Vuonna 1987 täytin 30 vuotta. Hiihdon MM-kisat järjestettiin Oberstdorfissa ja sieltä suomalaiset toivat viisi mitalia, joista kaksi oli sitä kirkkainta lajia. Marjo Matikainen hiihdosta ja miesten mäkihypyn joukkuekisasta tulivat ne makeimmat lätkät. Euroviisut pidettiin Brysselissä ja sieltä suomalaisille järjestyi tuliaisiksi 15/22 Vicky Rostin esittämällä "Sata salamaa" kappaleella. Jääkiekon MM-kisoissa Wienissä Ruotsi vei maailmanmestaruuden ja Suomi aika totutusti viides. Yleisurheilun MM-kisat pidettiin Roomassa ja sielllä sai suomalaisittain suurimmalla innolla juhlistella Seppo Räty, joka vei keihään kirkkaimman mitalin. 

Talvi sujui palellessa. Joulusta alkoi hyvin kylmä ajanjakso, joka hellitti tosissaan vasta maaliskuussa. Tammikuun alussa oli viisi päivää yli kolmenkymmenen asteen kylmyystiloja, ei edes kehtaa puhua lämpötiloista. Muistan käyneeni silloin tällöin juoksemassa keveitä lenkkejä, mutta ei niitä voinut kovin uutterasti tehdä, koska kylmä kävi nilkoille ja ennen kaikkea hengitykseen. Laulut ja soittelut jatkuivat entiseen malliin, mutta sellainen ongelma syntyi, että laulaminen oli ajoittain hyvin vaikeaa, koska ääneni käheytyi ja oli limainen. Sitä outoutta kesti sitten itse asiassa lähes pari vuotta ennen kuin selvisi, että olen hyvin allerginen puun pölylle. Jätin kuitenkin laulamisen Kantaattikuorossa ja vastineeksi meni seurakunnan orkesteriin soittamaan viulua, mikä yllätti Kilpeläisen. Hän ei ollut koskaan kuullut, että soitan myös sitä vehjettä. Vaatimattomasti, mutta sen verran kuitenkin, että selvisin noin kuutosviulistina.

Lapset kasvoivat hyvää vauhtia ja jossain vaiheessa Essi alkoi soittaa viulua. En kuitenkaan muista, oliko se vuonna 1986 vai -87, mutta niillä tienoilla ja ilman muuta ennen koulun aloittamista. Paavon riesana olivat jatkuvat korvatulehdukset, joiden kanssa taisteltiin tosi pitkään.

Viihdyin hyvin Kuoppiksella, missä homma oli hyvin järjestelty ja ennen kaikkea opettajainhuoneen ilmapiiri oli kevyt ja rento. Sattuneesta syystä en kuitenkaan ollut siinä koulussa kuin pari vuotta, mutta opin kuitenkin ymmärtämään, että ainakin koulumaailmassa on työntekijöiden fiilis koko homman perusta. Uskoisin niin olevan kaikissa duuneissa. Opettaminen käy hankalaksi, jos opehuoneessa on liikaa kireyksiä. Palaan siihen jossain vaiheessa.

Juoksin edelleen paljon. Töistä oli kätevää hilpaista kotiin - matka oli reippaan kympin ja kun naapurini otti aina minun laukun mukaansa ja heitti sen kotimatkallaan meidän pihaan, niin homma toimi mainiosti.

Irmeli oli hoitovapaalla ja kuljetti lapsia Steiner-kerhoon, mikä oli vallan mukavaa, vaikka emme mitenkään suuressa määrin olleet mitään antroposifisen filosofian tuntijoita tai kannattajia. Siellä oli sopivasti seuraa lapsille ja touhu oli hyvin rauhallista ja leppoisaa.

Kesällä olimme muutaman päivän Hotelli Keurusselällä lomalla ja toki lomailimme Kivijärvellä ja Kotkassa, mutta vieläkään emme suuremmin matkustelleet. Vaikka Suomi hyvää vauhtia vaurastui, niin eihän se hirveästi meitä koskenut. Opettajan palkalla ja hoitovapaalla olleen lastentarhanopettajan tulot eivät olleet kovin kaksiset. Toimeen toki tultiin, mutta tarkkana sai olla.

Treenasin koko kesän kovaa ja kävin sitten elokuussa juoksemassa jälleen City Maratonin. Se oli kevyt rupeama, koska olin jo juossut monta vuotta säännöllisesti ja peruskunto oli toki kehittynyt koko ajan.

Syksyllä sitten koulut alkoivat siinä mielessä ikävässä tuulessa, että meidän koulussa yhdistettiin luokkia ja yhtäkkiä minulla oli yli kolmenkymmenen oppilaan suhteellisen reipasotteinen luokka. Hyvin meillä sujui, mutta kyllähän se töitä teetti. Essi ja Paavo-Pekka menivät päiväkotiin, mutta Paavon korvakierre jatkui edelleen ja se oli tietenkin hyvin vaikeaa. Josssain vaiheessa hänen kitarisansa leikattiin ja korvat putkitettiin, mutta paha liimakorva oli ja pysyi sitkeästi. Siinä syksyllä sitten saatiin homeopaattiselta lääkäriltä ohjeita ja sen kaltaista lääkitystä, että lopulta pahin kierre katkesi. Kuinka paljon ja mitä Paavo sitten kuuli noihin aikoihin, emme osaa sanoa, mutta ilmeisesti paha liimakorva vaikutti myös kuuloon - ainakin väliaikaisesti - ja niinpä aloimme puhua lääkärille, että onko mahdollista, että hänen kuulonsa on mennyt. Kuulo-ongelmaa ei kai lopulta ollut - ellei väliaikaisesti - mutta muuten poikaa kyllä tutkittiin ja myöhemmin sitten selvisi vähän muutakin.

Syksy sujui melkoisen raskaasti, koska siihen tuli niin paljon uusia muuttujia. Kyllähän siitä selvittiin, mutta eihän se mitenkään helppo pätkä ollut. Joululoma tuli sitten tosi tarpeeseen.