Vaihteeksi taas lauluasiaa. Aina silloin tällöin joku tai jotkut sanovat, että varmaan meillä on ihanaa, kun kaikki perheenjäsenet laulavat ja/tai soittavat. On vähän niin kuin konsertti joka päivä ja ilta. Onhan se varmaan niin, mutta siihen tavallaan arkistuu, kun tuo laulu- ja soittoharrastus on niin paljon läsnä ja jos ei nyt ihan jokapäiväistä, niin jokaviikkoista ja ympärivuotista kuitenkin. Kyllä minä kuitenkin aika usein, etenkin treenatessamme vaikeita lauluja tai onnistuessamme hyvin jossain keikalla, osaan olla kiitollinen geeneilleni ja innostukselleni. Olenhan minä uskoakseni voinut tuottaa iloa ihmisille moneen otteeseen.

Tänään olimme harjoittelemassa anoppini siunaustilaisuutta varten. Essi oli kirjoittanut sovituksen Petri Laaksosen lauluun "Teit kaiken ajallansa" ja keräännyimme sitten kirkkoon treenaamaan. Essin lisäksi lauluhommia tulivat hoitamaan Kerttu ja sitten tytärten serkku, Anni. Mukaan oli saatu myös Ville, Annin veli, joka on taitava kitaristi ja minä sitten soitin urkuja. Huolimatta siitä, että kyseessä on kaksiääninen sovitus, joka tietty vaatii pientä harjoittelua ja sopeutumista toiseen ääneen, ei meillä kestänyt kovinkaan kauan, kun laulu lähti soimaan kauniisti. Tässä on tämä sama ilmiö kuin kovasti treenanneella juoksijalla. Hän vaan lähtee juoksemaan ja jolkottaa parikymmentä kilometriä pitämättä sitä mitenkään ihmeellisenä, vaikka se oikeasti on jo melkoinen suoritus. Treenaus ja ylläpito ovat tietenkin avainasemassa. Sama juttu tässä laulu- ja soittohommassa. Kun sitä on vuodesta toiseen tehnyt paljon, niin ei sitä pidä enää mitenkään kummallisena, koska se on niin merkittävä osa elämää.

Viikolla olin laulamassa Kamarikuoron treeneissä. Lauloimme vaikeaa kuoroteosta - varsin modernia vekkulia, jossa muistaakseni on virsiä koottuna jonkinlaiseen kokonaisuuteen ja hyvin modernilla tavalla sovitettuna. Se on sellaista musiikkia, jota en ehkä jaksaisi kuunnella, mutta mitä haastavampaa kuorotavaraa saan eteeni, sen hauskempaa se on laulaa.

Viikko sitten olin taas sellaisessa säestyshommassa, jonka voin laittaa sellaiseen kunniatehtävien kategoriaan. Olen hyvin iloinen siitä, että vaikka minulla ei ole musiikillista koulutusta, niin suunnattoman kovalla harjoituksella ja itsenäisellä uutteruudella olen saavuttanut jossakin määrin kelvollisen soittajan ja laulajan tason. Vaikka osaankin rämpyttää kitaraa jonkin verran, niin piano on kuitenkin soittimeni. Jokunen viikko sitten minua pyydettiin säestämään laulajaa, joka saavutti reipasta mainetta hiljattain päättynessä Voice of Finland-kisassa. Kyse oli Anna Ijäksestä. Annaa oli pyydetty laulamaan Nummelaan toritapahtumaan ja kun hänellä ei vielä ole bändiä eikä suurempaa vakinaista organisaatiota, niin hän sitten pyysi minua apuun. Oikeasti ensin vähän epäröin, mutta kun kuulin, mitkä biisit hän laulaa, niin uskalsin sitten luottaa pystyväni tekemään tämän homman. Treenasimme kerran eikä siinä ollut mitään ongelmaa - hän on todella juurikin niin hyvä laulaja kuin telkkarissakin kuultiin.

Torilla oli kylmää ja aika kurjaa, mutta ihan tosissaan olivat ihmiset tulleet kuuntelemaan, koska Annan astuessa lavalle, alue täyttyi nopeasti kuulijoista ja luonnollisesti hän sai upeat aplodit. Ihan syystä todellakin. Kylmä oli kuin napajäätiköllä ja sormet kohmeessa siinä jouduin paukuttamaan, mutta ihan hyvin tuo juttu sujui, josta olen luonnollisesti tosi iloinen, kun en pilannut laulajan keikkaa. Tässä on vielä luvassa toinen vastaava, mutta siitä myöhemmin.

anna2.jpg