Olemme monen monen vuoden ajan jollain pienellä pohja-ajatuksella eläneet siinä kuvitelmassa, että vielä kerran menemme länsirannikolle ja käymme ainakin Vaasassa. Motiivit tällaiseen pohjalaiskiertueeseen ovat olleet yksinkertaiset ~ emme ikinä ole käyneet siellä. Porissa kerran joskus viime vuosituhannella, mutta muut  rannikon kaupungit ja niiden ympäristö ovat olleet aivan outoja - tähän asti.

Viime sunnuntaina siirryimme tämän talvi-iltojen kuvitelman toteutukseen. Aamulla kahdeksan kieppeillä starttasimme kohti Poria ja matka alkoi. RadioSuomen mukavat sunnuntaiaamujen ohjelmat seuranamme köröttelimme Poriin, minne täältä on parisataa kilometriä. Kaupunki ei tällä erää kiinnostanut ja vaikka Kirjurinluoto olikin puheissa, niin loppujen lopuksi jouduimme tekemään priorisointeja ja ykköskohteeksi niillä nurkilla jäi Yyterin ranta. Hienot dyynit ja hieno, joskin tuulinen vierailu. Komea paikkahan se on. Yllättäen vastaamme käveli tuttu pariskunta tuosta ihan meidän läheltä. Olivat olleet jazzeilla.

yyteri.jpg

**********

Siellä Yyterissä juotiin kahvit ja sitten matka jatkui. Kohteena sitten Kristiinankaupunki, joka nykyään on pieni paikka - no, lähes 7000 asukasta. Kaupunki on ollut 1800-luvulla merenkulun ansiosta suuresti kukoistava ja eli kulta-aikaansa siihen maailman aikaan. Käpöstelimme vanhassa kaupungissa ja söimme herkullisen ruuan kivassa Jungmann-nimisessä rantaravintolassa. Kävimme katsomassa kirpparia ja sen yhteydessä ollutta taidenäyttelyä. Sekä kirppari-/näyttelypaikassa että ravintolassa meitä puhuteltiin ruotsiksi ja niinpä kovin ruosteessa ollut kielitaitomme sai virikettä, mutta pidimme kiinni aloitetusta ja hyvinhän se sujui - det gick bra!

Vanhan kaupungin katukyltit oli kirjoitettu hauskasti vanhanaikaiselle fontilla, josta tosin mietimme, että kuinkahan ihan juuri lukemaan oppinut lapsi niistä selviäisi. Talot olivat kauniita ja hyvällä maulla kunnostettuja. Kovasti näppäilin kuvia ja annoin videon pyöriä.

krsitinestad.jpggatakylt.jpg

*****

Kristiinankaupungista jatkoimme sitten Vaasaan, minne saavuimme puoli viiden maissa. Nopea sijoittuminen hotelliin (Vaakuna, ihan keskellä kaupunkia, torin vieressä), pieni lepo, kahvit ja sitten suuntana Raippaluoto eli upea saari Vaasan edustalla. Sinne piti mennä Suomen pisimmän sillan ylittäen ja upeahan tuo silta on - kieltämättä.

raippasilta.jpg

Ajoimme ihan saaren länsipuolelle, Svedjehamniin, missä on edessä avomeri - Merenkurkku- ja jos olisi ollut ihan kirkasta, niin ehkä olisi Ruotsin puolelle näkynyt. Sitä en tosin tiedä. Raippaluodossa on Nuuksion tapaan merkittyjä vaellusreittejä, mutta ajan puutteen takia emme sellaista lähteneet vaeltelemaan, vaan tyydyimme kiipeämään kaksikymmentä metriä korkeaan näkötorniin, josta oli kyllä komeat näkymät joka puolelle.

raippatorini.jpgtronista.jpg

*********

Raippaluodosta ajelimme sitten varsin kuuluisaan paikkaan - nimittäin Strömsöön. Siellä saatoimme satavarmasti todeta, että nyt kaikki menee ihan niin kuin Strömsössä. Kyllä se talo ihan oikeasti se telkkariohjelman talo on. Siellä oli ovet jo kiinni, mutta ulkopuolella oli nähtävää ihan mukavasti.

str%C3%B6ms%C3%B6.jpgr%C3%B6mss%C3%B6%C3%B6ss%C3%A4.jpg

Koko sunnuntaipäivä oli kelin puolesta hieno, joskin ihan illalla taivas vetäytyi pilveen ja sateen uhka oli olemassa, mutta emme kastuneet.

