Lauluyhtyeellämme oli eilen illalla keikka. Sattui hauskasti aprillipäiväksi, mutta emme sitten juottaneet porukoille kuravettä, vaan teimme yhden kautta aikain parhaista keikoistamme ja tämä ei ole laisinkaan aprillia.

Koko eilisen homman yksi merkittävimpiä tekijöitä oli erinomainen äänentoisto. Periaatteessahan kuka tahansa voi kytkeä piuhat ämyriin ja laittaa virran päälle ja sitten alkaa meteli. Se, että osaa haviata tilan kaiut ja äänen kulkemisen paikasta toiseen jne. vaatii oikeaa ammattitaitoa. Meille lauluyhtyeenä on äärimmäisen tärkeää, että porukka kuulee toisensa ja siksi meillä on keikoilla oltava hyvä lavakuuntelu eli lavamiksaus, jotta voimme kuulla, mitä teemme. Eilen oli jälleen kerran aivan loistava tilanne, kun ystävämme Ossi Pelttari oli jälleen laatimassa sekä lavamiksuksen että saliin tulleen äänen. 

*************

Keikan teemana oli suomalaisuus ja Suomi 100-teema, joskin sen verran annoimme sille periksi, että lauloimme yhden ihan ulkomaalaisen laulun ja sitten toisen englanniksi sanoitetun, mutta kuitenkin suomalaisen laulun.

Kun Suomesta sitten puhuttiin olikin hyvä aloittaa Ultra Bran paluun ja maamme kunniaksi Hei vaan Suomi-biisi, joka on ihanan energinen ja raikas rallatus. Essi teki vanhaan tyyliinsä rytmiluupit ja valmiiksi tehty rytmi taustallamme astuimme sisään. Yllätykseksi yleisölle ja itse asiassa myös bändille minulla oli Suomi-kypärä ja maajoukkueen pelipaita päälläni. Seuraavassa spiikissä Irmeli johdatti jutun jääkiekkkoliigaan ja siihen, että turkulaislähtöisen laulajamme toivosta olimme muka pukeutuneet pääosin mustiin TPS:n kannustamiseksi, koska viimeisessä treenissä ei vielä ollut selvillä, kumpi oli menossa jatkoon, HIFK vai TPS (HIFK muuten lopulta meni). Samalla minä vedin Suomi-paidan päältäni ja alta paljastui punainen HIFK.n kannustuspaita. Oli ilmeisesti ihan hyvä juttu, koska yleisö ihan nauroi. Itse biisi sujui hyvin ja energisesti ja laukaisi jännityslukot.

heivaansuomi.jpg

Kakkosbiisinä esitimme Rajattoman tutuksi tekemän Kaipaava-laulun, jossa Irmeli ja Minna P lauloivat soolon ja dueton alkuun. Se on herkkä ja vaikea laulu, mutta olemme esittäneet sitä paljon, joten voimme olla tyytyväisiä.

Unto Monosen Satumaa-tangosta on tullut yksi yhtyeemme suosituimpia kappaleita ja ei ihan syyttä. Ensinnäkin se on hyvä laulu ja sen sovitus on onnistunut. Olemme laulaneet sitä niin paljon, että se menee rennosti ja mukavasti ja yleisö on hyvin mukana - aina siellä näkee jonkun, joka laulaa mukana.Sovituksesta tosiaankin uskallan sanoa, että se on yksi parhaista, jonka olen ikinään tehnyt - omasta mielestäni. Kuuluu Top10:een. Satumaassa ei lauleta sooloja - se on eräänlainen vuorottelulaulu eri stemmojen välillä.

Pyrimme siihen, että joka keikalla yleisömme kuulee sellaisia lauluja, joita emme ole konsaan esittäneet tai sitten olemme olleet jossain erityistilaisuudessa, missä on vain valikoitunut joukko laulamassa. Tämän kerran uusista biiseistä ensimmäinen oli yksi  suomalaisuuden sinivalkoisimpia lauluja - Romanssi elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi. Se valmistui koneeltani vasta kuukausi sitten, mutta niin vain teimme siitä esityskelpoisen ja kaiken kaikkiaan se tuntui hyvältä. Tässä laulussa säkeistösoolo on minulla ja Markku ja Tomi laulavat b-osan soolon. Miesten lauluhan tämä on.

Suomalaisten rakkauslaulujen teemassa pysyttiin ja lauloimme jo aiemminkin ohjelmistossa pyörineen Sinua sinua rakastan, Kaj Chydeniuksen sävellyksen. Minna lauloi tuttuun tyyliinsä soolon ja herkkä laulu vaikeine sointuineen tuntui kulkeneen hyvin. Sovituksemme ei ole mitenkään helppo ja siinä laulussa, jos missä, voi tapahtua putoamisia, mutta ainakin lavalla seistessä ja laulaessa tuntui, että olimme siellä missä pitää.

Rakkausteema jatkui edelleen. Essi teki pari vuotta sitten hyvän sovituksen vanhasta Badding-hitistä, Kauas pilvet karkaavat ja kaivoimme sen taas esiin naftaliinista. Tässä biisissä on Markun soolo ja se etenee koko ajan hauskasti säestysäänten takapotkuilla ja Tomin beatboksatessa haitsua.

