistumisaineiden töiden lisäksi. Kaiken kaikkiaan opiskelu oli kaiken kaikkiaan helppoa siinä kohtaa elämää. Aikaa kului tietenkin paljon Irmelin kanssa touhutessa. Käytiin varmaankin Kivijärvellä, Kotkassa ja Helsingissäkin.

Musiikin erikoistumiskurssilla kävin lauluopinnoissa Vieno Roineella, joka aina kehui minun lauluani ja ehdotti, että jatkaisin lauluhommia. Niinpä hain keväällä konservatorioon ja hassua kyllä, pääsin sisään. Oli sinne muitakin hakijoita ja pari-kolme minun tuntemaani kaveria pääsi myös sinne laulua kohentamaan. Opinnot alkoivat sitten syksyllä laulunopettaja Kalle Kinnusen opastuksella. Kalle oli loistava opettaja ja kyllä hänen oppinsa kantoivat pitkälle sen parin vuoden ajan, mitä sitten ehdin hänen opissaan käydä, ennen kuin muutimme pois Jyväskylästä.

Toukokuussa sitten keksimme, että mennäänpä kihloihin. 15. toukokuuta eli äitini syntymäpäivänä, jolla ei kyllä sinänsä ollut mitään merkitystä eli emme sitä tähdänneet siihen äidin juhlapäivään, mutta sattui vaan olemaan sopiva päivä. Ei meillä mitään suurenmoisia juhlia pidetty, mutta kai jokunen meidän kavereista kävi kahvilla.

Kesäksi sain ensin töitä kaupungin kesäsiirtolasta muutamaksi viikoksi, mutta sitten Jyväskylän kaupunkiseurakunta pyysi minua koko kesäksi soittelemaan rippikouluissa ja joissain messuissa eikäpä minulla ollut mitään sitä vastaan, koska siinä sitten sai ansaita koko kesän ajan ja kaiken lisäksi tosi hyvällä liksalla. Mukava homma eikä oikeasti rasittanut. Irmelikin sai Jyväskylästä kesähommia yhden ravintolaketjun siivousjutuissa, mikä taas oli raskasta duunia ja huonosti palkattua. 

Mukavaahan siinä oli kesää viettää ja Irmeli muutti sinne D 617:ään, kun kurssikaverini lähti kesäksi Kokkolaan. Siitä alkaen eli kesäkuun ensimmäisestä päivästä 1980 alkaen olemme asuneet Irmelin kanssa saman katon alla eli 40 vuotta alkaa olla lähellä.

Kesä sujui mukavasti Jyväskylässä ja toki kävimme Kivijärvellä ja Kotkassa.

Syksyllä sitten aloitin OKL:n kolmannen vuoden opiskelut. Viimeiseen varsinaiseen opiskeluvuoteen kuului opetusharjoittelua sekä normaalikoulussa että jossain tavallisessa kyläkoulussa, jossa oli yhdysluokka. Kasvatustieteen lopputyötä piti tehdä ja mahdolliset rästityöt, kuten minulla loukkaantumisen takia väliin jääneet telinevoimistelun osiot. Kolmas vuosi oli todellakin helppo verrattuna kahteen ensimmäiseen ja siksipä minulle jäi aikaa harrastaa ja tehdä muutakin kuin pelkästään ravata yliopistolla. Liityin Jyväskylän Studiokuoroon, johon piti olla kova pääsykoe, mutta josta selvisin kertomalla Matti Vainiolle, että olen tenori ja laulan konservatoriossa. Kai se Vainio sitten ajatteli, että jos on konsikseen päässyt, niin löytyy kuorostakin paikka. Studiokuoro oli ja on edelleen kovatasoinen porukka ja kyllähän se oli mahtavaa, kun eka kerran eläessään sai laulaa kuorossa, joka todella soundasi mahtavasti. Siitä tuli minulle myös elämäni kuorokoulutusakatemia. Sen verran vaikeita monet Studiokuoron laulut olivat, että niitä piti kovasti treenata ja sitä mitä en ehtinyt kunnolla harjoitella, joutui toden teolla solfaamaan ja se jos mikä, opetti kuorolaulamista.

OKL:n kolmas vuosi toi myös tullessaan näkyviin ihmisten ikäviä puolia. Yksi minun opettajaopiskelujeni pätevöitymistodistuksen tärkeimpiä arvosanoja oli ns. opetustaidon arvio. Se muotoutui yksinkertaisesti siitä, että meillä oli neljä harjoittelujaksoa, joista kolme arvioitiin. Arvioitsijat olivat varsinainen luokanopettaja ja didaktiikan lehtori. No, sehän kuului opiskeluumme ja oli tietenkin itsestään selvä juttu, mutta se kilpailu hyvistä arvosanoista oli aika rankka. Olihan se stressaavaa, koska kukaan ei tietenkään halunnut epäonnistua, mutta kun omaa onnistumista haluttiin pönkittää puhumalla pahaa toisista ja jopa valehtelemalla, ei tuo toiminta minusta ollut oikein reilua. Minä en osannut enkä halunnut mollata toisia harjoitusaikana, mutta sitten opiskelujen päätteeksi, kun kaikki oli jo pöytään lyöty ja allekirjoitettu, kävin sanomassa yhdelle täydellisesti nenästä vedetylle lehtorille, mitä oli tapahtunut. Ei sanonut mitään. Kovasti tuota kritisoitiin tuota opetustaidon arvostelua, koska monessa tapauksessa se oli arvostelijan subjektiivisia arvoja huomioivaa. Ihmiset kun nyt ovat niin erilaisia. Arvosanojen muodostuminenhan oli useiden henkilöiden antamien arvosanojen keskiarvo. Uskoisin, että ne todella hyvät opettajat ja myös ne, joilla saattoi olla vaikeuksia, erottuivat joukosta helposti. Perseennuolijat olivat oma joukkonsa. Arvostelijoiden antamat numerot olivat periaatteessa salaisia, mutta esim. minä sain koko arsenaalini tietooni. Sain todella huippuarvosanat musiikin ja alkuopetuksen osioista, jota en ensimmäisen osalta ihmetellyt lainkaan, mutta tuo alkuopetus oli minulle yllätys. Iso yllätys oli myös liikunnan opetuksen arvio, josta sain paljon paremman arvionnin kuin saatoin uskoakaan. Erikoinen juttu oli se, että eräästä jaksosta sain didaktiikan (= opetusoppi) lehtorilta erittäin hyvän arvosanan, mutta luokanopettajalta tosi huonon. Oli aika outoa, kuinka se oli mahdollista, sillä muistan itse tämän jakson sujuneen hyvin. Taisin tuossa juuri hetki sitten ottaa perseennuolennan ja toisten selän takana puhumisen puheeksi - ei ollut minun juttu.

Syksy sujahti mukavasti yhteiselämää treenaten, kuorossa laulaen ja opiskelujen loppusuorahommia valmistellen. Joululomalla käväistiin Helsingissä, mutta olimmeko joulun pyhät Kotkassa vai Kivijärvellä - sitä minä en muista.