Taannoin kerroin saaneeni isänpäivälahjaksi Heikki Harman kirjoittaman kirjan Hectorista - Asfalttihippi. Hector on ollut minulle tärkeä musiikillinen vaikuttaja ja sellainen artisti, jota olen kuunnellut paljon. Olen myös keikoilla esittänyt hänen musiikkiaan, mutta huomasin tuossa kerran jääneeni pohtimaan, miksi lauluyhtyeellämme ei ole lainkaan hänen omaa tuotantoaan. Yhdestä hänen käännösbiisistään (Tähän vuodenaikaan) olen tehnyt sovituksen, mutta sitä emme ole esittäneet kuin kerran.

Hector on kymmenkunta vuotta minua vanhempi ja on siis elänyt lapsena, nuorena ja teininä sitä aikaa, kun rock-musiikin, poin ja iskelmän säevelet alkoivat vallata joka niemeä, notkoa ja saarelmaa. Aika varhaisessa iässä hän sai kitaran, opetteli soittamaan ja lopulta 19-vuotiaana levytti ensimmäisen biisin - "Palkkasoturi". Palkkioksi palkkasoturista tuli mainetta ja kunnia, mutta myös jälki-istunto ja käytöksen alennus. Heikki oli silloin vielä lukiossa ja oli onohtanut pyytää koulusta lupaa saada olla pois niinkin tärkeän asian takia. armo ei käynyt oikeudesta ja rangaistus tuli. Muistan pikkupoikana kuulleeni tuota laulua ja tykästyneeni siihen heti.

Kirjassa mennään vuoteen 1979 saakka ja luvassa on sitten jatkoa. Harma kertoo avoimesti sekä mielenterveytensä ongelmista että vaikeuksista alkoholin kanssa. Tavallaan hyvin tyypillisiä prosesseja paljon luovaa työtä tekevien herkkien taiteilijoiden keskuudessa. Ensimmäisen avioliittonsa särkymiseen hän kertoo juuri alkoholin kanssa läträämisen ja pitkällisten poissaolojen olleen melkoisen suuri syy.   Lapset ovat kuitenkin olleet hänelle hyvin tärkeitä - kaksi nyttemmin jo ihan aikuista poikaa.

Taiteilija Harmasta tai paremminkin taiteilija Hectorista on aika paljon virheellistä julkisuudessa kulkevaa tietoa. Hän ei koskaan ole ollut mitenkään vakavasti syvällisen poliittinen ihminen - pikemminkin vakaumukseltaan pasifisti. Hän ei myöskään ole sataprosenttisesti leipäänsä musiikilla tienannut, vaan hänhän on radiotoimittaja ja työskenteli pitkään YLE:llä - niin radiossa kuin telkkarissa. Sooloartistin touhujen lisäksi hänellä oli 1970-luvulla merkittävä folk-henkinen Cumulus-yhtye ja sittemmin jonkin aikaa puoliksi koominen bändi - HEC, jonka yhtä suosikkibiisiä ("Monofilharmonikko") olen itsekin esittänyt yhdessä jos toisessa paikassa.

Se, että pidän Hectorista sai lisäselvitystä kirjasta. Hän on nimittäin laatinut sinne tänne kirjaansa listoja itsellensä merkittävistä biiseistä, leffoista ja kirjoista ja huomasinpa olevani hyvin yksimielinen hänen kanssaan - etenkin siitä musiikkiosiosta.

Yksi asia minua jäi kalvamaan kirjassa. Heikki kertoo, että laulaja Hector ei olisi hyvä laulaja. Minä olen vakaasti eri mieltä. Hectorilla on hyvin laaja äänialue, joka soundaa parhaiten matalissa korkeuksissa, mutta on myös erinomainen muutamissa sangen korkeissa sfääreissä. Olen jo 1970-luvulla kuullut häntä livenä ja jo silloin kiinnitin huomioni samaan asiaan kuin nykyään- laulu on musikaalista, soundiltaan hienoa ja ennen kaikkea säveltasoltaan puhdasta. Olen Heikki Harman kanssa siis eri mieltä. Hector on hyvä laulaja.

Suosittelen kirjaa. Ei mitään sensaatioita, mutta Heikki Harman tyylistä reilua, leppoisaa ja suoraa puhetta vakaalla ammattitaidolla tehtynä.

hec.jpg