Torstai 19.10.

Heräsimme taas tavalliseen aikaamme kahdeksan kieppeillä. Kävin hakemassa leipomosta barra-leivän ja nautimme vaatimattoman aamiaisemme perinteiseen tapaan.

IMG_3227.jpg

Ennen puolen päivän täyttymistä lähdimme taas tuohon kaupungille ja tällä kertaa tavoitteemme oli Picasso-museo. Taiteilija Pablo Picasso syntyi täällä Malagassa 1881 ja asui tässä kaupungissa 19-vuotiaaksi saakka, kunnes matka muualle maailmaan alkoi. Museossa oli hänen hyvin varhaisia  pikkutarkkoja graafisia tekeleitä ja sitten melkoisen paljon niitä omituisia kubistisia teoksia, joista en kelpuuttaisi yhtäkään meille kotiin.

Museosta suuntasimme pienelle välipalalle ja sitten jälleen siestalle asuntoomme. Keskiviikon sateet alkoivatkin olla historiaa ja ilma lämpeni oikein tosissaan.

Siestan jälkeen kävelimme satamaan ja hyppäsimme pieneen paattiin, joka kävi tekemässä tunnin mittaisen kierroksen kaupungin edustalla. Oli kiva katsella maihin mereltä päin, jos kohta satama-alue ei nyt niin kamalan kaunis ollut. Merellä oli kuitenkin ihan mukavan lämmintä ja hieno pilviin päättynyt auringonlasku.

IMG_3263.jpgIMG_3264.jpg

Kävelimme tuon meriretken jälkeen rannalla ja sieltä sitten suunnistimme vanhaan kaupunkiin, mistä löytyi kohtuullisen kiva ruokapaikka. Sieltä suuntasimme vielä maineikkaaseen baariin, El Pimpiin, jonka seinillä oli baareissa käyneiden julkkisten kuvia mm. Melanie Griffith.

DSC_0155.jpgDSC_0160.jpg