Vuosi 1985. Hiihdon MM-kisat sivakoitiin Seefeldissä, Itävallassa. Norja saavutti viisi kultamitalia ja oli ylivoimainen menestyjä. Suomalaiset saivat kaksi kultaa - joukkuemäessä ja 15 kilsan hiihdossa, Kari Härkönen. Toki mitaleita vielä siihen aikaan tuli kaikista lajeista ja kokonaissaldo oli kuitenkin komea - yhdeksän mitalia. Euroviisuja kisailtiin Göteborgissa, missä Norja otti kautta aikain ensimmäisen voittonsa. Suomen edustajana oli Sonja Lumme, joka lauloi Eläköön elämä-laulun sijoittuen yhdeksänneksi 19 maan joukossa. Jääkiekon maailmanmestaruudesta kisailtiin Prahassa. Suomi sijoittui viidenneksi jättäen Ruotsin seuraavalle sijalle. Sitä ensimmäistä mitalia saatiin kuitenkin edelleen odottaa. Yleisurheilun osalta pidettiin arvokisojen suhteen välivuotta.

Uusi vuosi alkoi ihan tavalliseen tapaan. Koulua, kuoroa, lenkkejä, Essin hoitoa, vierailuja Helsingissä minun veljeni ja Irmelin siskojen luona. Arki oli hyvin säännöllistä vallankin, kun Irmeli odotti vauvelia ja niinpä viikot ja viikonloput vietettiin hyvin rauhallisesti. Vapaa-aikaa vietettiin talon väen kanssa - ei paljon, mutta aika ajoin. 

Lenkkeilin uutterasti. Irmeli oli töissä Nummelassa ja hyvin usein vein hänelle auton työpäivän päätteeksi ja kun hän sitten essin kanssa piipahti Nummelan isommissa kauppaliikkeissä, niin minä lähdin juosten kotiin. Hyvin suosittu oli ns. Irjalan lenkki, jota pyörin tiuhaan tahtiin monta kertaa viikossa. Se oli kertarykäisynä noin kympin pätkä. Joskus kiersin sen päälle vielä kirkonkylän. Hyvin suosituksi tuli myös ns. Vanjärven lenkki, joka ei kylläkään yltänyt ihan sinne asti, vaan siihen tietämille. Lähelle viittätoista se taisi kuitenkin sitten olla, kun vielä kiersin kotiin tuosta kylän ympäri. Kävin jopa aamulenkeillä, mutta tyydyin kyllä aina ihan puolen tunnin hissutteluun. Urheilukentällä sain mitatuksi itselleni melko tarkkaan viiden minuutin kilometrivauhdin, jolla kunto nousi hyvin - nopeus ei, mutta enhän minä sitä hakenutkaan.

Kantaattikuoro lauloi kaikissa suurissa kirkkovuoden juhlissa eli ei mitään suuria esiintymisiä, mutta hiljalleen siinä kehittelimme Faurén Requiemia, joka kehittyi koko ajan uuteen kuosiin. 

Kesäloman alku oli hyvin hiljainen ja rauhallinen. Vauvan syntymä oli laskettu jonnekin juhannuksen tienoille ja niinpä emme muistaakseni ihmeesti missään käyneet, mutta en minä sitä oikeasti muista. Pääasiassa olimme kotona. Irmeli oli jo äitiyslomalla ja minä kävin uutterasti lenkillä ja touhusin kotihommia. Paavo-Pekka syntyi sitten kesäkuun 29. päivänä Jorvissa. Irmelin äiti oli hoitamassa Essiä sen aikaa, kun minä olin sairaalassa. Irmeli ja vauva olivat kai pari päivää siellä, mutta aika pian he tulivat kotiin ja tavallinen arki pääsi alkamaan.

Minulla ei ole minkäänlaista mielikuvaa siitä, että kävimmekö me koko kesänä Kivijärvellä millään kokoonpanolla. Kotkassa todennkäisesti käytiin, koska matka Vihdistä sinne oli kuitenkin ihan siedettävä. Paavo-Pekka kastettiin heinäkuun lopulla Pyhän Birgitan kirkon raunioilla ja sehän oli ihan seurakunnallisesti iso juttu, koska raunioilla ei ollut kastettu ketään tosi pitkään aikaan. Ihan kirkkoherra Leino Hassinen tuli kastamaan - myöhemmin Leinosta tuli Venäjän vapautumisen myötä Inkerin piispa. Merkittävä pappi.

Elokuussa vähän ennen koulun alkua juoksin sitten elämäni ensimmäisen maratonin Helsingissä. Jaksoin kohtuudella, mutta hieman yliarvioin voimani ja viimeiset kilometrit menivät aika laahustellen. Neljän tunnin tietämille se meni. Muistaakseni oli aika hyvä ilma.

Syksyllä taas koulu jatkui normaalisti yhdysluokalla eli 3-4. luokan peräsimessä. Arki ja harrastukset olivat ihan samanlaiset kuin ennenkin. Mitään ihmeempää harrastusta ei siinä kohtaa voinutkaan ottaa, koska meillä kuitenkin oli kaksi pientä lasta. Lapset kasvoivat hyvää tahtia ja ainoastaan korvatulehdukset häiritsivät elämää oikein kunnolla. Paavo-Pekasta oli tulossa oikein kroonikko, mikä tietenkin huolestutti kovasti. 

Muuten ei sitten ollut mitään erityisen mainittavaa eli koulua, lenkkeilyä ja laulelua sekä kyläreissuja lähinnä sisarusten luona.