Siirryttiin sitten uudelle vuosituhannelle. Tietokoneet eivät kaataneet maailmaa ja siirtyminen vuoteen 2000 vain tapahtui ilman sen kummempaa hämminkiä. Vuonna 2000 ei järjestetty hiihdon MM-kisoja eli talven hiihtourheiluiden kohokohtana olivat tietenkin maailmancupin osakilpailut. Euroviisut järjestettiin Ruotsissa, missä Tanskan voittaessa koko kisan, sijoittui Suomi komeasti 18. sijalle 20 osallistujan joukossa. Edustajamme oli Nina Åström, joka lauloi biisin A little bit. Eipä ole mitään aavistustakaan koko biisistä. Jääkiekon MM-kisat järjestettiin Venäjällä ja sieltä Suomen joukkue toi matkamuistokseen pronssimitalin. Kesällä järjestettiin sitten olympialaiset ja sieltä suomalaisurheilijat onnistuivat tulemaan kotiin neljä mitalia matkassaan - Arsi Harju kuulantyönnöstä ja Thomas Johansson sekä Jyrki Järvi purjehduksesta, hopeaa hankki Juha Hirvi ammunnasta ja pronssimitalin sai Marko Yli-Hannuksela painissa.

Alkuvuosi sujui uutterasti koulutöissä , lauluhommissa, Vihdin Opettajien kuvioissa sekä autokoulun opettajana. Ihan yksityisesti vaan opetin ja aloitin sen homman Essin kanssa. Hän sai ajokortin kuta kuinkin saman tien täytettyään 18 vuotta ja lähti heti hakemaan Irmeliä lentokentältä. Minä olin edelleen toka luokan opettaja ja hämmästyksekseni oppilaat oppivat asioita, vaikka en todellakaan pitänyt itseäni silloin enkä myöhemminkään alkuopettajana. Talven aikaan hiihdin, minkä ehdin, mutta ei minulla mitään kirjanpitoa ole niistä ajoista.

Keväällä meille laitettiin koneellinen ilmanvaihto ja minä kävin vaihteeksi leirikoulussa Kreikassa. Kesälomalla kävimme Kivijärvellä, Kotkassa ja Helsingissä - siihen se varmaankin jäi se kesäreissailu. Paavo-Pekkaa juhlittiin ripille pääsyn johdosta, mutta sen enempää ei sitten kesään mahtunutkaan mitään ihmeellistä. Paavo täytti 15, sai mopokortin ja mopon.

Syksyllä aloitin sitten viidennen luokan kanssa. Irmeli jatkoi vanhaan tapaan päiväkodissa, Essi aloitti abi-vuoden, Paavo meni ysille ja Kerttu kuutoselle. Palasin vanhaan kunnon harrastukseeni, kun huomasin, että Lohjalla oli kreikan kurssi kohtuullisen kokeneille kreikan lukijoille ja minä kyllä pidin itseäni kohtuullisen kokeneena. Hyvin pääsin siihen ryhmään mukaan ja ilokseni huomasin, että yksi pitkäaikainen nummelalainen kreikan opiskelukaverini oli myös löytänyt tuon ryhmän. Siitä eteenpäin sitten aloimme kulkea kimppakyydeillä vuoroviikoin.

Muuten ei sitten ollut syksyn kuvioissa mitään ihmeellistä. Hirveästi syksyn aikana jouduin uurastamaan kotona välikatolla niiden ilmanvaihtoputkien eristämisten kanssa. Se jäi mieleen todella rankkana hommana. Laulamassa ja soittamassa kävin pääasiassa seurakunnan kuvioissa, mutta myös Thromos treenaili ja esiintyikin jossain määrin. Kotkassa ja mahdollisesti myös Kivijärvellä kävimme syksyn mittaan, mutta pääosin touhusimme kotona.