Lunta tuli tupaan ja maahan ihan kunnolla tässä menneen viikon puolivälissä. Ilma oli hyvinkin viileää jo silloin, kun tulimme Espanjasta, mutta kovin se viileni vielä loppuviikkoa kohden ja niinpä sade muuttui lumeksi torstain ja perjantain välisenä yönä. Ei sitä mitenkään suuresti ja haitaksi asti vielä tullut, mutta se mikä oli kurjaa se teki tiet liukkaiksi ja houkutteli koululaiset temppuilemaan sillä tutuimmalla mahdollisella tavalla.

Koulun piha oli torstaiaamuna tämän näköinen ja kyllähän se houkuttaa - houkuttaa niin kertakaikkisen kovasti.

talvi1.jpg

Lumipallot on vaan pakko kieltää, ihan pakko. Jos antaa luvan heitellä jonnekin metsikköön ja pöpelikköön, niin eihän se ole mistään kotoisin. Jos taas heittää niitä väkijoukossa, kuten täynnä lapsia olevassa koulun pihassa, niin ikävästihän siinä käy, jos pallo osuu päähän ja siellä etenkin silmään tai suuhun. Niissä palloissa on melkein aina pieniä jääkikkareita tai kiviä ja lopputulos voi olla kerrassaan paha.

Kotipihassamme tuli lunta vielä syysmuuttoa tai -kaatoa odottavien kasvien ja kukkapurkkien päälle. Ei se niistä kasveja eikä purkkeja mitenkään haittaa, mutta tietenkin ensi keväänä on mukavampi ottaa systeemit taas käyttöön, kun ne eivät ole jossain hankien alla.

talvi3.jpgtalvi2.jpg