Kahdeksas kuva alkaa olla jo kovin riisuttua mallia. Lehtipuut ovat menettäneet viikon aikana käytännössä täysin kaikki lehtensä, jos kohta vasemmalla näkyvä syreeni edelleen roikottaa lehtiään. 

Kulunut viikko oli aluksi aika poutainen ja etenkin öisin oli kylmää ja sitten lopulta satoi luntakin ihan kunnolla, mutta se kyllä on tähän sunnuntaihin mennessä käytännössä sulanut, kun koko viikonlopun ajan on satanut vettä ihan tosissaan. Autoon on vaihdettu talvitasssut ja ihan vakavasta syystä. Liukkaus on mainittu aiheuttaja.

Lämpötila on pari-kolme astetta plussan puolella juuri nyt.

2910.jpg

IMG_3275.jpg

pihalla1510.jpg

syksy.jpg

loka1.jpg

piha249.jpg

syksy.jpg

syksy.jpg