Nyt kun kesäloma alkoi, niin huomaan, että pää jaksaa heti ajatella muutakin kuin työn tekemistä. Meillä on ollut kolme hienoa päivää ja yksi sadepäivä sitten viime lauantain, joten olen ehtinyt tehdä kaikenlaista - niin sisällä kuin ulkonakin. Nyt kun on kaunis ilma, niin istun Ulkohuoneessa ja kirjoittelen tätä juttua kahvikuppi pienen matkan päässä. Ei ole hyvä asia kaataa juotavaa koneen päälle - tulee omenasta äkkiä entinen.

Kun ei koko ajan tarvitse olla työssä kiinni, niin ihminen helposti alkaa ajatella elämää ja olemista ~ sitä alkaa miettiä näitä kuvioita monelta kantilta ja se on hyvä niin. Joskus on oikeasti pysähdyttävä ja mietittävä asioiden kulkua. Hyviä asioita ja huonoja asioita, surun ja ilon määrää, kuinka ne omaa sielua koskettavatkaan.

Onni. Ihminen haluaa olla onnellinen ja hakee elämänsä suuntaa tekemällä sellaisia ratkaisuja, että toiveet toteutuvat. Mitä se oikein on? Minun onnellisuuskriteerini ovat ihan toiset kuin jollain kaverillani. Sinulla, joka tätä luet. Sinulla, joka tästä kirjoituksesta tietämättönä kävelet minua vastaan tuossa kylällä tai Helsingissä tai Santorinilla Mesa Vuonon rinteellä. Meillä ei ole absoluuttista asteikkoa, joka voisi mitata onnellisuuden määrää ja onhan se niin, että jokainen ihminen kokee omat onnensa ja surunsa omalla tavallaan ja kokee ne subjektiivisesti. 

Omat elämäni tarpeet ohjaavat matkaani onnellisuuteen. Niin se varmaan on kaikilla. Isän kuoleman jälkeen elimme varsin pienituloista, suorastaan köyhää elämää ja kyllähän ne vuodet ovat ohjanneet elämääni. Koska minulla ei ollut käytännössä mitään erikoista omaa enkä pystynyt hankkimaan silloin haluamiani tavaroita, totuin siihen. Tilanteeni on jo kauan ollut sellainen, että en ihmeemmin ole joutunut miettimään hankintojani muuten kuin katsomalla hintaa ja harkitsemalla. Totuin lapsena köyhyyteen, vaikka en aina sitä sulattanut ja niinpä edelleenkin toimin opitun mukaisesti. En ole oppinut saavuttamaan hyvää mieltä niinkään rahalla saatavien asioiden kautta. Enemmänkin kokemalla ja saamalla nähdä ja tuntea minulle merkityksellisiä asioita.

On kovin kliseemäistä sanoa, että onni on perhe. Onhan se, hyvänen aika ja todella merkittävä onkin.

Työ, josta palkkani saan, on minulle suuri asia. Jonkun mittapuun mukaan työstäni tuleva palkka on vähintäänkin huono, mutta se riittää mainiosti siihen, mitä henkilökohtaisesti tarvitsen. Työssäni on ihan toisenlaisia asioita, joista voin olla tyytyväinen. Onhan se välillä raskasta, mutta mikä työ ei olisi.

Onnea ovat kaverit ja ihmiset ympärilläni. Kun saa tuntea kuorolaulun säkenöivät soinnut, on se suurempaa kuin koskaan voisi rahalla saada. Kuinka upeaa onkaan istahtaa pianon ääreen ja muotoilla g-duurisointu, sen perään a-mollisointu ja sitten d-molli ja vielä c-duuri päälle. Se on hyvin yksinkertaista, mutta se on kaunista. Eivät kaikki koe musiikkia onnekseen. Joku saa ne onnen hetket käymällä juoksemassa tai huitelemassa pallon perässä tai lyömällä pientä palloa viheriön reikään. Joku toinen kokee samaa katsomalla taideteosta tai tanssijaa. Onhan näitä.

Heräsin tässä äsken tajuamaan, että on hyvinkin mahdollista, että vietän viimeistä työurani kesälomaa. Olen jo saavuttanut eläkeiän, mutta aion jatkaa työhommiani ainakin jonkin aikaa. Sitä minä en tiedä, kuinka kauan - ei sitä tiedä kukaan. Juuri tällä hetkellä elän tässä ja nyt ja naputan tätä tekstiä. Kohta haen toisen kupin kahvia ~ onnekseni.