**********

Maanantaiaamuna kävimme hotellissa aamiaisella ja käppäilimme hieman kaupungilla, mutta sitten matkaa piti jatkaa. Minulla on yhtä sukupolvea vanhemmasta porukasta elossa enää yksi täti, isäni sisko ja sitten enoni. Maija-täti asuu Ylistarossa (kuuluu nykyään Seinäjokeen) ja koska olimme niin lähellä, ajelimme häntä ja miestään, Arvoa, tapaamaan. Uskomattomassa kunnossa ja ennen kaikkea teräviä ovat nuo yli ysikymppiset. Juttua piisasi ja kaffet saatiin. Oli todella mukava tavata.

sakkamaijaarvo.jpg

****

Ylistarosta matka jatkui kaatosateessa kohti Kokkolaa, mistä olimme varanneet yöpaikan hotelli Kaarlesta - ihan keskeltä kaupunkia. Pohjalainen maisema ei suuresti vaihdellut - tasaista oli, peltoja ja latoja ja aika paljon metsää.

aakeelaakee.jpg

**********

Kokkolassa vietimme sitten illan minun kurssikaverini, Peterin, luona. Hän oli loihtinut hienoa ruokaa ja vietimme mukavan illan hänen kotonaan. Sitten vielä illan päätteeksi hän vei meidät tutustumaan kaupunkiin ja näytti sellaisia paikkoja, joihin emme olisi lyhyellä visiitillämme millään ymmärtäneet mennä. Mieleen jäi upea asuntomessualue.

Tiistaiaamuna sitten jälleen auringon näyttäytyessä kävelimme tutustumassa Kokkolan vanhaan kaupunkiin, joka sulassa sovussa uusien rakennusten kanssa sijaitsee ihan keskellä kaupunkia. Aika lailla samankaltainen kuin Kristiinankaupungissa. Tutustuimme myös pedagogio-museoon.

kokkolavanha.jpg

Meillä oli hyvää aikaa käyskennellä hotellimme lähellä ja niiltä seuduilta saatiin myös upeita kuvia ja muistijälkiä ihan päähämme vaan.

sakkekkokkola.jpgkokkolakanava.jpgkaarlehotelli.jpg

Puolen päivän tienoilla kävimme vielä syömässä Peterin kanssa pursiseuran ravintolassa, joka on todella upea paikka ja ruokakin oli hyvää puhumattakaan seurasta. Mukava lounashetki.

*********

Matka jatkui. Lähdimme tietä numero 13 kohti Kivijärveä. Nähtiin Kaustinen, käytiin Vetelissä, ihasteltiin Perhon tuulimyllyjä (sähkövoimalaa siis) ja lopulta joskus kolmen ja neljän välillä olimme Kivijärvellä. Tällä kertaa yövyimme enoni mökillä. Asettauduimme sinne ja sitten aika pian kävimme tapaamassa ystäviämme Anjaa ja Aria, joilla on kesäpaikka Arin lapsuuskodissa. Tapasimme myös hänen siskonsa. Vietimme mukavan illan rupatellen ja herkkuja syöden.

m%C3%B6kkiulko.jpg

Mökkiydyttyämme lämmitimme saunan, minä kävin uimassa hyytävässä vedessä, paistettiin makkaraa ja vielä luettiin myöhään. Keski-Suomessa ei tule pimeää vielä, joskin puolen yön jälkeen hämärä on aikamoinen. Sulon mökissä on kyllä akkuvetoinen sähkövalo eli sitä tarvittiin sitten myöhempään illalla. 

m%C3%B6kki.jpg

Keskiviikkoaamuna siivottuamme mökin ja pakattuamme auton, kävimme tervehtimissä Paavo Katajaa ja istuimme vielä Sulo-enoni ja Pirkon kanssa hetken aikaa rupattamassa mukavia.

hiljsala.jpg

******

Lähdimme Kivijärveltä ajamaan aika tarkkaan puolen päivän tienoilla, kävimme Saarijärvellä hakemassa yhden kirjan eräältä tutultani ja syömässä ja sitten hurruutimme yhtä soittoa Vihtiin. Kotona olimme kuuden maissa ja näin oli yli 1300 kilometrin autoretki päättynyt.