Tämä ensimmäinen lomaviikko on sujunut mallikkaasti erilaisia hommia tehden. Toki tässä olen ehtinyt lepäillä ja lukea, mutta ihan kaikenlaista puuhaa olen ehtinyt tehdä.

Tuossa kirjahyllyä ja paria muutakin kaapin tapaista siivotessani olen taas löytänyt erilaisia aarteita. Yksi niistä palautti minut kauas taakse vuoteen 1988. Olimme yhdistyksen äijien kanssa saaneet aikaiseksi innokkaan kaukalopallojoukkueen ja kun onnistuimme "murskaamaan" täällä Vihdissä puulaakisarjassa kaikki joukkueet, niin päätimme lähteä kokeilemaan onneamme opettajien SM-kisoihin. Eka kerran kävimme Lappeenrannassa 1987 - pelasimme hyvin, mutta emme päässeet lähellekään loppuotteluita, mutta mukavaahan siellä oli.

1988 kisat olivat Seinäjoella ja sinne sitä taas lähdettiin. Eihän meillä mitään suuria toiveita ollut, mutta kuten urheilukielessä sanotaan, niin lähdimme liikkeelle ja teimme parhaamme. Siellä kävi niin hassusti, että pelasimme todella hyvin ja pääsimme taistelemaan pronssimitalista, jonka sitten lopulta saimmekin. OAJ-kaukalopallon historiaan jäi sellainen tarina, että kautta aikain olimme ensimmäinen joukkue niissä karkeloissa, joka onnistui voittamaan Haukiputaan. Pelillisesti ihan sama juttu kuin ajatus siitä, että Suomi olisi voittanut Neuvostoliiton jääkiekon MM-kisoissa. Meillä oli ns. "pöljä päivä" ja todellakin kaikki onnistui enemmän kuin osattiin odottaa. Tapasin Haukiputaan kaukisjoukkueen maalivahdin 2010-luvun alussa luottamusmiespäivillä Hesassa ja hänen kanssaan sitten jotenkin päästiin jutun juureen juuri tästä pelistä. Hän kertoi, että sitä peliä oli tullut katsotuksi toisenkin kerran videolta ja analysoiduksi oikein pieteetillä. Silloin pelin jälkeen oli kuulemma melkoinen pettymys päällä, kun heillä oli kuitenkin ollut suuret toiveet ja odotukset. No, kävi kuten kävi ja me pokkasimme lopulta mitalit. Tässä vielä joukkuekuva urheasta porukasta ja mitali roikkuu tuossa yläreunassa.

kaukis.jpg

Oikealta lukien matemaatikko ja erityisope Pekka Bergman, liikkamaikka Harri Urpilainen, liikkamaikka ja nykyinen plm Yrjö Kangas, rehtori ja vaikka mitä Jyrki Luoma, opinto-ohjaaja Mikko Siippainen, kemian ja sellaisen ope Veijo Mäkelä, luokanopettaja ja huippumaalivahtimme,Petri Kärkkäinen, matemaatikko Osmo Perkinen, matemaatikko ja nykyinen apulaisrehtori Olli Holma, opinto-ohjaaja Seppo Karjalainen ja minä. Osa porukasta on jo eläkkeellä ja kaikki eivät edes asu enää Vihdissä, mutta Harri, Ykä, Olli ja minä täällä vielä työelämässä vaikutamme.

************

Yhtenä sadepäivänä sitten olin studiolla tekemässä uutta biisiä ja sitten myöhemmin kävin vielä jatkamassa taustojen ja pianon kanssa koululla. Sellainen viiden minuutin biisi - aikaa menee päiväkausia ja vielä ovat laulut kokonaan laulamatta. Tällaistahan se on. Katsotaan tai pikemminkin kuunnellaan, mitä tästä biisistä sitten aikanaan tulee. Luvassa on pehmoballadi.

pianisti.jpg

*********

Keskiviikkona oli todella upea päivä ja kävimmekin Penikkalammella. Jos kuva voisi siirtyä metrin oikealle, niin Irmeli näkyisi siinä juuri veteen pulahtamassa, mutta kun kuva ei voi siirtyä, niin ei näy.  Minäkin olisin uinut, mutta kun on allergiatestit - kaiken maailman epikutaanit ja sellaiset vielä käynnissä, niin en saa kastella selkääni - en edes hikoilla. Vesi oli laiturin päässä olleen mittarin mukaan 19-asteista. Rohkenen eppäillä...

jgkfld.jpg

********

Tänään oli sopiva päivä kartanon siivoukseen ihan heti ylösnousun jälkeen. No, söin minä aamiaisen ensin, mutta sitten matot ulos ja imuri soimaan. Ei muuten soinut imuri, koska laitoin korviini napit ja Pentatonixin soimaan (upea amerikkalainen a cappella-yhtye - laulaa kyllä säestyksellisestikin). Kuppisuojaimet siksi, ettei tarvinnut pitää kuulokkeita kovalla metelilläeli ei ollut tarkoituksena tärvellä korvia yhtään enempää kuin ne jo ovat tärveltyneet.

imuristi.jpg