Nyt sitten siirryttiin jo vuoteen 1983. Alkoi tuo suunta kohti keski-ikää, koska täytin 26. Hiihtohommissa ei ollut arvokisoja. Kautta aikain ensimmäiset yleisurheilun mm-kisat pidettiin kesällä Helsingissä. En käynyt katsomassa kisoja, koska liput olivat julman kalliita. Suomi sai kolme mitalia - yksi kutakin ja kirkkaimman heitti Tiina Lillak keihäässä. Jääkiekon MM-karkelot tanssittiin Länsi-Saksassa - sillonhan se vielä oli jaettu maa. Suomi pelasi huippusurkean turneen ja oli putoamisvaarassa, mutta sentään Italia jäi taakse - sijoitus 7.

Talvi 1983 Vihdissä oli meidän ensimmäinen ja osoitus siitä, miten surkeita talvet saattoivat olla Etelä-Suomessa. Oli toki lunta ja jäätä, mutta olipa sitten huonojakin kelejä. Siihen mihin oli Keski-Suomessa tottunut, oli jätettävä historiaan ja opeteltava tajuamaan eteläsuomalaista talvea. Oli meillä toki hiihdettäväksi asti lunta, mutta hieman epävakaistahan se oli. Irmeli aloitti työt Nummelassa ja sai ajokortin, mikä toki helpotti huomattavasti elämäämme. Ei oltu niin kauheasti kiinni siinä, että minä vien ja haen. Aika kului pääasiassa Essin hoidossa, kuoron treeneissä ja esityksissä, opettajien peli-illoissa ja toki sukulaisten luona vieraillessa. Kärsin aika lailla ihottumasta, joka tuli käsiini. Pahimmillaan kädet tulehtuivat pahasti ja olin joskus keväällä kaksi viikkoa sairaslomalla pelkästään sormi-ihottuman vuoksi. Sen verran raju se tauti oli. Syytä ei vielä tiedetty ja siksi altistuin jatkuvasti allergiaa aiheuttaville aineille. Muuten päivät kuluivat joutuisasti ja pääsin hiljalleen koulutyöhön kiinni ja homman realismi valkeni hiljalleen. Työpaikassani en oikein viihtynyt, mutta hyvinä puolina olivat mm. koulun läheisyys ja ihan tavalliset koululaiset. 

Essi oli päiväkodissa Vihdin kirkonkylällä ja viihtyi hyvin. Kehitys oli nopeaa ja vallankin puhetta alkoi tulla varsin varhaisella iällä. Ostimme elämämme ensimmäisen väritelevision - Saloran. Vihdissä näkyi upeasti kaksi kanavaa, mutta kolmosen saapuminen oli vielä kaukana. Puhelinkin hankittiin - sekin oli ihan valtavan suuri hankinta noihin aikoihin ja koska Irmelin syksy oli mennyt pienellä äitiyspäivärahalla eikä minullakaan mikään kaksinen palkka ollut, niin puhelimen hankintaa piti odotella. Jos oikein muistan, niin meidän puhelinnumero oli 8152. 

Kesä alkoi viileänä, mutta koska Irmelin ensimmäinen kesäloma oli jo kesäkuussa, menimme Kivijärvelle heti koulujen päätyttyä. Mökillä oltiin jonkin aikaa, mutta sitten toki kesä meni pääasiassa kotioloissa. Käytiin myös Kotkassa ja Helsingissäkin. Sulo-enoni  täytti 50 ja minä kävin yksin juhlissa.  Mini hajosi - kansi halkesi ja oli pakko hankkia jonkinlainen uusi kärry. Me kun emme koskaan ole olleet erikoisemmin autoihmisiä, niin meillehän on kelvannut mikä vaan nelipyöräinen ja siksipä en nikotellut yhtään, kun päädyttiin Ladaan. Ihan se kuuluisa 1200L, laatikkomalli pyöreine lamppuineen. Hyvä auto. Kyllä aika moni ihmetteli, että miten nyt Lada, mutta siinä oli kaikki tarpeellinen - erittäin edullinen ja helppohoitoinen. Me tykkäsimme siitä autosta ja myöhemmin kaikista muistakin Ladoistamme. Muuten emme tehneet mitään varsinaista kesälomareissua - aika hiljaista se puoli oli silloin.

Koulu alkoi syksyllä ja homma oli toki jo ihan tuttua. Jonkinlaista painia kävin sisälläni jo silloin, että pitäisikö vaihtaa koulua, koska en todellakaan viihtynyt siellä. Sitkeästi kuitenkin pysyttelin Niuhalassa, koska koulumatkani oli 30 metriä eli olihan siinä ajan ja rahankin säästöä. Pääsin myös musiikkiopistoon lauluoppilaaksi, mutta siitä tuli lopulta pettymys, koska opettaja muodollisesta pätevyydestään huolimatta oli aivan surkea. Mukava ihminen, ei siinä mitään, mutta enpä siellä sitten mitään oppinut ja parissa vuodessa taisin sitten kyllästyä. Lisäksi totesin jossain vaiheessa lauluani äänitettyäni, että klassinen laulutyylini oli sikamaisen rumaa ja palasin luonnon laululintuseksi. Pitkän päälle laulukoulutuksesta on kyllä ollut hyötyä, koska laulutekniikkaa voi käyttää myös puhuessa ja minulla ei työssäni tarvittavasta äänenkäytöstä huolimatta ole koskaan ollut äänivaikeuksia.

Viihdyimme Vihdissä. Ympyrät olivat pienet, mutta Helsingin läheisyys ja luonto olivat positiivisia piirteitä ja aloimme hiljalleen  tottua kylän hiljaiseloon. Talomme naapurit olivat tavattoman mukavia ja aloimme aina silloin tällöin pitää pieniä juhlia keskenämme. Vieressämme asui opettajakaverini ja hänen metsästäjämiehensä, alakertaan muutti sittemmin Kertun kummeiksi päätyneet kaverimme, Essin ikäinen tyttö muutti (toki perheensä kanssa) jossain vaiheessa taloon ja yksi yläkoulun opettaja asui siinä silloin ja asuu muuten edelleenkin. Huolimatta siitä, että kyseessä oli kerrostalo, niin siellä vallitsi kyllä ihan uskomaton henki. Oli todella mukava asuinpaikka.

Syksyllä tietenkin jatkoin kuorolaulua ja kävin pelailemassa yhdistyksen peleissä, luin paljon ja kai me aika tiuhaan kävimme Helsingissä sisarusten luona ja Kotkassa Irmelin vanhemmilla. Sitä en muista, ajelimmeko Kivijärvellä, mutta sellainen tunne on, että kerran käväisin itsekseni siellä äitiä ja sukulaisia moikkaamassa. Olihan tuo matka sen ajan teillä ja Ladalla melkoinen hyppy. Minä en muutenkaan ole koskaan ollut mikään automies.

Vietimme sitten ensimmäisen joulumme Vihdissä, ellen nyt taas ole aikajanalla pahasti pielessä. Näin sekin vuosi kului.