Tässä kohtaa häädin Thromoksen pois lavalta ja pyysin paikalle Juhat Ängeslevä ja Wikström kitaroineen, Markun bassonsa kanssa ja iltamme yllätysvieraan, huippupianisti Seppo Kantosen. Seppo on ihan huikea ammattimuusikko, pääasiassa jazz-soittaja, jota kysellään esiintymään ympärio maailmaa kuten Kiinaan ja Yhdysvaltoihin. Tällä viikolla hän on ollut Ranskassa ja menee sinne taas ensi viikolla eli todella merkittävä soittaja. 
Esitimme Mikko Kuustosen Kaktusviinaa ja minun tekemät Kuuntelin vuorella, Aamu vasta lohdun tuo ja Nuku kultani. Seppo soitti huikeat soolot ja sai toki ansaitut isot aplodit. Näiden esitysten jälkeen Seppo soitti omat sovituksensa Keski-Suomen kotiseutulaulusta ja Muuttuvat laulut-biisistä, josta hän kertoili vanhempiensa kuunnelleen sitä aikoinaan jonkinlaisen hartauden vallitessa. Enpä usko, että Siirilässä on koskaan sen tasoista pianonsoittoa kuultu kuin nuo Sepon soolojutut olivat. 

kitarapiiri3.jpg

seppo.jpg

 

Olimme laittaneet pöydän koreaksi ja ihmiset saivat nauttia kahvista, teestä ja hyvistä antimista ennen kuin vielä jatkoimme muutamalla laululla.

Toinen puoliaikamme alkoi Nuoruustangolla. Tämä vanha, mutta niin kaunis ja elävä laulu on ollut ohjelmistossamme myös kauan ja Päivin ja Minnan laulamana se sai taas kerran ihmiset suorastaan herkistymään.

Ultra Bran musiikki on ollut minulle merkittävää ja siksi olen niitä aika lailla sovitellut. Jäätelöauto on reipas ja rempseä ja hauska ja niinpä sen taas jälleen kerran esitimme. Tomi, Markku ja minä sooloilimme ja keskialueen vaikea kuorojuttukin meni suhtkoht kunnialla.

Uusista lauluista vol. 2 oli sitten suomalaista kansanlaulua. Kirjoitin sovituksen joululomalla ja tämä laulu kertoo ketusta. Kettu itki poikiansa. Laulamme sen melkoisella tempolla, mutta kuitenkin suhteellisen selkeästi ja ihanhan se on hauska juttu. Siinä ei sooloilla, vaan vähintäänkin kolme laulajaa on koko ajan kyydissä mukana.

Uutta laulua suurelle yleisölle vol. 3. Tällä kertaa kyse oli itsensä säveltäjämestari Jean Sibeliuksen sävellyksestä - Uusmaalaisten laulu. Tähän meidän kotimaakuntamme lauluun on sovituksen rakentanut todellinen kuoromies, Merzi Rajala, jonka ansiot löytyvät nettiä selaamalla. Ei mikään nuotille raapustaja, vaan todella mainio kuoromies ja kouluttaja, opettaja, ohjaaja. Olemme esittäneet sitä kyllä pari kertaa pienemmissä ympyröissä, mutta vasta ihan viime kuukausien aikana, joten tämä laulu oli eilisiltaiselle yleisölle kyllä ihan uusi. Tässä biisissä taisi käydä niin, että annoin äänet huonosti ja alkutahdit eivät ihan pelanneet, mutta saimme aika nopsasti homman korjatuksi ja Uusimaa kajahti lopulta komeasti.

Thromos asettaa joka keikalla riman korkealle. Joka kerta yritämme löytää uusia ja myös vaativia tehtäviä, jotta sekä yleisön että meidän itsemme kiinnostus säilyy. Siitä asti alkaen, kun Thromos alkoi laulaa a cappellaa, olen halunnut meidän laulavan Rajattoman kauniin Butterflyn. Harjoittelimme sitä jo kuusi-seitsemän vuotta sitten, mutta emme silloin olleet valmiita. Osa biisistä meni, mutta keskimatkassa on pari vaikeaa juttua ja ne eivät lähteneet oiken menemään, ennen kuin lopulta viime syksynä ja heti joulun jälkeisissä treeneissä. Veivasimme ja veivasimme ja vielä helmikuun lopulla oli kovasti epävarmaa, saadaanko biisiä kuntoon, mutta lopulta pari viikkoa sitten saimme perhoseen purkkiin ja kun vielä perjantaina pidimme ylimääräisen treenin, niin tulihan se lopulta sieltä. Ilmeisen hyvin se sitten varmaan meni.

Helpolla emme halunneet lopettakaan. Viime keväänä kantaesitimme ja eilen lauloimme toisen kerran urallamme Club for fiven version Dire Straitsin hitistä, Brothers in arms. Se on vaikea biisi. Ei ehkä niinkään laulullisesti tai siis sävelkuluiltaan, mutta se, että siinä biisissä on paljon hiljaisia ja pitkiä sointuja, joihin osuminen on tarkkaa hommaa ja vaatii aika täsmällistä ajoitusta ja toisten kuuntelua. Ihan hyvä oli Brothers ja Tomi suoriutui kunnialla vaikeasta soolostaan.

throsomo.jpg

********

Encoret laulettiin vielä loppuun, Maailman toisella puolen ja Hauki ja sitten ilta olikin paketissa. Hyvä ilta oli ja kyllä saimme kiitosta ihan ansaitusti. Koko keikka kesti lähes kaksi tuntia kahvipausseineen, mutta porukka tuntui viihtyvän ihan hyvin. Työstä se kyllä käy tuo lauluhomma, sillä aika lailla poikki olimme, kun ilta viimein päättyi ja pääsimme kotiin.

kitarapiiri.jpg