On vääjäämätön tosiasia, että elämä päättyy jonain päivänä. Me emme tiedä päiviemme määrää. Se hetki voi yllättää, mutta se on aivan varmaa. Irmelin suku ja vanhemmat ovat olleet hyvin vanhoja jopa nykyajan mittapuun mukaan. Tädit, setä ja enot sekä heidän puolisonsa  paria poikkeusta lukuunottamatta jo ohittivat 80 ikävuoden rajapyykin, osa pääsi 90 vuoden toiselle puolelle. 

Eilen, torstaina 20. huhtikuuta,  Irmelin äiti siirtyi rajan taakse. Hän eli pitkän elämän - täytti viime elokuussa 93. Elämään mahtui varmasti todella paljon suuria asioita. Hän eli käytännössä koko elämänsä Kotkassa (myös Karhulan puolellla) eikä juurikaan sieltä poistunut tilapäisiä reissuja lukuunottamatta. Matkustelu ei millään muotoa kuulunut hänen harrastuksiinsa. 
En ihmeitä tiedä hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Kuten kaikki 20-luvulla syntyneet henkilöt, myös Ilona joutui näkemään sodan, joskaan hän ei siitä ihmeemmin puhellut. Sen verran muistan, että hän lähti ennen sotia Helsinkiin opiskelemaan konttorioppia, mutta se jäi kesken taistelujen alettua. Ilona kertoi hurjan pommitustarinan, kun hänellä oli ollut kiisseli ikkunalla jäähtymässä ja pommitus oli sitten kohdannut Helsinkiä ja siinä yhteydessä oli joku sirpale lentänyt siihen kiisseliin.

Sodan jälkeen Ilona sitten meni Erkin (Eeron) kanssa naimisiin. Eero oli koneteknikkona tehtaassa koko työuransa. Ilona hoiteli tyttöjä kotona ja sitten jossain vaiheessa työskenteli kaupassa ja apteekissa. Tyttöjä oli kolme - Helena, Hannele ja Irmeli. Kaksi ensin mainittua syntyivät kymmenisen vuotta ennen Irmeliä ja siinä tyttöjen välissä Ilona ja Erkki rakensivat talon Karhulan Hovilaan. Siinä talossa he asuivat lähes 40 vuotta ja muuttivat sitten 1990-luvun alkuvuosina Karhulan keskustaan. Eero kuoli 2009. Ilona asui siinä Vesivallin osakkeessa itsekseen, kunnes muutama vuosi sitten joutui muuttamaan palvelukotiin Kotkaan. Siinä hän sitten eleli viime kesään saakka, kunnes joutui muuttamaan enemmän palveluasumista vaativaan hoitokotiin.

Ilona oli viime vuoteen saakka jatkuvasti hyvin tietoinen ympärillään tapahtuneista asioista. Hän luki lehtiä ja katsoi televisiota. Lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset olivat erittäin tärkeitä hänelle eikä siitä kauan ole, kun hän muisti kaikkien syntymä- ja nimipäivät. Viime vuonna kuitenkin niin henkinen kuin fyysinenkin kunto alkoi hiljalleen heiketä ja lopulta voimat ehtyivät niin, että hän vietti viime ajat pääasiassa nukkuen ja maaten - ei jaksanut istua enää pyörätuolissakaan.  

Näin nämä elämän vääjäämättömät tosiasiat ovat koskettaneet aika ajoin meidänkin perhettämme. Irmelin ja minun vanhemmat ovat nyt kaikki pois eikä tuota muutakaan sukua enää kovin paljon ole. Kolme Irmelin tätiä on vielä elossa, minun enoni ja yksi tätini. Vuodet meitä hiljalleen tässä kuluttavat.

ilona1_fs.jpg

Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi. 

Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. Psalmi 23 (Daavidin psalmi)