Vuosi 1990. Hiihtolajeissa ei pidetty suurkisoja. Euroviisut hoilattiin Jugoslaviassa, Zagrebissa. Suomi jakoi jumbosijan Norjan kanssa Beat-yhtyeen esittämällä Fri?-nimisellä kappaleella. Espanja voitti. Jääkiekon MM-kisoissa Sveitsissä Suomi saavutti kuudennen sijan. Yleisurheilun EM-kisoissa Suomi saavutti vain yhden mitalin Päivi Alafrantin voittaessa keihäänheiton. 

Vuosi 1990 alkoi ihan perinteiseen tapaan. Oli työhommat, kuorojutut, lenkkeily ja kotitouhut. Irmeli hoiti lapset kotona - toki siis Essi oli päivät koulussa, mutta Paavo-Pekka ja Kerttu viettivät kotielämää. Siihen maailmanaikaan ei ollut subjektiivista päivähoito-oikeutta ja tokkopa Irmeli olisi halunnut viedäkään lapsia päiväkotiin, vaikka se olisi ollut mahdollista. Essi jatkoi viulutuntejaan ja oppi koko ajan silminnähden uusia jekkuja instrumentillään. Essi oli myös aloittanut ratsastuksen ja kävimme häntä seuraamassa myös maneesin reunalla.

Olimme jo vuoden 1989 lopuilla varanneet koko perheelle matkan Rhodokselle, Kreikkaan ja muistaakseni maksaneetkin sen. Sitten kävi niin, että eräs yhteisö, johon kuuluimme järjesti eräänlaisen valmennustoiminnan Portugaliin toukokuun lopulle. Se reissu oli meille erittäin edullinen ja niinpä sitten lähdimme myös sinne. Näin meille oli tulossa kaksi etelänmatkaa muutaman viikon sisään, mutta eipä se mitenkään ihmeelliseltä tuntunut.

Pienempien lasten korvavaivat olivat jatkuvasti vaivoina, mutta kuitenkin hyvässä hoidossa.

Portugalin reissu oli sitten toukokuun lopussa ja sujui mukavasti. Kertulla oli kuitenkin tosi raju korvatauti matkan aikana ja etenkin poislähtiessä ja sen sai koko Faron lentokenttä kuulla. Lapsiraukka itki niin kovaa, että millään ei ollut väliä. Meillä oli siihen aikaan aivan fantastinen korvalääkäri, joka oli luvannut, että hätätapauksessa saamme soittaa hänelle kotiin ja niinpä teimme välittömästi kotiuduttuamme. Pääsimme melkein samntien kitarisaleikkaukseen ja muistaakseni samalla reissulla sitten vaihdettiin putketkin ja loppujen lopuksi Kertun pahimmat korvaprobleemat loppuivat siihen paikkaan.

Rhodokselle lähdimme sitten juhannuksen tienoilla ja vietimme Paavo-Pekan viisivuotisjuhlan siellä. Näimme kaikenlaista mukavaa ja viihdyimme erinomaisesti. Hotellimme oli Falirakissa, missä tuohon aikaan ei ollut kovinkaan monta hotellia. Toisin on nykyään, jos kohta en ole käynyt siellä viiteentoista vuoteen, mutta olenpa kuullut. Innostukseni kreikan kieleen kasvoi tuolla matkalla ja oikeastaan sai lopullisen lähtölaukauksensa. 

Loppukesä varmaan sitten vietettiin pääosin kotona, mutta varmaankin kävimme sekä Kivijärvellä, Kotkassa että Helsingissä. 

Koulu alkoi sitten taas syksyllä ja minä jatkoin vanhan porukkani kanssa kolmatta luokkaa. Laulu- ja soittohommat olivat ennallaan samoin kuin lenkkeily, mutta pitkin syksyä aloin tuntea outoa kipuilua oikean jalan kantapäässä. Ei se silti hillittömästi estänyt menemistä, mutta ajoittain kuitenkin. Essi meni toiselle luokalle Sinikka-open edelleen jatkaessa hänen luokkansa kanssa. 

Olimme asuneet kunnan omistamassa vuokra-asunnossa Vihtiin muutosta alkaen ja asuimme edelleenkin, mutta lasten kasvaessa ja pääluvun kasvaessa aloimme olla hieman ahtaalla tuossa sinänsä hyvin mukavassa asunnossa. Meidän vierestä vapautui niihin aikoihin iso kaksio ja siinä kohtaa sitten ihan puolihuviksemme ja puolivakavissamme kysäisimme kunnasta, olisiko mahdollista yhdistää nämä kaksi asuntoa niin, että saisimme oikein kunnolla tilaa. Yllätykseksemme se onnistui ja niinpä vanhan asuntomme eteisestä purettiin yksi seinä ja yhtäkkiä meillä oli viiden huoneen, kahden keittiön ja kahden vessan kerrostaloasunto. 

Lokakuun 19. päivänä aloitin "kohtalokkaan" harrastuksen eli kreikan kielen Nummelassa, silloisessa Vihdin kansalaisopistossa. Kohtalokas siksi, että en vielä tähän päivään mennessä ole osannut antaa periksi moisen joutoharrastuksen kanssa. Kieliharrastus on äärimmäisen kehittävää, mutta ehkä olisin voinut keskittää opiskeluani johonkin vähän isompaan ja hyödyllisempään, kuten ranskaan tai saksaan tai musiikkiin tai vaikkapa kasvatustieteeseen. Toisaalta Kreikka on myös työ- ja matkailukohteena ollut minulle iso juttu ja olen maasta pitänyt kaikista sen vaikeuksista huolimatta ja niinpä se on aina vaan pysynyt kuvioissa mukana.

Joulu vietettiin  kotona lepäillen, jos kohta taisimme käydä Helsingissä ja Kotkassa. Vihdin kirkonkylään oli valmistunut uusi päiväkoti, Pappilanpellon pk, ja Irmeli oli saanut siirron sinne ja kun toiminta oli alkava tammikuun alussa, niin hän hiljalleen alkoi valmistella omaa uutta työtänsä uudessa paikassa. Hänellähän oli ollut virkapaikka Nummelassa vuoden 1983 alusta saakka, mutta nyt lyhyt työmatka ja uudet tilat alkoivat houkutella.