Vuosi 1984 oli sitten taasen olympiavuosi. Talvikisat pidettiin Sarajevossa, Jugoslaviassa. Suomalaisurheiljat saalistivat 13 mitalia, joista neljä kultaista. Nämä kisat olivat Marja-Liisa Hämäläisen (sittemmin Kirvesniemi) suuret kisat -  Marja-Liisa saavutti nimittäin kolme kultaa. Suomen neljännen kullan hyppäsi Matti Nykänen suurmäessä. Euroviisut pidettiin Luxemburgissa, missä Kirka hengaili yhdeksänneksi yhdeksäntoista kilpailijamaan joukossa. Lätkän MM-kisoja ei O-kisojen takia pidetty. Kesäolympialaiset pidettiin Los Angelesissa, mutta nehän olivat melkoiset tynkäkisat, koska Neuvostoliiton johdolla suurin osa itäblokin maista boikotoi noita karkeloita. Niinpä Suomelle irtosi kaikkiaan 12 mitalia, joista neljä oli kultaista - Juha Tiainen moukarista, Arto Härkönen keihäästä, Pertti Karppinen soudusta ja Jouko Salomäki painista. 

Talvella 1984 päästiin hiihtämään ja luistelemaan. Muuten aika kului tietenkin kotihommissa, kuoron, yhdistysurheilun ja laulutuntien touhuissa. Essi kasvoi hyvää tahtia ja puhui paljon - erittäin paljon! Hän oli herkkä saamaan korvatulehduksia ja minä taas olin herkkä saamaan käsi-ihottumaa. Muuten kai olimme terveitä. Aina silloin tällöin käytiin Helsingissä, Kotkassa ja saattaa olla, että käytiin Kivijärvelläkin talven aikaan esim. hiihtolomalla, mutta siitä en ole ollenkaan varma. Mitään muita erikoisia matkoja ei tehty.

Jossain vaiheessa alkuvuotta ajattelin, että alan hölkkäillä, kun tuntui siltä, että "tarttis tehä jottain". Olinhan minä toki koko ikäni juoksennellut, mutta vakavampaa lenkkeilyä en muutamaan vuoteen ollut harrastanut. Vaikka en mikään nikotiiniaddikti varsinaisesti ollut, niin olinhan minä tupakkaa poltellut useamman vuoden ajan, mutta sekin sitten jäi siinä vuoden 1983 lopuilla. Ehkä hapenottokykykin jossain määrin parani ja kun en edes ollut mitenkään painava - päinvastoin aika laihassa kunnossa, niin juoksemisen aloittaminen kevättä vasten oli varsin helppoa. Yksi työkaveri - silloin hieman alle viisikymppinen - oli innokas juoksija ja hieman houkutteli minua aloittamaan hyvän harrastuksen. Varsin nopeasti kunto nousikin ja lukuvuoden päätyttyä juoksentelin jo kevyesti yli kympin lenkkejä.

Eipä siinä sitten kesällä mitään sen ihmeempiä taaskaan tehty. Irmelillä oli lomaa jokusen viikon ja olimme tietenkin Kivijärvellä mökillä ja äitiä tapaamassa ja sitten tietenkin käytiin Kotkassa, mutta niihin ne reissut jäivät. Tähän hätään en muista yhtään, että oliko meillä mitään erikoista sinä kesänä. Leppoisaa ja rauhallista paikoillaan oloa.

Essi sairasteli korviaan jo aika pienestä. Aika monta kertaa sitä ajeltiin lääkäreihin korvia näyttämään ja sitten lääkitystä hakemaan. Jossain vaiheessa häneltä leikattiin kitarisat, mutta sitä minä en millään muista, minä vuonna. Ihan aika pienenä joka tapauksessa ja vaikka korvalääkäri oli ensin ajatellut laittaa putket, niin eipä niitä sitten tarvittukaan. Leikkaukseen ne Essin korvatautikierteet jäivät. 

Syksyllä sitten taas palattiin kouluun. Minä sain uuden luokan ja se oli sikäli hieman hassua, koska kyseinen luokka oli yhdysluokka eli minulla oli sekä kolmosia että nelosia. Muuten en muista koko lukuvuodesta 1984-85 mitään erikoista, mutta se oli kuitenkin kokonaisuudessaan helpompaa hommaa kuin ensimmäiset kaksi vuotta. Muuten en erikoisemmin viihtynyt siellä, mutta kun vaakakupissa oli lyhyt koulumatka (15 metriä) ja mahdollisuus sekä viedä että hakea Essi päiväkotihommista, niin ne painoivat vahvasti vaakakupissa.

Lisäsin juoksukilometrejä sitä mukaa kun kunto nousi ja silloin syksyllä 1984 päätin, että vielä minä kerran maratonin juoksen. Kuntoni oli noussut nopeasti ja ei minulle ollut temppu eikä mikään hölkytellä 10-20 kilsan pätkiä etenkin viikonloppuisin. Syksyllä 1984 muistelisin kuoromme edelleen laulelleen erilaisia juhlapyhiin kuuluneita lauluja ja koko ajan me myös harjoittelimme Gabriel Faurén Requiemia. Kävin musiikkiopistossa laulutunneilla, mutta se homma alkoi turhauttaa, koska (kuten aiemmin jo mainitsin) opettaja ei oikein ollut tehtävänsä tasalla. 

Kodin ulkopuolella elämä pyöri pääasiassa kuoron, lenkkeilyn ja yhdistyksen peli-illoissa. Varsinainen sosiaalinen elämä oli aika hiljaista. Meidän kummankaan työkavereista ei oikein irronnut vapaa-ajan seuraa satunnaisia tapaamisia lukuun ottamatta. Kävimme silloin ja tällöin veljeni ja Irmelin siskojen luona Helsingissä, mutta siinä se sitten oli. Kyllähän ne päivät ja viikot sujuvasti noinkin menivät.

Joskus loppukesästä tai alkusyksystä vaihdoimme autoa. Ladassa oli niin paljon pikkuvikoja, että päätimme ostaa hieman parempaa laatua ja päädyimme Opeliin. Tyyppi oli Kadett. Se oli vaaleansininen eikä ollut mitenkään kallis ja joka tapauksessa tosi paljon ketterämpi ja parempi ajettava kuin Lada - se on nyt oli itsestään selvä juttu.

Syksyllä selvisi, että Essille on tulossa veli tai sisko. Nythän me tiedämme, että velihän sieltä vähän juhannuksen jälkeen tuli, mutta siitäpä sitten seuraavassa chapterissa. 

Joulu vietettiin Kotkassa, minne oikein joulupukki saapui iltaa juhlistamaan. Saattoipa olla melkoisesti aikaa edellisestä pukkivierailusta Hovilan talossa.